Viikkokalenteri selventää arkea ja helpottaa toiminnanohjausta
Muutama viikko sitten meille saapui kauan kaivattu valkotaulu. Olin ehtinyt haaveilla siitä jo useamman vuoden ajan, sillä kuuden ihmisen päiväjärjestys ja menot oli aika hankalaa hallita pienillä kalentereilla, papereilla tai sähköisesti. Sähköinen kalenterien hallinta toimi lähinnä erilaisten terapioiden ja menemisten kanssa, jolloin pystyimme helposti mieheni kanssa jakamaan kalenterien sisällöt keskenään…
Minä – omaishoitaja
Tällä viikolla on vietetty omaishoitajien viikkoa. Itseäni se koskettaa ihan eri tavalla kuin ennen, sillä kesän lopulla minusta tuli yhden lapseni omaishoitaja. Kulunut vuosi on ollut täynnä muutosta ja uusiin asioihin sopeutumista meillä kaikilla. Kaiken myllerryksen keskellä olemme opetelleet uusia tapoja toimia, järjestäneet arkea entistäkin ennalta arvattavammaksi, sillä autimiskirjon henkilöillä rutiinit…
Taksvärkkipäivä Nortalilla
Ennen syyslomaa yhden lapsemme koulussa vietettiin taksvärkkipäivää. Poikamme ilmoitti heti kotiin tullessaan, että olisi mahtavaa mennä johonkin työpaikalle tuota päivää tekemään eikä vain kouluun. Hiukan me mieheni kanssa tuumailimme, että mitähän asian suhteen pitäisi tehdä ja mistä mahdollinen paikka löytyisi. Vaikka lapsen erityisyys ei aina ja kaikkialla tulekaan heti esiin,…