Sydämelliset Herrasväen pikkuleivät
Herrasväenpikkuleipiä teemme aika ajoin. Niitä leivottiin ennen aikaan etenkin juhliin ja tekevät monet niin edelleen. Mieheni kodissa herrasväenleivät ovat hyvinkin suosittuja ja erityisesti mieheni pitää niistä hyvin paljon. Hänelle ne ovat myös perinteinen joululeivonnainen ja suuremmissa juhlissakin hän on niitä tavannut syödä. Niinpä herrasväenleipiä leivotaan siis yhteisessä kodissamekin.…
Kaneliset Spelttipikkuleivät
Valkoista hankea ei maassa vieläkään ole, mutta hiukan valkoista huurretta kylläkin ja ilma nipistelee jo poskia. Kyllä se talvikin sieltä vielä tulee! Syytä ainakin olisi sillä kamerani ei oikein jaksa innostua tällaisista hämäristä syyspäivistä! Viileän päivän iloksi leipoilimme kanelisia spelttipikkuleipiä, jotka maistuvat mahdottoman ihanilta ihan uunituoreina! Kanelin tuoksussa onkin hyvä…
Mettäkakko
Mettäkakko taikinaa ei yleensä puolitettu. Se oli iso ja kakkoja tehtiin paljon. Ne olivat kalorikkaita eväitä, joita on leivottu ja leivotaan yhä Lapin seudulla. Ne sopivat evääksi niin metsäsavottaan, heinäntekoon kuin metsäretkillekin. Laihdutusruokaa ne eivät ole ja muutaman metsäkakon jälkeen lieneekin syytä suunnata vähintäänkin sille metsäretkelle. Itse olen viettänyt kesälomiani…