Ajatuksia,  Arki

Puhelinmyyjä pimeältä puolelta

Eilen sain varmasti elämäni oudoimman puhelinmyyntikokemuksen. Tavallisesti puhelinmyyjät, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat ammattitaitoisia ja iso osa kohteliaita eivätkä harrasta pakkomyyntiä. Vain kerran aikaisemmin olen törmännyt tapaukseen, joka ei näitä kriteereitä täyttänyt.

Tiedän, että puhelinmyynti on pahimmillaan kurjistakin kurjinta touhua, mutta senkin voi tehdä hyvin tai huonosti. Olen seurannut hyvin läheltä, miltä tuntuu elättää perheensä puhelinmyynnillä ja nostan hattua niille, jotka sitä jaksavat tehdä. Jokaisesta ei siihen ole.

Eilinen kokemus oli jotain käsittämätöntä ja vaikea on vieläkin uskoa puhelun kulkua. Puhelu oli tosiaan sellainen Welcome to the Dark Side-kokemus.

Minulle tarjottiin paria hyvin mieluisaa lehteä, mutta mm. kattoremonttimme vuoksi olemme sopineet, että lehtiä ei nyt tilata oli tarjous sitten kuinka hyvä tahansa. Tämä on siis ihan yhteinen sopimus meillä ja oikeastaan varsin selvä juttu ilman sen suurempaan keskustelua. Kun säästetään, niin säästetään.

Puhelinmyyjä aloitti tuttuun tapaansa kertomalla, kuka on ja mistä soittelee. Tarjouskin oli vallan mainio ja olisinpa toisenlaisissa olosuhteissa saattanut siihen tarttuakin.

Puhelinmyyjä pimeältä puolelta

Selitin ihan alkuun puhelinmyyjälle, että en tulisi tilaamaan mitään, koska olin luvannut olla tilaamatta uusia lehtiä isojen remonttiemme vuoksi. Yleensä tämä on riittänyt ja puhelinmyyjä on toivottanut hyvää päivän jatkoa ja jatkanut soittokierrostaan.

No, tätä puhelinmyyjää asia ei hetkauttanut millään tavalla. Hän päätti vain parantaa tarjoustaan, ”vaikka se ei varmasti ihan järkevää olekaan”, kuten hän asian muotoili ja lateli minulle uudet litaniat mahtavia etuja. Sanoin edelleen, että tarjous on todella mahtava, mutta olen tehnyt lupauksen olla tilaamatta lehtiä. Tässä vaiheessa putosi pommi niskaan!

Puhelinmyyjä kysyi, pidänkö aina kaikki lupaukseni. Olin hetken aikaa ihan ihmeissäni, koska kysymys oli minusta täysin käsittämätön ja lisäksi äärettömän sopimaton!

Vastasin hänelle, että kyllä minulla on tapana lupauksistani kiinni pitää. Eihän lupauksilla ole mitään merkitystä, jos ei niistä kiinni pidä. Olisi tehnyt mieli kertoa henkilölle mielipiteitäni lupauksista noin yleensäkin, mutta jätinpä väliin, vaikka jo mielessäni tuumin, että tässäpä lienee ihminen, jonka sanoihin ei parane luottaa niin missään asiassa! Ja pilaahan tällainen käytös lehtifirman maineen!

Edelleen henkilö jatkoi tilauksesta jankkaamista ja yritti minua saada rikkomaan lupaukseni. Hän tuumi, että kyllä isäntä siellä kotona antaisi minun varmasti lehden ostaa, kun on niin edullinenkin ja voisihan se olla vaikka hänen joululahjansa minulle. Myyjä jatkoi puhumista aivan kuin olisin joku hellan ja nyrkin välissä pyristelevä kotirouva, jota on kielletty tuhlaamasta aviomiehen vaivalla ansaitsemia rahoja!

Lopuksi myyjä vielä yritti saada minua ostamaan lehden jollekin lahjaksi, kun ei minulle saanut lehteä kaupatuksi.

No, enpä ostanut itselleni enkä lahjaksi, mutta puhelinmyyjän työnantajalle kyllä soitin.



website statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


9 Comments

    • Maria/Luomulaakso

      Minulla on yleensä tapana sanoa hyvää päivän jatkoa ja sulkea sitten puhelin, jos tällaiseen tai vastaavan törmään. Nyt oli niin erikoinen tapaus, että oli mielenkiintoista kuulla, mitä kaikkea eteen vielä tuleekaan.

  • Johanna

    Hyvä, että annoit palautetta. Mulle on muutaman kerran soittanut tosi törppö puhelinmyyjä. Ennen kuuntelin kiltisti koko litanian. Nykyään menee luuri kiinni heti, varsinkin, jos olen tekemässä jotain. Palautetta työnantajalla en ole tajunnut antaa koskaan, vaikka aihetta olisi kyllä ollut!

    Mukavaa päivää Maria! <3

    • Maria/Luomulaakso

      En yleensä joudu kuunteleman noita litanioita, jos olen sanonut, etten nyt valitettavasti osta ja siihen samaan syssyyn tuumin, että päästän hänet jatkamaan soittokierrostaan sekä toivottelen hyvää päivän jatkoa. Siihen ei tavallisesti enää tule vastalauseita, jos myyjällä on käytöstavat hallussa. Yleensä heillä on. Myös niillä paljon parjatuilla nuorilla.

      Tämä tapaus oli kuitenkin niin erikoinen, että tuntui oikealta ottaa yhteyttä työnantajaan.

      Aurinkoista päivää, Johanna. <3

  • Viola

    Suoramarkkinointikielto. Ei soittele myyjät ja ne, jotka jostain syystä pääsevät läpi vaikenevat nopeasti, kun heille kertoo kiellon olevan voimassa. Tosin yksi kerran oikein töykeästi kysyi: ”No miten minä muka sitten pystyin sinulle soittamaan?” Juu, ehkä esto ei ollut astunut vielä voimaan, koska olin tehnyt sen muutamaa päivää aikaisemmin, jonka myös hänelle sanoin.

    • Maria/Luomulaakso

      Minua ei haittaa se, että puhelinmyyjät soittelevat. Jotenkinhan heidänkin pitää elantonsa ansaita ja voi olla, että puhelinmyynti on sillä hetkellä ainoa mahdollisuus työllistyä. Siksi en ole koskaan edes harkinnut suoramarkkinointikieltoa. Varmasti se on kyllä hyvä ja toimiva ratkaisu, jos ei puhelinmyyjiltä soittoja halua saada.

  • erkki

    no voihan hitsin vitsi kyllä nyt minä niin mieleni pahoitin. Siis todella törkiää on ollut soittaa työnantajalle kun toinen yrittää täysillä myydä. Ei siinä muuta tarvi kuin luuri laittaa kiinni eikä ruveta toisen elämää pilata. melekonen remontti ääliö!!!.

  • Saara

    No olipas siinä kauppias! Minulle tosi vähän moisia puheluita – salainen numero vuodesta 1994. Silti jostain aina joku saa numeron selville (?) Vähemmän kuin kerran vuodessa, mutta silti. Viimeksi pari vuotta sitten meinasin ajaa ojaan ja parkkeerasinkin sitten tien varteen. En ollut nimittäin tiennyt, että alushousujakin kaupataan puhelimitse. Ensin luulin, että oli pilapuhelu ja minua vedätetään. Mutta miesparka (melkoinen hahmo oli myös tämä myyjä, vähintäänkin persoonallinen) todella taisi kaupitella niitä aluspöksyjä. Hävetti vähän jälkeenpäin kun sain oikein kunnon naurukohtauksen…

  • Janne

    ”Puhelinmyyjä kysyi, pidänkö aina kaikki lupaukseni. Olin hetken aikaa ihan ihmeissäni, koska kysymys oli minusta täysin käsittämätön ja lisäksi äärettömän sopimaton!”

    En kyllä käsitä mitä sopimatonta tuossa on, eikä tuo lause ole millään lailla asiaton. Myyjien tehtävä on vääntää kauppaa loppuun saakka kunnes tulee kauppa tai luuri korvaan, se opetetaan jo koulutuksessa. Tietysti jossain rajoissa on hyvä pysyä, mutta tuo kyseinen lause ei ylitä mitään rajaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.