Arki

Aamuyön tunnit

Eilinen kului pitkälti kotitöiden sekä puheterapia- ja oikemishoitoreissujen lomassa. Puheterapia jäi nyt tauolle, kun tämän syksyn kerrat, jotka kunta pystyy tarjoamaan loppuivat ja haikein mielin sanoimme maailman ihanimmalle puheterapeutille heipat hetkeksi aikaa.

Poika ojensi pienen paketinkin joulumuistamisena ja sanoi vielä hiljaa joulu. Pikkuisen sanomana joulu onkin se maailman kaunein sana. J on suloisen pehmeä ja o sekä u sellaiset ihanan liukuvat ja herttaiset. Niitä seuraa  sitten ehkä maailman suloisimmasti kaartunut L ja sana päättyy pakkaslumenpehmoiseen U kirjaimeen. Täydellinen joulu siis.

Uusien sanojen ja muidenkin mukavien asioiden lomassa on viime aikoina kuitenkin hiipinyt mukaan väsymys. Sellainen kaiken kattava, paksu ja peittomainen. Sellainen, jonka alla ei nyt vain jaksa tehdä kaikkea sitä, minkä alun perin kuvitteli. Kai tämä on sitäkin, että loppuvuodesta alkaa kuormittumista olla meillä kaikilla. Äitinä sitä  ottaa paljon vastaan, mutta aina ei ole paikkaa, mihin kaataa asioita omasta mielestään. Viimeksi juuri loppupalaverissa puhuttiin siitä, kuinka mahtavaa on, että äitini on täällä meidän kanssamme ja on isosti mukana arjessamme. Se auttaa jaksamaan.

Nyt pitäisi hiljentää. Nukkua pitkästä aikaa kokonainen yö ja leipoa, vaikka jotain mukavaa eikä vain aina sitä joka päiväistä leipää. Varmaan näihin ajatuksiin vaikuttaa sekin, että viime yö oli tavallistakin rikkonaisempi enkä kolmen jälkeen vain saanut enää nukutuksi. En vaikka yritin tyhjentää pään vilisevistä ajatuksista. Nuo ajatukset kuitenkin jatkoivat mellastamistaan ja pitivät silmäni auki yhtä hyvin kuin silmiin laitetut tikut. Kun ei tule uni, niin ei tule.

Lopulta pikkuinenkin heräsi ja eipä siinä paljon auttanut hyssyttelyt ja kertomukset siitä, että on yö, kun äiti kerta on pystyssä jo ja valoakin kajastaa toisesta huoneesta. Aamuhan se silloin ja pitää saada ruokaa. Pitkä aamuimetyshän siitä tuli.  Sain lepuuttaa jalkojani ja pikkuinen söi, nuokkui ja pysyi hiljaa, jotta muu talo sai vielä jatkaa uniaan.

Aamuyön tunnit

Aamuyön tunnit ovat jotenkin taianomaisia. Niissä on aivan oma viehätyksensä eikä aina edes haittaa, vaikka uni ei tulisikaan. Ja joskus, kun oikein hyvin käy alkaa päässä elää uusi alku, uusi tarina ja hetkessä tuntematon maailma herää henkiin, kun kynä laskeutuu paperille ja hiljaiset tunnit täyttyvät täydellisellä taialla –  lyijykynän lumoavalla rahinalla.


shopify analytics ecommerce tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


4 Comments

  • Jani

    Totta tosiaan. Tässä oikein kuulostelen, kuinka kaunis sana joulu on. Kerran yksi ulkomaalainen rakastui myös sanaan huuhteluaine. Onhan sekin omalla tavallaan kaunis lausua 🙂 Joulu-sanaan tosin liittyy enemmän myös tunnetta.

    • Maria/Luomulaakso

      Luulenpa, ettei sanaa ilman jonkin sortin tunnekytköstä taita löytyä. Ainakin itselläni niin on. Ja itseasiassa lähes jokainen sana sanottuna tuo jonkinlaisen välähdyksen liikkeestä, väristä tai tunnelmasta ja jokaisella sanalla se on ihan omanlaisensa.

      Jouluun liittyy paljon tunnetta. Ehkä se juuri siksi onkin tuon pienen lausumana aivan erityisen kaunis ja suloinen. Onhan se lisäksi vielä hänen ensimmäisiä sanojaan ja varsin jännittävä sellainen. Kaikki puhuvat kovasti joulusta, mutta joulu itsessään lienee taaperolle vielä aika vieras asia. Taitaa kyllä muuttua aika paljon tutummaksi kuukauden edetessä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.