Arki,  Ruoka

Nuu-Nuulla savustusta

Viikonloppuna pääsin testaamaan edellisellä viikolla meille kotiutunutta Muurikan sähkösavustinta. Vähän jännitti onnistuisinko pilaamaan herkullisen Kiven Säästöpossun lihakimpaleen, sillä savustus oli minulle aivan uusi juttu.

Yksi pojista  oli osan aikaa seuranani aloittaessani savustuksen, mutta ihan koko aikaa ei poika jaksanut pikku Nuu-Nuuta kanssani vahtia. (Toisilla on R2-D2, meillä Nuu-Nuu 😀 )

Nuu-Nuulla savustusta

Muutamia alun ongelmiakin matkalla kohdattiin, sillä kaksi kertaa paukahti savustimen kansi lieskojen kera auki, kun en ihan vielä kaikkea osannut oikein arvioida ja taisin ainakin kostuttaa puruja aivan liian vähän, vaikka toisin luulin.   Mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunut, mutta pojan onnistuin tempulla säikyttää.

Laitoin savustimen pöydälle, vanhan metallisen lintuhäkin pohjan päälle, jonka eristin vielä pöydästä. Häkin pohja on reilusti isompi kuin savustin ja tekee hyvän suojan pöytäpinnalle ja läheltäkin siirreltiin vielä palavat pois. Varsin toimiva viritelmä siis. Onneksi säästin aikanaan lintuhäkistä tämän pohjan. Monta vuotta sitten jo tuntui, että tälle voisi olla vielä käyttöä ja ihan oikeassa olin, sillä tämän lisäksi se on vallan mainio taimipurkkien alunen ja majaileekin yleensä kasvihuoneen taimipöydällä. Voi olla, että taimille pitää keksiä nyt jokin muu ratkaisu.

Savustuksen lopputulos oli ihanan mehevä ja kaikinpuolin oivan makuinen  lihakimpale,  satunnaisesta liekityksestä huolimatta –  tai ehkä juuri siksi! 😀

Nyt maltan tuskin odottaa, että joulukuussa saan käsiini palan Hirsjärven kartanon mainiota luomulammasta. Arvatkaapa vaan kuka aikoo tehdä savustettua lampaanviulua!

Nuu-Nuulla savustusta



click tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

  • Napamassu- Mami

    Oi nams ja ihanuus !!
    Mä oon nii halunnut meille pitkään omaa savustinta, mutta vielä sille ei oo oikein paikkaa löytynyt.

    Jos jotain meillä rakastetaan niin savulohta !<3

    Kerran pääsin kesällä kokkailemaan ja savustelemaan lohta savustuspömpelin kanssa. Ja oli se vaan niin hieno kokemus.
    Jotenkin vain, kun pääsi tekemään itse ja se oli kertakaikkisesti parasta lohta ikinä !

    • Maria/Luomulaakso

      Tämä on kyllä ihan mahtava laite, vaikka ei olla vielä paljon ehditty testailemaan. Savukala on ihan parasta herkkua ja luulenpa, että sitäkin täytyy päästä kokeilemaan ihan pian. 🙂

      Savustin oli meillä sellainen monen vuoedn haave ja vihdoin saatiin se toteutumaan. 🙂

      Ihana päivää. <3

  • Tiia K

    Mielenkiintoinen. Silloin kun ukkeli meni ostamaan savustuspönttöä, tuumin että sellainen pieni laatikko tulee, mutta tulikin kiuas, jossa on jopa savupönttö! Puulla toimii ja tulee kyllä herkkua. Savukalaa tykkää laittaa. 🙂

    • Maria/Luomulaakso

      Noita on tosiaan hurjan paljon erilaisia. 🙂 Tämä on mukavan pieni verrattuna moniin ja helppo käyttää. Mahtuu paremmin säilöönkin kuin ne suuremmat. 🙂 Teidän laite on kyllä varmasti mahtava! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.