Arki,  Lapset,  Puutarha,  Raskaus

Aarteita kasvihuoneesta

Kuva_tomaatti1Tomaatit punastuvat kasvihuoneessa kovaa vauhtia – tosin on siellä vielä paljon  ihan vihreitäkin, mutta helmikuussa kylvetyt Bloody Butcher-lajikkeen taimet kasvoivat hyvin ja nopeasti. Siksi ne tuottavatkin jo nyt ihan mukavasti satoa. Täytyy tosin sanoa, että yhteiselo olohuoneessa huhtikuussa ja etenkin toukokuun alussa oli jo aika tuskaa – sen verran suuria taimet jo olivat.

Oma vointini on ollut edelleen aika huonoa, vaikka ensimmäinen kolmannes onkin jo onnellisesti takana. Oksentelu jatkuu ja melkein kaikki ruoka lisää pahaa oloa.Tällä hetkellä helpoiten alas menee maustamaton joghurtti, johon joskus sekoitan pilputun banaanin. Myös pieniä määriä leipää saan nieltyä. Jotain muutakin pitäisi varmaan syödä…

Lapset ja äitini ovat hoivanneet parhaan taitonsa mukaan puutarhaa. Vanhin poikani on hoitanut melkein yksin tämän kesän ruohonleikkuun ja se on varsin kunnioitettava suoritus kohta 9-vuotiaalta pojalta. Lisänä on ollut vielä rikkaruohotkin ja roppa kaupalla muita töitä.  Molemmat pojat ovat olleet ahkeria. Heille onkin luvattu iso yllätys kesän lopuksi – niin hienosti he ovat tehtävistään suoriutuneet.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.