Yllätyksiä

Niin siinä vain kävi, että yllätykset iskevät silloin kun niitä vähiten odottaa. Kevät ja alku kesä menivät selkäsärystä kärsiessä. Puutarha kärsi siinä ohessa ja vaikka apuja istutusten kanssa saikin niin kaikki ei silti mennyt niin kuin talvella oli suunniteltu. Ja sitten tapahtui vielä toinen asia, joka pisti kaiken uusiksi.

Kesäkuussa meille selvisi, että uusi raskaus oli alkanut. Vaikka raskaus olikin toivottu niin tässä välissä se pääsi hiukan yllättämään – iloisesti tosin. 🙂

Alkuraskaus on ollut aika rankka. Oikein mikään ei ole pysynyt sisällä ja melkein mikään ei meinaa mennä alas. Pahoinvointirannekkeet ovat käytössä ja voisin sanoa, että niistä on hiukan apua. Ja hiukan apua on parempi kuin ei apua lainkaan. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Onneksi joukkoon on mahtunut muutama parempikin päivä. Niistä pitää olla iloinen ja siitä, että ainakaan toistaiseksi ei ole joutunut tiputukseen, vaikka sekin päivä on ollut lähdellä eikä vieläkään olla siinä vaiheessa, että voisi huokaista helpotuksesta. Vinkkejä vuorokauden ympäri kestävän pahoinvoinnin taltuttamiseen otetaan ilolla vastaan.

Puutarha on nyt melkein kokonaan muun perheen hoidettavana. Itse en jaksa. Alkuraskaudesta on käyty jo kolme kertaa ultrassa tarkistamassa pikkuisen hyvinvointia. Ensimmäisellä kerralla pelättiin taas pahinta ja saimme elää reilun viikon jännityksessä. Ensimmäisessä ultrassa ei nimittäin löydetty sydämen sykettä. Toisen ultran jälkeen helpotus purkautui itkuna heti, kun olimme lääkärin huoneesta ulos astuneet. Kohdusta löytyi kuin löytyikin pieni, hentoinen syke. Kolmas ultra tehtiin, koska epäiltiin taas keskenmenoa. Siellä se vauveli kuitenkin vielä oli, sydän sykki ja pienet kädetkin liikuivat – vuodosta ja supistuksista huolimatta. Nyt sopii vain toivoa, että pikkuinen jaksaa sinnitellä mukana loppuun asti. Jos kaikki menee niin kuin pitää niin meille tuleekin sitten ensimmäinen talvivauva tammikuussa. Aiemmat lapset kun ovat syntyneet kesähelteillä.

Pelko on mukana tässä raskaudessa aika vahvana. Pelottaa, että tulee uusi keskenmeno. Pelottaa, että vauvalle tapahtuu jotain emmekä vieläkään saa sulkea omaa pikkuistamme syliimme. Silti sydämessä asuu toivo siitä, että tällä kertaa kaikki menee riittävän hyvin ja tammikuussa saamme pitää omaa pienokaistamme sylissä ja suukottaa pientä nenän päätä.

Toivoa – sitä on aina.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.