Arki

Työmatka ja sen seuraamukset…

Tänä aamuna heräsin nakertavaan päänsärkyyn joka mitä ilmeisemmin aikoo äityä migreeniksi saakka. Sitä siis odotellessa säädin näytön ruudun samantien himmeämmäksi, kun kirkas sattui silmiin jo niin vietävästi.

Viikko on ollut moneltakin kantilta katsottuna tapahtumarikas ja mieheni työmatkan kunniaksi saimme jälleen kokea yhden laitekuolemankin. Työmatkakirous iski siis jälleen…

Tällä kertaa vuorossa oli kamerani ja ajankohta ei olisi voinut olla huonompi. Kevätmessuilla kun on aika kurjaa kulkea ilman kameraa – ainakin jos ajatteli messuista mitään kirjoittaa. Ja minä ajattelin.

Niinpä tiistaina piti soittaa puhelu jos toinenkin, jotta asia saatiin järjestykseen ja uusi kamera rikkoutuneen tilalle. Samalla sain taas myös muistutuksen siitä, että miehelläni on vallan ihania ystäviä.

Eilen sain uuden kameran käteeni ja laittaessani sitä kokoon sain huomata, että siitä puuttui yksi osa eikä se löytynyt, vaikka pistin kameran pakkauksen melkein päreiksi. Pieniä osia kun pakataan niin kovin usein niin, että ne meinaavat väkisin mennä ohi, jos ei ihan mikroskoopilla etsi. Mikroskoppi jäi kaivamatta esiin ja osa loisti poissaolollaan.

Työmatka ja sen seuraamukset...

Ei ollut osaa paketissa. Mutta tämä ei liene mitään uutta. Harvoin tule saaneeksi nykyään kaikkia osia kerralla… Pikainen puhelu liikkeeseen ja lupasivat sellaisen järjestää seuraavaksi päiväksi. Mutta sinne piti taas mennä. Ja minä kun oli ajatellut tänään kirjoittavani Kevätmessujen tärppipostauksen, kun en aiemmin ollut ehtinyt ja olisihan noita kaikenlaisia muitakin tekemisiä ollut  taas muutenkin jonoksi asti, kun eilinen jo juostiin ympäri kyliä.

Eipä auta nyt muu kuin kipittää hakemaan puuttuva osaa. Harmittaa ylimääräinen ajo ja reissu. Ja ajan hukka.

Tämä teksti syntyy erissä aamutoimien, kouluunlähtijöiden ja muiden puuhien lomassa. Toivottavasti siinä kuitenkin on pää ja häntä tallella, vaikka ei mikroskoopilla etsisikään.

Aurinkoista perjantaita kaikille, kukkasten kera. 🙂



site stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.