Puutarha,  Tapahtuma

Annalan Taimitorilla 21.5.2015

Annalan taimitorille on pitänyt mennä jo monena vuotena, mutta aina se on jäänyt. On ollut kiire tai ollut sairaana. Niinpä se sitten aina lykkääntyi ja lykkääntyi, kunnes vihdoin tänä vuonna tärppäsi! Kuvia en muistanut taimien keskellä paljon ottaa, kun huomio kiinnittyi toinen toistaan ihanampiin kasveihin mutta Annalan ympäristöstä kuvia on sitten enemmän.

Tapahtuma oli mukava ja taimia oli myytävänä kaikenlaisia. Tomaatintaimia tuntui olevan joka nurkalla ja erilaiset yrtit olivat myös hyvin edustettuina. perinneperennojakin oli kiitettävän paljon! Löysinpä minäkin puutarhaamme muutaman kellokukkaisen perinneperennan, jota meillä ei ennestään ollut. Kellokukkaiset ja kurjenpolvet taitavat olla heikkouteni… ainakin se vaikuttaa siltä, kun kurkistaa kukkapenkkiini. 😀

Enemmänkin olisi varmasti mukaan tarttunut, mutta koska takapihamme on vielä niin pahasti vaiheessa niin en uskaltanut sinne ainoatakaan kasvia vielä hankkia. Ensi vuonna sitten lisää. Tänä vuonna keskitytään tuon etupihan perennapenkin paranteluun ja hyötykasveihin.

Annala on muuten hurjan kaunis paikka ja ympäröivät maisemat ihanan vaihtelevia ja kesällä taatusti todella vihreitä. Ei uskoisi, että ollaan kaupungissa. Tuonne menisi ihan ilokseen vaikkapa eväsretkelle!

Annalan Taimitorilla 21.5.2015Annalan Taimitorilla 21.5.2015Annalan Taimitorilla 21.5.2015 Annalan Taimitorilla 21.5.2015Annalan Taimitorilla 21.5.2015 kuva_annala6 kuva_annala7 kuva_annala8 kuva_annala9 kuva_annala10

shopify analytics tool



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.