Satokauden lumoissa

Satokausi on melkein lopussa. Kevään ja alkukesän rakennus- ja istutuskiireet ovat vaihtuneet talvivarastojen keräämiseen. Tänäkään kesänä ei omavaraisuusaste ihan huima ole, mutta ilokseni voin todeta, että minttua, oreganoa ja raparperia tulee jo niin paljon, ettei niitä tarvitse kaupasta haalia. Samoin muutamaa muuta vähemmän käytettyä yrttiä.

---

Postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa.
Kurkkaa myös Omavaraisuus blogeissa keskusteluryhmä.

---

Tänä vuonna emme suuren suurta viinimarjasatoa saaneet. Marjapensaista iso osa on yhä käärmeissään jätevesiremontin aiheutamasta maanpinnalla talvehtimisesta, mutta punaiset viinimarjat, joista kaikkia ei jouduttu siirtämään tuottivat ihan mukavasti. Ottaen kaikki asian haarat huomion olen varsin tyytyväinen kerättyihin noin. 15 litraan. Ensi kesänä sitten enemmän, kun loputkin pensaat vahvistuvat. Viinimarjoja meillä tullaan keräämään tulevaisuudessa ihan varmasti omiksi tarpeiksi.

Hedelmäpuiden satoa

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia ihan poikkeuksellisen hyvästä tuurista. Ensimmäisen kerran koskaan saimme oikean kirsikkasadon, vaikka puuta uhkasivat niin linnut kuin muurahaisetkin.

Perheemme kirsikoista pitävät pääsivät nauttimaan lähes 600g kirsikoita, jotka pieni hentoinen kirsikkapuumme kantoi kaartuvilla oksillaan. Ja sen voin sanoa, että näiden kirsikoiden eteen on tehty töitä ihan tosissaan — sen verran innokkaasti olivat muurahaiset niiden kimpussa. Se, miten voitimme muurahaiset onkin sitten toisen postauksen aihe.

Myös omenapuumme yllätti iloisesti tänä vuonna. Useampi puu kyllä kukki, mutta vain yksi teki hedelmiä syötäväksi asti. Eihän omenoita montaa tullut, kun koirakin raakileita kesän mittaan verrotti, mutta saatiinpa maistiaiset.

Hassuinta on, että kyseinen puu on juuri se, joka tuli pureksituksi melkein 15 vuotta sitten silloisen koiramme toimesta. Jäljelle oli jäänyt noin 20-30 cm pitkä tikku, jonka oli jo nakkaamassa kompostiin. Päätin kuitenkin kaivaa sen vielä maahan koiratarhan kylkeen ja katsoa mitä tapahtuisi. Juuri tuo puu, vaikka onkin vielä hontelo ja vähäoksainen, on paras omenapuumme. Toiset näyttävät ehkä hienommilta, mutta eivät oikein tuota muuta kuin kukkia.

Myös päärynäpuumme yllätti meidät, vaikkei varsinaisesta sadosta voikaan puhua. Yksi minimaalinen päärynä sen oksilla kuitenkin roikkui, joten ehkäpä tulevina vuosina on toivoa. Kukapa tietää, kuinka monta päärynää se vielä meille tuottakaan! Ainakin sen ulkonäkö on aivan yhtä ”ihastuttava” kuin satoisimman omenapuumme.

Kasvimaan satoa

Kasvimaalla on vehreys ollut ihanaa katseltavaa. Joka aamu olen ihastellut näkymää keittiön ikkunasta ja huokaillut venyviä, taivaita kohti kurkottavia versoja. Tuo näky on jo historiaa ja ränsistyvä, myrskyn läpikäymä kasvimaa ei ole mikään kaunein näkymä, mutta mielessäni näen jo ensi kesän vehreyden, kypsyvät tomaatit ja kurpitsojen vankat liaanit kiemurtelemassa säleikön suojissa. Kiitollisuudella otan vastaan kaiken, mitä se vielä meille syksyn tuulissa pystyy tarjoamaan.

Tomaatteja olemme napsineet pitkin kesää. Ensi kesänä päästään onneksi alkuun aiemmin ja satokausi on reilusti pidempi kun emme joudu rakentamaan kaikkea alusta kuten tänä vuonna teimme ja kausi alkoi vasta juhannukselta. Sama koskee myös avomaankurkkuja, jotka ovat viihtyneet säleikössä hyvin.

Lehtikaalit, mangoldit ja erilaiset kurpitsat ovat tarjonneet meille parastaan. Olemme koko kesän maistelleet erilaisia kesäkurpitsaruokia ja viikonloppuna keräsimme loputkin talteen. Ne säilyvät onneksi hyvän tovin ihan huoneenlämmössä.

Spagettikurpitsat ovat myös tuottaneet hyvän sadon ja niistäkin viimeiset poimittiin viikonloppuna auringon vielä hiukan lämmitellessä kuulaassa syyssäässä.

Pihalla on vielä jonkin verran säleikössä kasvanutta Uuden-Seelannin pinaattia. Olen kiehauttanut ja jauhanut sitä pakastimeen jo lukuisia purkillisia, mutta vielä pitäisi pakastimesta ainakin muutamalle löytää tilaa. Jos ei löydy, niin sitten taidan kuivattaa loput hyötykasvikuivurissa, sillä olisi sääli antaa kesän töiden mennä hukkaan. Voi olla, että myös Uuden-Seelannin pinaatin suhteen olemme omavaraisia tai ainakin melkein. Riippuu toki kulutuksestakin.

Syksyn tuulet puhaltavat puutarhamme poikki täydellä voimalla. Kesän leppoisat tuulet kaikkosivat jo aikaa sitten. Satunnaisia avomaankurkkuja kuitenkin putkahtelee vielä säleikköön enkä ole raaskinut kurpitsojenkaan varsia alas vielä vetää, vaikka sato onkin kerätty. Kukkia tuntuu vielä ilmaantuvan ja tiedän aiemmista vuosista, että kurpitsa on sellainen ihmeellinen kaveri, että saattaa ihan yllättäen tuottaa kurpitsan vielä silloinkin, kun kuvittelee, että kesä meni jo. Joten antaapa olla ja katsotaan saadaanko tänäkin syksynä kokea tällainen ihme.

Myös nämä blogit osallistuivat yhteispostaukseen ja kertoivat kuulumisistaan:

Vyöhyke 1

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/10/05/urbaania-omavaraisuutta-sato-2020/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/yksinkertaistaelamaa/

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/10/mita-taman-vuoden-sadosta-opittiin.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/10/satokauden-tilinpaatos.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-osa-10-2020/

Caramellia https://caramellia.fi/?p=2182

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/10/suuntana-omavaraisuus-osa-10-sadonkorjuu.html

Vyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/10/unelmana-omavaraisempi-elama-sadonkorjuu.html

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.