Kirja,  Kokemuksia luomu-/ekotuotteista,  Lehdistötilaisuus

Ruoka-Kalevala yhdistää suomalaisten ruokamuistot

Ruoka-Kalevala yhdistää suomalaisten ruokamuistot
Ruoka-Kalevalan julkistustilaisuus Helsingissä Ritarihuoneella  Ravintola Wildin tarjoilemien herkkujen kera oli ikimuistoinen.

Parempaa paikkaa S-ryhmän, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sekä Marttojen luoman Ruoka-Kalevalan julkaisuun ei olisi voinut löytää. Kirjaa, joka henkii suomalaista ruokakulttuuria ei olisi voinut paremmin esitellä missään muualla. Uuden uutukainen kirja sai ympärilleen arvoisensa puitteet. Menneisyyden ruokatarinat heräsivät henkiin Ruoka-Kalevalan sivuilla ja liittyivät osaksi Suomen historiaa Ritarihuoneen paljon aikaa nähneiden seinien sisäpuolella.

ruokakalevala08
Ritarihuone aukeni edessäni viileänä aamuna pienen kävelymatkan jälkeen. Se kohosi pienen puiston puiden latvojen yläpuolelle ja levittäytyi eteeni vankkana ja historiaa huokuvana. Voin vain kuvitella, mitä kaikkea sen kivisten seinien sisäpuolella on koko sen historian aikana tapahtunut.

Hiukan varovasti asetin jalkani rappusille ja astuin sisään. Korkea kauniisti kaartuva katto sai minut henkäisemään. Rakastan vanhoja historiallisia rakennuksia ja toivoisinpa, että voisin viettää niissä aikaa loputtomasti.

ruokakalevala07
ruokakalevala06

Samaa toivoin astuttuani Ritarihuoneellekin ja noustessani portaita olo vain vahvistui. Punainen matto johdatti minut suureen saliin, jonka seinät olivat täynnä aatelissukujen toinen toistaan upeampia vaakunoita. Pystyin jo mielessäni näkemään, kuinka menneiden aikojen ihmiset  olivat tuossa huoneessa liikkuneet ja hetken aikaa mielessäni vilahti, miltä me kaikki olisimmekaan näyttäneet, jos olisimme pukeutuneet entisaikojen asuihin. Ihan harmitti, että olin tänä aamuna liikkeellä ihan nykyaikaisissa vaatteissa. Ja oli muuten aika mahtavaa saada huomata, että joku toinenkin salissa olijoista jakoi tuon saman ajatuksen kanssani.

Olisin antanut melkein mitä vain, jos olisin saanut istahtaa keskelle tuon upean historiaa nähneen huoneen lattiaa ja vain hengittää kaikkea ihanuutta sisääni.

ruokakalevala01
ruokakalevala03
Ruoka-Kalevala yhdistää suomalaisten ruokamuistot

Bussimatka takaisin kotiin sujui nopeasti selaillessani uunituoreen kirjan sivuja. Historia niin perunan kuin omenankin takaa avautui, Grimmin veljesten satu puurosta nousi taas elävänä mieleeni ja tuntui, että jokainen tarina heräsi henkiin sitä mukaa kuin ehdin uuden rivin lukea. Sain huomata, että joukkoon mahtui samankaltaisia ruokamuistoja kuin omani ja sitten ihan erilaisia.

Noiden sinisten kansien välissä sykki koko historian kirjo, sillä eipä taida olla olemassa mitään muuta asiaa kuin ruoka, joka yhtä tiiviisti liittyisi niin sotaan kuin rauhaan tai arkeen ja juhlaan.

ruokakalevala13

Illalla kotona syvennyin kirjaan lisää äitini kanssa. Lasten jo mentyä nukkumaan jatkoimme omaa vuosien takaista perinnettämme – tai oikeastaan kahta sellaista, sillä koska olin sattunut nyt Helsingissä olemaan, niin päätin toteuttaa vuosia sitten aloittamamme leivosperinteen eli ennen bussiasemaa kipaisin vielä Stockmannin kautta ja ostin meille muutaman leivoksen jaettavaksi.  Niitä maistellessamme uppouduimme yhdessä lukemaan uutta kirjaa.

Jo lapsuudessani meillä oli tapana istua iltamyöhään keittiön pöydän ääressä ja etsiä keittokirjoista mielenkiintoisia reseptejä kokeiltavaksi ja joskus oli mukava ihan vain lukea erilaisia reseptejä ilman sen suurempia suunnitelmia. Ihanaa oli, kun sai ja saa yhä tehdä sitä jonkun kanssa.

ruokakalevala17

Tällä kertaa luimme siis Ruoka-Kalevalaa, joka sai meidät niin huokaisemaan, nauramaan kuin melkein itkemäänkin, kun luimme erilaisia ruokamuistoja, joiden myötä omia jo unohtuneita muistoja alkoi pulpahdella pintaan. Uppouduimme Ruoka-Kalevalan  mukaansa tempaaviin sivuihin sellaisella antaumuksella, että nukkumaanmenoaika meni hujauksessa ohi ja aamulla oli keittiössä isomummin reseptillä kaurapuuroa keittämässä varsin pörröpäisiä aikuisia, jotka vaikuttivat huomattavasti väsyneemmiltä kuin ajoissa nukkumaan menneet pienet puuronsyöjämme.

ruokakalevala12

Ruoka-Kalevala ui hiljaa ja lempeästi sydämen jokaiseen sopukkaan. Se on mielettömän ihana ja upea kulttuuriteko, joka yhdistää historiaa suomalaisten kertomiin ruokamuistoihin mukaansa tempaavasti eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Useat kotimaiset kaunokirjailijat luovat lisää tunnelmaa kirjan yli 400 sivuun tuomalla omanlaisellaan kerronnalla uusia ruokatarinoita lukijan makusteltavaksi.

Ruoka-Kalevala on kirja, joka kuuluu ehdottomasti jokaiseen kirjahyllyyn.

Harvoin tulee menettäneeksi sydämensä näin totaalisesti. Niin kuitenkin kävi, mutta liekö se ihme. Ruokamuistot, historia ja kaunokirjallisuus samassa paketissa saavat ainakin minun sydämeni sykähtämään.

ruokakalevala11
Ruoka-Kalevalaa myydään edulliseen 15,90 euron hintaan S-marketeissa, Prismoissa, Saleissa. Alepoissa sekä ABC-liikennemyymälöissä kautta maan.

 

Ruoka-Kalevala sivustolla kerätään yhä ihmisten ruokamuistoja talteen. Voit lisätä sinne helposti omasi tämän linkin kautta. Suomalaisen Kirjallisuden Seura tallentaa kerätyt muistot tuleville sukupolville.


Kirja saatu näytekappaleena.



Web Analytics


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.