Arki,  Lapset

Pilppa

Viime vuonna kävimme joululahjaksi saamillamme lipuilla SeaLifessa, jossa oli muuten aivan valtavan hieno asiakaspalvelu.  Ihanien muistojen lisäksi kannoimme kotiin suloisen kilpikonnapehmon, jota nuorimmaiseni ei enää halunnut jättää jälkeensä sen kerran nähtyään.  Se oli suukkoja ja halauksia ensi silmäyksellä.

Nuorimmaisellani on  pienestä pitäen ollut parikin unipehmoa, joista hän pitää kovasti, mutta iltahalauksen jälkeen ne eivät ole jääneet kainaloon vaan päätyneet jonnekin vuoteen reunamille pyörimään.

 Pilppa

Pilppa on kuitenkin erimaata. Se nukkuu nuorimmaiseni kainalossa ja saipa se pienimmäisemme syntymäpäivänä vanhimmalta lapseltani lahjankin. Neulotun kaulaliinan, koska Pilpalla oli pienimmäiseni mukaan kylmä. Niinpä Pilppa nukkuu nyt pojan kainalossa kaulaliina kaulassaan ja joka ilta ennen nukahtamista, muistaa hän sanoa useamman kerran ”Pilppa piimpi”. Se tarkoittaa, että Pilppa on pieni. Tarkkana  saa olla pojan puhetta kuunnellessa, sillä samainen piimpi tarkoittaa myös pimeää, joskin painotus on himpun verran eri.

Pilppa kuulosti sanana jotensakin tutulta ja Wikipedia osasikin kertoa, että Pilppa ”on Heinäveden kylä, joka sijaitsee Heinäveden reitin varrella Kuopion ja Savonlinnan välillä. Nykyään Pilppa on Kuopiosta tultaessa viimeinen sulkukanava Savonlinnan suuntaan.” Meillä Pilppa on nyt kuitenkin tämän pienen vihreän suloisuuden nimi ja eilen illalla selvisi sekin, että kyseessä on poika, kun pienimmäiseni oppi uuden sanan ja osasi vielä käyttääkin sitä.

Suloisia sanoja on tuo pieni pullollaan. ❤

kuva_kilpikonna02



shopify analytics ecommerce tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

  • Saara

    Suloinen Pilppa, mutta vielä suloisempi on varmaan omistajansa. Tuo ikäiset ovat niiiin hellyttäviä unikavereidensa kanssa. Meillä ne kaverit ovat Yksi pupu ja Toinen pupu – pojan itsensä nimeämät.

    • Maria/Luomulaakso

      Pilppa on kyllä suloinen ja niin on omistajansakin. Pilpan kaveri pupu on nyt päässyt unille mukaan, mutta ei niin tiukasti kainaloon kuin Pilppa.

      Ihanat nuo teidänkin puput. On hauskaa seurata, kuinka lapset unilelunsa nimeävät. Joskus nimeä on pohdittu pitkään ja joskus ne tuntuvat syntyvän kuin tyhjästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.