Naurispuuron monet muodot
Viime viikon reissu nurmijärveläiselle Lohenojan luomutilalle (pääset lukemaan siitä klikkaamalla tästä) poiki esiin muistin sopukoista vanhaakin vanhemman puuroreseptin.
Tällä viikolla tie kohti Luomupuuron maailmanennätystä koukkasi luomunaurispellon kautta ja pian keittiössä sujahtivat herkulliset nauriit osaksi perinteikästä puuroa, kun eräänä aamuna auringon kuivatellessa aamukastetta ruohikosta raastoin naurista ja aloin keitellä perheelle yllätysaamupuuroa.
Naurispuuron monet muodot
Muistelen erään jo edesmenneen sukulaiseni kertoneen, että hän tapasi tehdä naurispuuroa parillakin eri tavalla ja vieläpä parilla eri jauhovaihtoehdolla.
Naurispuuroa on tavattu tehdä sekä ruisjauhoilla että ohrajauhoilla. Meidän suosikkimme on ruisjauhoihin keitetty satokauden herkku, mutta ohraversio kiri ihan kannoilla!
Nauriin voi puuroon joko raastaa tai jauhaa. Raaste tuo mukavaa suutuntumaa ja jauhettu nauris maistuu puurossa ihan kauttaaltaan. Meidän nuorimmaisemme, jolle SI-puoli tekee tepposiaan myös ruokapöydässä, piti enemmän sileämmästä koostumuksesta. Perinteisimmissä naurispuuroversioissa on naurista käytetty juuri soseutettuna.
Naurispuuro
1 l vettä
n.200 g luomunaurista (= n. 5 dl naurisraastetta)
n. 3 dl luomuruis tai -ohrajauhoja (jos kaipaat ohuempaa puuroa laita hiukan vähemmän)
n. 1-2 tl suolaa
Raasteversio:
1. Pese ja kuori nauris. Paloittele ja raasta.
2. Laita kattilaan vesi ja suola ja lisää kiehuvaan veteen naurisraaste.
3. Lisää erissä jauhoja hyvin vispilällä sekoittaen, jotta puuroon ei pääse syntymään paakkuja.
4. Hauduttele puolisen tuntia.
5. Tarjoile hyvänlaisen voisilmän kera. Voit myös lisätä puuroon maitovoisilmän (=lisää kuumaan maitoon hiukan voita) Oma suosikkini on voin ja maidon sekoitus.
Soseversio:
1. Pese ja kuori nauris. Keitä suolatussa vedessä.
2. Soseuta kypsät nauriit kattilassa ja lisää erissä jauhoja hyvin vispilällä sekoittaen, jotta puuroon ei pääse syntymään paakkuja.
3. Hauduttele puolisen tuntia.
4. Tarjoile hyvänlaisen voisilmän kera. Voit myös lisätä puuroon maitovoisilmän (=lisää voihin kuumaa maitoa) Oma suosikkini on voin ja maidon sekoitus.
Ensi perjantaina taas erilaiset puurot. Tule katsomaan, mitä silloin on tarjolla.
Aiempien viikkojen Puuroperjantai-postauksiin pääset tutustumaan näppärästi täällä. Tähän mennessä on maisteltu monenmoisia makuja aina kahvista valkosipuliin ja basilikaan sekä taateliin.
Tule mukaan tekemään Luomupuuron maailmanennätystä!
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.