Mustikoita ja mansikoita

Lapset kävivät tänään omin päin lähimetsässä poimimassa marjoja. Lähimetsässämme kasvaa varsin paljon mustikanvarpuja ja joinain vuosina sieltä on saatu ihan mukavasti satoa. Nyt pojat palailivat kippojensa kanssa parin tunnin päästä ja olipa poika kipaissut siinä välillä kotona hakemassa molemmille hiukan evästä metsään, kun eivät sitä olleet muistaneet mukaansa lähtiessä ottaa.

Sain juuri putsattua marjat ja heitettyä laatikon pakastimeen. Purkissa on muuten suunilleen puolet mansikoita ja toinen puoli mustikoita – varsin herkullinen sekoitus siis.  Saalis ei ole suuren suuri, mutta ottaen huomioon sen, että pojat olivat reissussa kaksin niin minusta 1,2 litran täynnä oleva purkki kertoi jo jotain ja suun ympäryksistä päätellen oli masuihin kadonnut toinen mokoma. 😀 Tärkeintä tällä keruumatkalla kuitenkin oli toimiva yhteistyö ja oli ilo huomata, että se oli pelannut riittävän hyvin ja ristiriitatilanteista oli selvitty. Molemmat palasivat retkeltä aurinkoisin mielin. Nämä ovat isoja askelia. Eihän tilanne toki joka päivä ole yhtä hyvä, mutta tänään koettiin onnistumisia. 🙂 Myönnettävä on, että kyllä meitä kotona hiukan jännitti, miten poikien käy, mutta oli ilo huomata, että viime päivien hankaluudet hävisivät edes hetkeksi.

Metsällä on kyllä yleensä rauhoittava vaikutus ja metsälenkit ovat aina olleet poikien mieleen. En ihmettele. Muistan itsekin nauttineeni niistä lapsena veljeni kanssa. Meillä oli monesti tapana samoilla metsissä, jotka levittäytyivät lähes joka puolella taloamme. Osa oli pienempiä, osa suurempia – siis ihan sellaisia, joihin voisi hyvinkin eksyä, jos ei ollut tarkkana. Kalliot näyttivät monista samanlaisilta, mutta meille ne olivat tuttuja paikkoja. Monet hauskat päivät on noissa metsissä ja kallioilla koettu. Valitettavasti tänä päivänä osa niistä on poissa, sillä asutus on sielläkin alkanut levitä ja samalla osa lapsuuteni leikkipaikoista on pyyhkäisty pois. Ne elävät enää muistoissamme.

Tänäkin vuonna veljelläni ja minulla on suunnitelmissa mennä marjaan ja ehkäpä sieneenkin. Itse ajattelin elää vaarallisesti nuo muutamat päivät ja heittää tukisukat nurkkaan, sillä jatkuva kyykistely ja ryteikössä rämpiminen ei oikein tukisukkien kanssa toimi. Ne yleensä valuvat ainakin vähän ja ryttäytyvät polvitaipeisiin sillä lailla ikävästi. Se sattuu ja estää verenkiertoakin. Ja voivathan ne sukat kyllä helposti mennä rikkikin, kun rämpii vaikkapa vadelmapuskien läpi. Niinpä edessä siis on jokunen sukaton päivä. Ehkä pitää kuitenkin pitää huoli, että ei ole montaa sukatonta päivää peräkkäin tai veritulpan jälkeensä jättämä kipu yltyy kestämättömäksi. Metsään minä kuitenkin aion mennä!

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.