Metsäretkellä keväässä

Vietin lapsuuteni maaseudulla. Samoilin kotiamme ympäröivissä metsissä, kiipeilin kallioilla ja puissa.

Metsä oli meille lapsille kuin toinen koti leikkeineen, marjoineen ja tuoksuineen. Saimme kokea metsässä vuodenaikojen vaihtumisen ja joskus – jos olimme onnekkaita – saatoimme nähdä vilauksen valkohäntäpeurasta, rusakosta tai vaikkapa ketusta.

Olen onnellinen, että lapseni ovat päässeet nauttimaan pitkälti samoista asioista, vaikka lähimetsämme ei olekaan niin suuri kuin lapsuuteni pihamaan reunasta auennut sankka metsä, johon saattoi hyvinkin eksyä, jos ei ollut tarkkana.

Vuoden ajasta riippumatta, on lähimetsämme kuitenkin lapsilleni seikkailupuisto vailla vertaa. Siellä voi uittaa käpyjä ja keppejä kevätpuroissa. On suuria sammaleisia kiviä, joiden päälle kiivetä pakoon peikkoja ja muita mielikuvitusolentoja. Syvemmälle mentäessä löytyy myös suuria kaatuneita puita, jotka tarvittaessa toimittavat vaikkapa linnanmuurin virkaa suurine oksineen ja löytyypä sieltä muutama hiidenkirnukin lasten ihmeteltäväksi.

Ja aina on tarjolla istumapaikka leikkien väsyttämille – niin isoille kuin pienillekin. Lepotauko on hyvä hetki sulkea silmänsä, hengittää metsän tuoksua ja imeä itseensä sen rauhaisaa vihreää.

Olemme huomanneet, että metsä on aina erilainen, mutta silti tuttu. Näin keväisin se tuntuu olevan täynnä kuhinaa ja kihinää. Purot lorisevat ja muurahaispesät heräävät uuteen kesään. Linnut tuntuvat täyttävän metsän jokaisen sopen laulullaan keväästä ja tulevasta kesästä.

Joka paikassa tapahtuu jotain ja joka päivä voi huomata muutokset, jotka kevät tuo tullessaan. Vauhti on huima ja lasten kanssa noiden muutosten seuraaminen on entistäkin mielenkiintoisempaa, sillä lapset jaksavat iloita jokaisesta leskenlehdestä ja maasta puikahtaneesta ruohotupsusta. Heidän innostuksensa ja uteliaisuutensa on ihanaa seurattavaa ja kovin tarttuvaa.

Niinpä me kuljemme keväisessä metsässä yhtä matkaa, käsi kädessä. Ihmettelemme, nuuskimme kevään tuoksuja ja kuuntelemme uudenlaista metsää, joka tuntuu räjähtävän kevään vauhdista.

Saan jälleen nähdä metsän yhtä ihmeellisenä ja innostavana kuin lapsuudessani, sillä lasteni silmien kautta minulle avautuu uudelleen lapsuuteni vehreän kutsuva metsä ja muistan taas jokaisen pienen metsäpolun, notkelman ja kallion.

Joskus tuntuu, että kevät saisi kestää pidempäänkin, sillä uutta alkua ja kasvua on niin innostavaa seurata. Vuodet ovat kuitenkin opettaneet, että vain muutamassa silmänräpäyksessä on kevään hennon vihreä keveys taas haihtunut ja tilalle tullut kesän kasteiset aamut ja raskas vehreys. Ei aikakaan, kun pääsemme jo seuraamaan linnunpoikasten lentoon lähtöä.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.