Elintarvike,  Kokemuksia luomu-/ekotuotteista

Kuka syö Ilveksen korvat?

Pekan Leipä on 1964 perustettu heinolalainen perheleipomo, jota pyöritetään nyt jo toisessa polvessa. Leipomon tuotteita voi löytää useista kaupoista Etelä-Suomessa sekä Päijät-Hämeessä, mutta myös  ravintoloista, kahviloista ja paistopisteistä. Leipomon yhteydessä Heinolassa on myös kahvila, joka myy kaikkia leipomon tuotteita.

Pekan Leipä tuli  perheellemme tutuksi muutama vuosi takaperin, kun löysimme eräästä kaupasta kyseisen leipomon valmistamia kalan muotoisia herkullisia ruisleipiä. Niitä ehdimmekin muutaman kerran hankkia kotiin, kunnes ne sitten yhtäkkiä katosivat kaupan valikoimista. Etenkin lapsia harmitti silloin kovasti, sillä kalanmuotoiset leivät olivat olleet kaupan pienessä luomuvalikoimassa piristävä lisä.

Ilo olikin suuri, kun kesällä löysimme vanhoilla kotikulmilla Tuusulassa pyöriessämme, Pekan Leivän leipomon leipiä ja valikoima oli hurjasti paljon suurempi, kuin mitä olimme koskaan ennen nähneet.

Kotiin ostimmekin montaa erilaista leipää, joista varmaan suosituin oli Ilves-leipä, joka vei lasten sydämet oitis. Kalat olivat toki hauskoja, mutta ette uskokaan, kuinka suuri kina voi syntyä siitä, kuka saa syödä Ilveksen suloiset korvat.  Onhan se haastavaa jakaa kaksi korvaa kolmen lapsen kesken. 😀

Kuka syö Ilveksen korvat?

Ostoskoriimme päätyivät Ruiskalat, Ilves-leipä, Ruisvuokaleipä, Ruispätkä, Jälkiuunileipä sekä vielä ihanat Ruisrouhenapitkin. Kaikki olivat hyviä, moni perinteisen ruisleivän makuinen ja päätimmekin, että aina ohi ajaessamme täytyy käydä mukaan poimimassa ainakin tuo ihanasti muotoiltu Ilves-leipä ja ehkäpä mukavan pehmoiset Ruiskalat sopisivat hyvin pitämään Ilvekselle seuraa.

Ihanaa, että löytyy tällaisia hauskasti muotoiltuja ruisleipiä luomuna! Kyllä näitä aikuisetkin ihan ilokseen maistelevat – siis jos lapset eivät ole ehtineet syödä vielä ihan kaikkea. 🙂

kuva_pekanleipa02


shopify analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


7 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.