Arki,  Muistot

Koululiikunnan varjossa

Vahvin muistoni koululiikunnasta on opettaja, joka jaksoi aina löytää vikaa siitä, mitä tein.

Vihasin jumppatunteja, sillä minun oli hirveän vaikea toistaa liikesarjoja opettajan perässä enkä ollut edes mitenkään erityisen notkeaa sorttia tai ainakaan en saanut yhtään spagaattia tehdyksi, mutta silta sen sijaan sujui kuin tyhjää vain.

Muistan, kuinka minulle sanottiin, että teen liikkeen taas väärin ja etten yritä  tarpeeksi. Tai että taas olen jäljessä. Erityisen hyvin muistan, kuinka sanottiin “katsokaa  nyt kaikki, miten tätä liikettä ei pidä tehdä.  Ja kaikki katsoivat. Olisin halunnut vajota maan alle. En yksinkertaisesti hahmottanut kaikkia opettajan näyttämiä liikkeitä, vaikka kuinka yritin.

Koululiikunnan jättämä varjo on ollut mukana pitkään.

Sulkapallosta ja uinnista olen aina pitänyt, mutta ne eivät valitettavasti koululiikuntaan kuuluneet. No, koulun kanssa toki kävimme muutaman kerran vuodessa uimassa ja sulkapalloa pääsin yhden kerran pelaamaan erään opettajani kanssa. Erilaiset pelit olivat ihan mukavia ja pidin niistä paljonkin, mutta koulukiusattuna tulin lähes poikkeuksetta valituksi joukkueeseen viimeisten joukossa eli varjo oli aina mukana muuten mukavissa joukkuepeleissä.

Koululiikunnasta jäi vuosikausiksi kammo. Aikuisiällä en varsinaista liikuntaa sitten tullutkaan harrastaneeksi etenkään sen jälkeen, kun lasten myötä katosi aika, jonka olin ennen käyttänyt sulkapalloon tai uintiin. Erilaisten elämänvaiheiden myötä hävisi myös pelikaveri. Hyötyliikunta se sijaan on ollut aina iso osa arkea jo ihan puutarhankin vuoksi.

Koululiikunnan varjossa

Tänä syksynä päätin kuitenkin ryhdistäytyä, voittaa pelkoni ja astua niin pahasti mukavuusalueeni ulkopuolelle ettei ole tosikaan.

Niinpä minä elokuussa selailin erilaisia vaihtoehtoja. Tiesin, että jalkani tulisivat asettamaan omat rajoitteensa ja osasin jo ihan suosiolla rajata pois erilaiset tehoversiot monestakin eri liikuntaharrastuksesta. Jäljelle jäi kourallinen vaihtoehtoja ja sitten äkkiä silmieni edessä oli jotain, joka sopi minulle paremmin kuin hyvin ja melkein siltä istumalta tulin varanneeksi paikan Itämaisen tanssin kurssille, jonka “mainospuheessa” luvattiin tanssin olevan  “erittäin terveellistä, pehmeää ja nivelystävällistä liikuntaa, joka sopii kaikille. Se antaa lisää energiaa ja hyvän verenkierron”. Keskustelu opettajanin kanssa vakuutti, joten sinnehän sitä sitten mentiin.

Nyt takana on jo muutama kerta naurun täyteistä harjoittelua ja vaikka tiedänkin, ettei minusta koskaan mitään mestaritanssijaa tule (eikä tosin tarvitsekaan), niin nautin jokaisesta hetkestä, vaikka edelleen taistelen itseni kanssa pysyäkseni opettajan tahdissa. Lukihäiriöni haittaa jo pelkästään oikean ja vasemman hahmottamista, mutta en anna sen häiritä.

Itse asiassa en anna minkään häiritä. Opettaja tietää rajoitteeni. Hän lohdutti minua ja sanoi, ettei se haittaa. Minä opin omaa tahtiani, omalla tavallani. Saan nauttia ymmärtävästä oppimisympäristöstä, joka antaa eväät voittaa itsensä ja saada kokemus, jota en koskaan uskonut saavani. Ja ennen kaikkea sain liikuntaharrastuksen.

Voin jo nähdä, kuinka koululiikunnan kasvattama tumma pilvi lipuu hyvää vauhtia pois.

Kuvat: © Luomulaakson Maria


web stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




8 Comments

  • Sara - My Woodland Garden

    Onneksi nyt kai on jo ymmärretty, että on kansanterveydellekin parempi että koululaiset nauttivat mieleisestään liikunnasta kuin että pakolla hiihtävät kilpaa tai telinevoimistelevat. 🙂 Minä olin aika liikunnallinen ja pidän varsinkin joukkuepeleistä, mutta murtomaahiihdosta aloin nauttia vasta pitkän aikaa kouluvuosien jälkeen. Liikunnanopettajat eivät jostain syystä näyttäneet olevan parhaita pedagogeja.
    Onpa mukavaa että olet löytänyt mieluisan lajin ja hyvän opettajan!

    • Maria/Luomulaakso

      Taitaa tuo tilanne nykyisin olla ainakin vähän parempi – ei tosin kaikilta osin, mutta parempaan päin mennään ja muutos ei koskaan tapahdu hetkessä.

      Tuntuu kyllä ihanalta, kun löytyi mukava laji minullekin. 🙂

  • Johanna

    Ymmärrän niin hyvin sinua, kun itsellä samanlaisia kokemuksia. En menestynyt koulussa liikunnassa ja olin myös kiusattu, enkä ollut yhtään kiinnostunutkaan liikunnasta. Mulla oli synnynnäinen lonkkavika molemmissa lonkissa, ja vaikka ne hoidettiin jo pienenä, ei esim. venyttely suju niin kuin muilla. Nyt aikuisena olen löytänyt liikunnan ilon, mutta en edelleenkään ole mikään himoliikkuja.

    Onpa ihana asia, että löysit itselle sopivan ja mukavan lajin! Aurinkoista viikonloppua! <3

    • Maria/Luomulaakso

      Mukava kuulla, että sinäkin olet mieluisan lajin löytänyt. Himoliikkujaa ei taida minustakaan koskaan tulla, mutta oma pieni liikuntaharrastus tuo kyllä mukavasti piristystä arkeen. Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle. <3

  • Satu

    Mä pidin eniten sählystä ja koriksesta. Se oli vaan tyhmää, että ne jotka harrastivat koulun ulkopuolellakin liikuntaa (voimistelua, yleisurheilua tms.) saivat automaattisesti 10 todistukseen.

    • Maria/Luomulaakso

      Sähly ja koris oivat kyllä mukavia lajeja. Pesäpallosta pidin myös.

      Itsekin muistan, että harrastuneisuus nosti aina arvosanoja urheilijoilla – tosin varmasti se harrastuneisuus näkyi tunnillakin heidän taidoissaan ja liikkuvuudessaan.

      Joskus vain olisi toivonut, että oppilaan innostus ja yrittäminen olisivat näkyneet edes positiivisena palautteena.

  • Saara

    Luulin jo kommentoineet tätä, mutta on jäänyt varmaan lähettämättä. Onnea tanssiharrastukselle! Tanssi on parasta mitä on. Mielelle, keholle,… Tanssi on elämää ja elämäkin useimmiten tanssia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.