Ajatuksia,  Arki

Unettoman huolia

Facebook muistutti tänä aamuna sopivasti, että on tasan kolme vuotta siitä, kun pakastimemme päätti hajota ja sulattaa niin luomupossut kuin kalat ja marjatkin. Tuo kyseinen episodi aloitti silloisen kodinkonekuolemien ketjun, jonka seurauksena käytännössä kaikki isot kodinkoneemme menivät uusiksi. Onneksi siitä(kin) sai revittyä irti huumoria ja kuinka ollakkaan, oli mieheni tuolloinkin työmatkalla.

Viime viikolla alkoi uusi työmatkarupeama, jonka olisi tarkoitus kestää parisen viikkoa, mutta kokemuksesta tiedän, että pari viikkoa muuttuu helposti kuukaudeksi ja se taas kahdeksi ja niin edelleen. Tuoreessa muistissa on kevään neljää kuukautta hiponut reissu.

Jo viime viikko alkoi meillä tahmeasti parin tunnin yöunilla. Väsymys oli ja on yhä kova ja mielikin vähän maassa. Työmatkat ottavat voimille niin täällä kotona kuin siellä reissussakin. Huolet ja arki painavat.

Ja sitten viime viikolla meni rikki yksi nojatuoleistamme. Sellainen keinuva ja ihanan pehmeä. Juuri se, jossa on podettu yölliset hampaanpuhkeamiset, painajaiset ja kipeät jalat. Se tuoli, jossa on imetetty, halittu ja luettu satuja. Tuoli, johon liittyy muistoja, tunteita ja elämää. Ehkä sen saisi vielä korjattua ja voisimme jatkaa uusien muistojen luomista.

Tästä viikosta on kovaa kyytiä tulossa edellisen kaltainen ja tuntuu, että viikko on tupaten täynnä menoa sinne ja tänne. Lasten tänä vuonna eri päiville sijoittuvat harrastuksetkin tuntuvat nyt raaskaammilta ja tällä viikolla jokaisena iltana on jollain jotain menoa. Juuri nyt kaipaisin pysähdystä ja hengähdystaukoa.

Matkalla puheterapiaan.

Lapsille isin poissaolo on todella rankkaa. Niin isommille kuin pienellekin, joka oli jo viime viikon maanantaina heti aamusta sen näköinen, että oli tullut mökökökö kylään. Aamun jumppakerho ja iltapäivän puheterapia kuitenkin piristivät ja mökökökö haihtui. Illalla se kyllä palasi, kun ei ollut isi laittamassa unipussiin. Siinä ei auta edes Skype, josta on viimeisen puolen vuoden aikana muodostunut hyvin tärkeä osa arkeamme.

Työmatkat ovat aika rankkoja meille kaikille. Etenkin nyt, kun ne eivät ole olleet lyhyitä niin kuin tavallisesti ja jos mieheni kotiin pääsee, niin monesti työt jatkuvat sitten vielä viikonloppunakin.

Myönnettävä on, että yhdessä työmatkojen, keittiön vesivahingon, takapihan projektin ja kovaa vauhtia lähestyvän talven myötä on käsillä oleva pakka aika raskas. Normaali arki on tästä kaukana ja koti kaaoksessa, kun keittiön osasia on siellä täällä ja kaikki paikat sekaisin.  Tekemistä riittää aamusta iltaan ja tuntuu, että nukkumaan ei olisi edes lupa mennä.

Illalla, silloin kun mieheni on viimeistään tavannut tulla kotiin pitkänkin työpäivän jälkeen, tuntuu tyhjältä. Ovelta ei ole kuulunut avaimen rapinaa lukossa, työlaukku ei ole kolahtanut lattiaan ja tuttua tervehdystä ei ole kuulunut.

On ikävä ja olisi ainakin kymmenen asiaa kerrottavaksi ja jaettavaksi.

Kuvat: © Luomulaakson Maria


web stats





6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.