Fysioterapiassa jalkoja mittauttamassa

Tiistaina oli taas aika käydä fysioterapiassa mittauttamassa nuo koipeliinini uusia lääkinnällisiä kompressiosukkia varten. Fysioterapeuttini on mahtava ja olen hirveän onnellinen siitä, että olen saanut käydä saman henkilön vastaanotolla veritulpasta lähtien. Hän jaksaa aina kysyä, kuinka voin ja miten arki sujuu kipujen kanssa. Hän myös auttaa ja neuvoo, kun apua ja neuvoja kaipaan.

Tänään hän jälleen mittasi jalkani ja tuumi, että olen tainnut laihtua sitten viime mittauksen. Niin siinä on tainnut käydä. 🙂 Ja mukava niin. Olikin jo aika saada karistettua noita raskauskiloja, joita oli kyllä kertynyt jokunen ihan ensimmäisestä raskaudesta lähtien. Välillä paino kyllä putosikin, mutta kiipesi takaisin. Etenkin nyt viimeisen raskauden jälkeen painon pudottaminen oli vaikeaa. Tosin viimeisen raskauden aikana en lisännyt painoa yhtään vaan laihduin, mutta veritulppa ja jatkuva sairastelu sen jälkeen toivat omat hankaluutensa ja kerryttivät jokusen kilonkin.

Olihan se mukava huomata, että laihtumista oli tapahtunut, mutta mutkan se toi matkaan. Minulle piti nyt tilata mittatilaussukat. Aikaisemmin ja nytkin vielä olen käyttänyt S-koon valmissukkaa, mutta se ei enää ole sopiva eikä XS-kokokaan kaikilta osin. Eipä siinä paljon vaihtoehtoja ole. Mittatilaussukka sen on siis oltava. Noin kolmen viikon päästä pitäisi uusien sukkien postiin saapua ja pääsen testaamaan, miltä ne jalassa tuntuvat.

Olen kauhistellut reisipituisten kompressiosukkien hintaa monesti. Pari tavallisia  reisipituisia kompressiosukkia postikuluineen maksaa yli 130 euroa. Mittatilaussukat tuolla pituudella liikkuvat jossain 250-260 euron tienoilla ja siihen päälle tietenkin vielä postitus. Tajusin myös, että tarvitsemani 4 mittatilausukkaparia vuodessa tekee helposti yli tuhannen euroa ja se on hirvittävän suuri summa. Ei siis ihan halpaa puuhaa tämä sukkailu.

Ilman sukkia eläminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Veritulpan jälkeen on kipu ollut jatkuvaa eli ilmeisesti vaurioita on  päässyt syntymään, vaikka pidin ja pidän yhäkin hoitosukkaa yötä päivää. Ilman sukkia arki on kertakaikkisen sietämätöntä. Sukkien kanssa taas jokseenkin toimivaa.  Fysioterapeutti tuumikin viimeksi, että tilanne oli hyvin vakava silloin, kun Meilahteen jouduin, joten ei ole ihme, jos jotain pysyvääkin vauriota on ilmaantunut. Tänä päivänä ei enää kukaan ole ehdottanut minulle kipujen voivan mennä vielä ohi. Ne ovat nyt arkea.

En kuitenkaan ajattele kipuja joka päivä. Ne ovat mukana, mutta yritän keskittyä kaikkeen muuhun ja työntää jäytävän kivun pois. Hyvinä päivinä se onnistuu. Huonoina ei niinkään, sillä silloin kipu on niin paha, ettei voi olla paikoillaan vaan on pakko liikkua tai tehdä jotain ja kaikki energia menee siihen, että keskittyy kivun hallintaan. Tuollaiset yöt ovat yleensä todella tuskallisia. Olenkin oppinut säätelemään sitä, kuinka paljon jalalla sopii päivässä taaperella ja kuinka paljon se tarvitsee lepoa, jotta kivut pysyvät siedettävänä. Aina säätely ei kuitenkaan onnistu ja edessä on tuskien täyteinen yö. Ja joskus kivut yltyvät, vaikkei olisikaan tehnyt mitään selllaista, joka yleensä aiheuttaa lisäkipua.

Kompressiosukat eivät enää sinänsä haittaa. No, kesähelteellä reisipituiset sukat ottavat kyllä päähän etenkin yöllä. Tuntuu kuin jalassa olisi pari jätesäkkiä teipattuna reiteen kiinni. Silloin saatan käydä viilentymässä sukat jalassa suihkussa ja olo on hetken aikaa parempi. Onneksi tänä kesänä ei megahelteitä ole näkynyt.

Sukkia on monen värisiä – ei siis vain noita ruskeita ja mustia, joita kuvassa näkyy. Tosin itse ostan kyllä yleensä vain mustia, koska sukkien pitää kuitenkin sopia asun kuin asun kanssa enkä viitsisi ihan hirveän montaa paria ostaa. Ennen kaikkea sukkien pitää kuitenkin olla toimivat. Jos polvipituiset sukat riittäisivät niin sitten voisin hyvinkin kuvitella leikkiväni värien ja kuosien kanssa. Polvipituiset sukat ovat nimittäin huomattavasti inhimillisemmän hintaiset.

Toivon hartaasti, että ensi vuonna sukkiani koskeva maksusitoumushakemus menee läpi. Fysioterapeutti kyllä veikkaili, että voisi se läpi mennä nykyisten säästöjenkin aikaan, koska olen niin nuori, trombini oli todella vakava ja minulla on vielä kaupan päälle geenimutaatio, joka altistaa veritulpille. Eikä toki sovi unohtaa jatkuvaa särkyäkään.  Olisihan siinä monta asiaa, jotka puoltaisivat maksusitoumusta. Ei auta kuin jännittää tämä vuosi loppuun ja osa seuraavaa vuotta. Katsotaan sitten, millainen päätös postilaatikkoon kolahtaa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.