Hidasta leipää

Leipäjuuri on potkutellut suurimman osan ajasta hyvinvoivana keittiömme pöydönnurkassa pienessä purkissaan. Vieressä on toinen suurempi, johon kerään pienestä purkista poistetun osan juuresta. Kun isossa purkissa on juurta riittävästi on aika leipoa.

Hiivalla leivottua leipää ei tässä talossa ole nähty reiluun puoleen vuoteen eikä sellaista ole kaivattukaan. Ruisleipä tehdään itse, samoin vaalea. Ruisleipä – niin hyvää kuin se onkin – ei ihan kaiken kanssa toimi. Vaaleakin versio siis on mukava olla olemassa.

Oma taikinajuureni pidetään hengissä ruisjauhoilla, joten ainakin siitä jonkinlainen kuitulisä vaaleaankin leipään tulee. Välillä heittelen leipää jauhoja sen mukaan, mitä kaapissa on – lopputulos on välillä hyvinkin onnistunut ja välillä sellainen, että muistelen, mitä taikinaan tulikaan viskottua, kun se ei ollut ihan niin hyvää kuin oli tarkoitus. No, kokeiluista oppii ja makuja on monenlaisia.

Aikaakin juurella leipominen ottaa. Juuri ei kohota leipää tunnissa tai kahdessa – ei edes helteellä, jolloin toiminta on huomattavasti nopeampaa kuin nyt syksyisillä hiukan koleilla säillä, kun taloakaan ei vielä oikeastaan lämmitetä. Huoneen lämpötilalla onkin iso merkitys, kun leipoo juurella. Alhaisemmalla lämpötilalla juuri vaatii enemmän aikaa toimiakseen.

Nykyinen juureni oli kesällä kuoleman partaalla. Olin unohtanut kaksi ruokintakertaa peräkkäin ja aamulla huomatessani pienen lemmikkini räpistelevän purkin pohjalla onnettoman näköisenä, huolestuin todenteolla. Oliko se nyt tässä? Ei ollut onneksi, mutta aikaa ja hoivaa juuri vaati viikon verran ennen kuin se taas terhakkana kupli purkissaan ja jaksoi nostattaa leivän kunnolla.

Tosin likilaskuinen leipäkin meni hyvin kaupaksi – lapset pyysivätkin tekemään samanlaista uudelleen! Muistan kyllä omastakin lapsuudestani äitini tekemän piimälimpun – siis sen ainokaisen kerran, jolloin asiat eivät menneet ihan putkeen ja leivästä tuli likilaskuinen. Maku oli ihana ja rakennekin tuntui herkulliselta – toista kertaa samanlaista ei kuitenkaan enää koskaan tullut ja jäljelle jäi vain haikea muisto siitä maailman herkullisimmasta leivästä.

Laitan tässä jonain päivänä tuonne Ruokakorin puolelle ohjeen juuren tekoon. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan oman juuren valmistusta ja hoitamista. Se on yllättävän antoisaa ja rentouttavaa ja tekee ihmeen hyvää kiireisen arjen keskellä.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.