Kumppanuuskasvit,  Puutarha

Viljelyhuolia

ViljelyhuoliaKesä on ollut todella kurja. On ollut kylmää, tuulista ja äärettömän sateista. Ei ole paljon tarvinnut viettää aikaa kasvimaata kastellen. Osa kasveista on nauttinut säästä ja toiset taas kituuttavat surkean oloisina, vaikka miten yrittäisi hoivata. Kesäkurpitsat ja pensaspavut ehkä pahiten. Härkäpapu sen sijaan kukoistaa, joten ainakin jonkin sortin papuja päätyy pakastimeemme talven varalle.

Porkkanoiden itävyyskin on ollut kovin kurjaa. Veikkaisin, että ehkä noin puolet kylvetyistä siemenistä on tähän mennessä nostanut päätään ja mullasta puikannut soma vihreä verso. Ehkäpä kokeilen kylvää jotain aikaista lajiketta kolojen täytteeksi ja katsotaan mitä tulee. Ainakin pieni porkkanoita ja varsia, jos ei sen kummempaa. Syötäviä nekin.

kuva_retiisi01

Herneet ovat kasvaneet kohisten. Paikallisessa maatalous/rautakaupassa tosin kerrottiin, että moni oli valitellut etenkin herneiden huonoa itävyyttä. Tuntui hassulta, koska herneet ovat ehkä juuri ne, jotka itselläni tänä vuonna kasvavat ehdottomasti parhaiten. Tosin eipä ole retiisissäkään valittamista ja juuri eilen popsimme ensimmäiset oman maan punaiset pallerot ja maltamme tuskin odottaa tämän päivän sadonkorjuuta. Viikon päästä pääsemme ihan kunnolla herkuttelemaan!

Kaalit eivät tunnu paljon piittaavan koleasta säästä. Ja tuntuu siltä, että hiukan tuulinen ja kurja sää on pitänyt kasvintuholaisetkin aisioissa tai sitten samettikukat ja tillit ovat todella hyvä yhdistelmä ja pitävät kaalintaimeni hyvässä turvassa. Ainoatakaan toukkaa en ole joutunut pois noukkimaan, vaikka aikaisempina kaalinkasvatusvuosina on tässä vaiheessa ollut monesti jo hermokireällä tuholaisten kanssa. Olipa hauska saada tällainenkin vuosi!

Viljelyhuolia

Tosin kylläpä sitä ilokseen nyppisi niitä tuholaisia kaaleistakin, jos vastineena olisi hiukan lämpimämmät ilmat, jotta nuo muutkin kasvit voisivat paremmin. Oma pihamme on ollut nyt niin tuulinen, että harsotkin tuppaavat kasvimaalaatikoista karkailemaan tai repeilemään ja kylmä ilma pääsee kiusaamaan etenkin kesäkurpitsojamme. Nyt niihinkin on kuitenkin alkanut joihinkin ilmestyä kukkanuppuja, joten emmeköhän ainakin jotain satoa niistäkin vielä saa.  Pitää malttaa vielä odottaa.

Nyt on hyvä hetki keskittyä nauttimaan niistä kasveista, jotka kasvavat hyvin ja yrittää minimoida kylmän sään vahingot. Ja onneksi on piha pullollaan villivihanneksia! Onkohan niin huonoa kesää olemassakaan, etteivät nokkoset, voikukat ja vuohenputket kasvaisi?  😀

shopify analytics ecommerce



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.