Arki,  Koti,  Lapset

Juhannusta, rakentelua ja arkea

Viimeinen viikko on ollut enemmän kuin työntäyteinen. Mieheni loma alkoi ja kaikki rästissä olleet kotiasiat vyöryivät päälle saman tien.  Veljeni on ollut meillä useasti apuna – niin myös nyt, kun samaan aikaan tehtiin montaa asiaa ja käsipareja tarvittiin enemmän kuin itsellä oli.

Juhannusta, rakentelua ja arkea

Kahdeksisen vuotta sitten, kun tänne muutimme olimme suunnitelleet, että lasten käytössä olisi kaksi huonetta, joista toinen olisi nukkumiseen ja toinen leikkimiseen. No, saimmepa huomatta, että idea oli hyvä, mutta meidän kohdalla mahdoton toteuttaa, kun lasten unikäytännöt olivat kuin yö ja päivä ja hiljaisuuden ja valoisuuden vaatimukset myös. Eipä siinä auttanut muu kuin antaa periksi ja hylätä suunnitelma. Nyt tuli kuitenkin iso muutos, sillä pojat olivat yhtä mieltä siitä, että halusivat nukkua samassa huoneessa. Testiöiden jälkeen meidän aikuistenkin oli pakko tuumia, että nukkuminen tuntui nyt sujuvan riittävän hyvin. Toki välillä syntyy kinaa käytännöistä, mutta kesä on hyvää aikaa opetella uutta systeemiä sekä sietämään myös toisen vaaatimuksia ja tottumuksia.  Vielä on hiukan työtä, että huoneet saadaan aivan loppuun saakka viimeisteltyä ja se johtuu lähinnä siitä, että IKEAsta hankkimamme kerrossänky tuotti yllätyksen ja imaisi sisäänsä jokusen uudelleen kokoamiseen tarvittavan osan. Niinpä soitto IKEAlle ja saimme tilattua uudet puuttuvat osat, jotka luvattiin postittaa mahdollisimman pian. Ehkäpä ne tämän päivän postissa meille tupsahtavat.

Loman alettua alkoi myös toinen projekti, joka sisältää rakentamista ja pääsemme vihdoin eroon pihamme vallanneista pilariharkkokasoista sekä laudoista ja saamme alueen, jossa on mukava istuskella ilman, että keikahtaa nurin. Vanha oleskelualueemme oli jo nähnyt parempia päiviä ja sen käyttö olikin jo enemmän hankalaa ja kamalaa kuin mukavaa.

Nyt kun vain ilmat olisivat paremmat eikä tulisi jatkuvasti taivaan täydeltä vettä! Kasvimaita ei ole tarvinut kastella viimeiseen viikkoon lainkaan. Hyvä juttu, mutta lämpöä on ollut niin kurjasti, että ainakin kesäkurpitsat valittavat jo eikä papujen itäminen sekään ole ollut kovin hienoa. Retiisit, herneet ja sipulit sen sijaan tuntuvat voivan vallan mainiosti. No, ehkäpä tilanne tuosta vielä paranee. Onneksi on kesää vielä rutkasti jäljellä. 🙂

kuva_rakentaminen1

Juhannuksen vietimme kotona osaksi töitä tehden. Iltaan päin tosin rauhoituttiin syömään kasvihuoneeseen katetun pöydän ääressä. Oli aika mahtavaa, sillä edellisestä kerrasta oli jo aivan luvattoman kauan. Etenkin lapset nauttivat kasvihuoneen tunnelelmasta – kaikki olivat tosin yhtä mieltä siitä, että kasvihuoneesta avautuvalle maisemalle piti vielä tehdä jotain. Kasvihuoneemme on nimittäin takapihalla, jonka kunnostaminen on vielä enemmän kuin kesken, mutta eipä se lopuujen lopuksi juhannustamme häirinyt. Taisimme kaikki olla iloisia peinestä hengähdystauosta, jota sulostutti takapihalle eksynyt siili. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun näin omalla pihallamme siilin, vaikka lähiympäristössä niitä tuhiseekin aika tavalla. Kiva juttu, sillä satun pitämään siileistä aivan erityisen paljon. 🙂

kuva_siili2

 

Tähän onkin hyvä lisätä iloksenne *Taloon.comin alennuskoodi, josta voi olla iloa remontin keskellä. 🙂

*Yhteistyössä Shophop.fi:n kanssa.


shopify analytics ecommerce



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.