Eko,  Koti,  Rakentaminen/ Remontointi/ Sisustus,  Ympäristö

Verraton Vestelli – meidän jätevesiratkaisumme

Verraton Vestelli - meidän jätevesiratkaisumme

Jo pari vuotta sitten alkoi matkamme kohti uutta jätevesijärjestelmää. Talon alkuperäiset 60-luvulla asennetut sakokaivot olivat tiensä päässä eivätkä ne täyttäneet nykyvaatimuksia jätevedenkäsittelylle. Pitkään meille oli ainoana vaihtoehtona tarjottu umpisäiliöitä. Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, sillä kunnan vaatimukset alueelle olivat kovat eivätkä muut vaihtoehdot näitä vaatimuksia täyttäneet. Alkoi matkamme kohti vähävetisempää arkea, jonka aikana laitettiin vessa-asiat uuteen uskoon ja pohdittiin monenlaisia tapoja säästää vettä, jotta asumiskulut pysyisivät edes jotensakin aisoissa. Niihin tunnelmiin pääset tutustumaan tämän linkin takana.

Olimme onnemme kukkuloilla, kun Kevätmessuilta bongattu Vestellin Biopuhdistaja valkean ratsun lailla tuli ja pelasti meidät synkkääkin synkemmältä umpisäiliölliseltä tulevaisuudelta. Vestellin Biopuhdistaja nimittäin täytti nämä alueellemme asetetut ankarat vaatimukset.

Marraskuun lopulla alkoi pihallamme jätevesiremontti, Wassis Oy:n tekemien suunnitelmien mukaisesti. Meillä oli toiveena saada remontti valmiiksi vielä tämän vuoden puolella, jotta saisimme hyödynnetyksi kotitalousvähennyksen tältä vuodelta.

Ihan ensimmäisenä saivat marjapensaat kyytiä.
Stefan Wasström ja Tomas Westerholm suunnittelemassa työnkulkua.

Samalla kun vanhojen sakokaivojen paikalle asennettaisiin Vestellin Biopuhdistaja, vaihdettaisiin myös viemäriputki talosta Biopuhdistajalle. Tämän seuraamuksena hyvän kokoinen alue pihasta kaivettaisiin auki ja selvisi, että kaivuun tieltä väistyisi myös osa keittiöpuutarhastani. Se oli kuitenkin pieni hinta siitä, että saisimme oikeasti toimivan jätevesiratkaisu.

Tuumin myös, että kyllä oli onni, ettei viime kesänä laiteltu pihaan kivituhkaa tai edes siistitty hiekka-aluetta rikkaruohoista. Nyt olisi tuo kaikki työ mennyt ihan hukkaan, kun kaivuri huristeli kauhomaan pihamme yhdeksi isoksi montuksi.

Rakennustarvikkeita.

Verraton Vestelli – meidän uusi jätevesiratkaisumme

Varhain aamulla saapui pihaan Kaivuripalvelu J. Levoniuksen kuorma-auto, jonka kyydistä laskeutui pihaamme sopiva kaivuri sekä parisen päivää pihamme kimpussa ahertavat Kalle Levonius sekä Tomas Westerholm. Hetken perästä saapui pihaan myös Wassiksen Stefan Wasström, joka valvoi rakennusprojektin kulkua.

Ensin katseltiin, miten työ etenisi eikä kulunut kauaakaan, kun pihaa oli jo kaivettu auki ja hommat päässet alkuun. Oli todella mielenkiintoista seurata projektin eri vaiheita ja nähdä, miten mikäkin projektin osa eteni. Yritin pysyä kamerani kanssa mahdollisimman sivussa, jotta en töitä häiritsi ja hankaloittaisi ammattilaisten työtä killumalla tiellä. Oli ilo katsella sitä työntouhua ja ammattitaitoa. Kaivurin käsittely oli aivan huippuluokkaa ja olen aivan varma, että monen monituista työvuotta nähnyt Kalle Levonius olisi onnistunut poimimaan kauhallaan vaikka kukkasen murskaamatta sitä, sillä niin taitavasti hän konetta käsitteli ja raskas kauha sujahti ahtaistakin paikoista kevyesti kuin höyhen.

Vestellin Biopuhdistajan kuopan valmistelua.

Ihan alkuun pihastamme kaivettiin ylös viinimarjapensaat, jotka olivat juuri sakokaivojen ympärillä ja peittivät ison osan auki kaivettavasta alueesta. Myös persiljalaatikko sai kyytiä, sillä osa keittiöpuutarhastani oli juuri viemäriputken päällä ja koska sitäkin uusittiin hyvänlainen pätkä, niin täytyi laatikot saada pois tieltä. No, ensi vuonna kylvetään uudet persiljat. Se ei ole kuitenkaan homma eikä mikään. Ja nyt kun tiedän tarkkaan, missä viemäriputket menevät, niin taidanpa siirtää hiukan keittiöpuutarhaani, jotta ei toiste jouduta laatikon läpi menemään, jos viemärien kanssa ongelmia tulee.

Silti pikkuisen kaiholla katselin, kun laatikko siirtyi syrjään kaivurin edellä ja talvehtimaan jätetyt persiljat lakosivat laatikon ratketessa saumoistaan. No, ensi kesänä päästään sitten etupihan kimppuun, kun iso palanen pihasta pitää suunnitella käytännössä ihan uudelleen. Into päästä alkuun olisi jo suuri, mutta kai tuo talvi on ensin elettävä. Onneksi pakkaskautena voi tehdä suunnitelmia!


Multaa ja kiviä piha pullollaan

Ensimmäisen päivän jälkeen, tuntui, että irtomaata oli joka paikassa. Ovisyvennyksen edessä avautui ammottava kuilu, joka oli lasten mielestä erityisen jännittävä ja koirien mielestä se taas oli kerrassaan kauhistuttava ja ulkoiluhalut mystisesti hävisivät, kun kumpikaan koirista ei halunnut kanjonin vierestä mennä kuin äärimmäisessä hädässä.

Itse istuin hetken aikaa illalla ovisyvennyksen arkun päällä ja katselin pihaa. Mielessäni alkoi pikku hiljaa hahmottua uusi suunnitelma pihamaalle.


Työt etenivät ripeästi. Vanha viemäriputki hävisi samoin kuin vanhat sakokaivot ja tilalle ilmestyi Vestellin Biopuhdistaja. Se oli tullut pihaamme odottelemaan töiden alkua jo reilu viikko aiemmin. Tai no, melkein pihaamme. Sen verran painava kapistus se oli, että toimitus oli itse asiassa portinpieleen, jossa Biopuhdistaja nökötti roskasäiliöiden vieressä h-hetkeä odotellen. Ainakaan ei tarvinnut pelätä, että joku olisi sen varastanut, sillä ihan helposti ei 1200 kg maasta nouse, joten aikamoisella vempeleellä olisi paikalle yön pimeinä tunteina saanut tulla. Samasta syystä Biopuhdistaja ei myöskään tarvitse maahan ankkurointia.

Biopuhdistajalle tehtiin sopiva kuoppa sakokaivojen vanhalle paikalle. Pohjalle laitettiin soraa, joka tasoitettiin ja tiivistettiin. Biopuhdistaja asettui paikoilleen kuin valettu. Uudet viemäriputket asetettiin paikoillaan ja eristettiin. Uusi putki sulatettiin kiinni vanhaan betoniseen putkeen.

Kaivanto alkaa olla valmis uusille viemäriputkille.
Vanhan ja uuden viemäriputken liitoskohta.
Viemärin tarkastusputki tuli osaksi viemäriputkea.
Vestellin Biopuhdistaja sisältä päin.

Harmaavesi johdetaan viettoviemärillä säiliön ensimmäiseen osastoon.

Ensimmäisen osaston suuri tilavuus luo edellytykset kunnolliselle rasvojen ja kiintoaineiden erottelulle.

Erottelun jälkeen vesi siirtyy painovoimaisesti toisen osaston pohjalta biomoduuleihin.

Biomoduuleissa harmaavesi ilmastetaan pienillä happikuplilla ja prosessin tuloksena harmaaveden ongelmallisimman aineen, eli orgaanisen aineen poistuma on 99%.

Kolmannessa osastossa puhdistettu vesi rauhoitetaan ennen siirtoa osaston pohjalta purkupaikalle.

Lähtevän viemärin karkeasuodatin viimeistelee täydellisen puhdistustuloksen.

Yllä oleva lainaus Vestellin verkkosivulta


Sähköjohtoa ja mullan mylläystä

Vestellin biopuhdistaja vaatii toimiakseen sähköt, niinpä pihaan piti kaivaa vielä yksi syvä oja, jotta saatiin vedetyksi sähköt autotallin nurkalta Biopuhdistajalle. Sekin sujui yhdessä hujauksessa ja keltaisen suojaputken sisään sujahti sähköjohto, jonka sähkömies tulisi myöhemmin kytkemään kiinni.

Pian pihaa alettiin jo peittämään, kun putket ja sähköjohdot oli saatu vedetyksi talolta Biopuhdistajalle. Tarkastusputki oli mukava teleskooppinen versio, ja varsin kätevä juuri sillä paikalle, johon se tuli. Ensi kesänä sen ympärille tulee kivilaattoja, jotta piha olisi siitimpi kulkea ja hiekkaa tulisi sisälle vähemmän.

Multaa ja kiviä. Niitä riitti pihalla.
Sähköjohdon asennusta.
Toisessa ojassa on viemäriputkea, toisessa sähköjohtoa.
Piha alkaa olla taas peitossa ja tarkastusputken viimeisetkin osat paikoillaan.

Pihan alkaessa pikku hiljaa muistuttaa taas pihaa, pääsi pienimmäisemmekin hetkeksi seuraamaan turvallisen etäisyyden päästä töitä. Sitä ennen olikin nenä ollut kiinni ikkunalasissa melkein koko ajan, sillä pihalle ilmestynyt upea kone ja työmiehet kiinnostivat heti. Ja olihan se jännää, kun piha oli hetken aikaa kuin suuri hiekkalaatikko! Harmi vain, ettei siinä päässyt leikkimään.

Enää oli jäljellä viemäriputki Biopuhdistajasta ojaan päin, mutta sen asennus sujui jo ihan hujauksessa!

Pikkuinen tuli seuraamaan työntekoa. Oli jännää seurata, kun Biopuhdistajan kansi nostettiin paikoilleen.

Ylhäällä: Biopuhdistaja sisältä sekä näytteenottoputki. Alhaalla: viemäriputkien liittäminen Biopuhdistajaan.
Kohta peittämistä vaille valmis. Kuvassa näytteenottokaivo.

Puutarha käy talviunille

Alue on nyt ihanasti myllätty ja valmis aihio uusille puutarhasuunnitelmille. Sormet syyhyten odotan ensi kevättä! Alla olevassa kuvassa näkyvät mustat putket lyhenevät vielä, mutta vasta kesällä, kun alue on saatu tehdyksi loppuun. Putkien pituus nimittäin riippuu hiukan siitäkin, mitä kaikkea niiden ympärille ollaan laittamassa. Varmaa on ainakin se, että kivet liittyvät uusiin suunnitelmiin kiinteästi, sillä tämänkin kaivuuoperaation yhteydessä niitä löytyi vinot pinot lisää ja ihanasti Kalle Levonius siirsi isommat kivet oikeaan paikkaan.

Seurasimme pienimmäisen kanssa vielä kaivurin lastausta kuorma-autoon. Parisen tuntia tuon jälkeen alkoi hentoinen lumisade, joka peitteli pihamme talviunille odotamaan kevättä ja uutta mylläystä.

Tyytyväisen asiakkaan on helppo sanoa kiitos

Koko jätevesiremontti sujui hyvin ja eteni ripeästi. Systeemi on nyt sähköjä vaille valmis. Ja tietenkin loppukatselmus kunnan tarkastajan kanssa puuttuu vielä, mutta nuo ovat pieniä asioita kumpainenkin.

Tuntuu aika hurjalta, kun koko kuljettu tie alkoi parisen vuotta sitten ja tuolloin tuntui, että edessä oli synkkääkin synkempi tulevaisuus umpisäiliöiden valloittaessa pihamaamme. Tiedän, että olen sanonut tämän jo aiemminkin, mutta sanon nyt kuitenkin uudelleen. Jos jätevesiremontti on edessä, kannattaa ottaa yhteys jätevesisuunnittelijaan. Aina. Siis silloinkin, kun ratkaisu on muka ainoa tai yksinkertainen. Voi hyvinkin olla, että se ainoa tai yksinkertainen ratkaisu muuttuu rutkasti paremmaksi ja yksinkertaiseksi. Nimittäin työn puolesta Vestellin Biopuhdistaja ei ole kummoisempi kuin umpisäiliöidenkään asennus, mutta lopputulokseltaan se on moniverroin parempi. Suorastaan optimaalinen ja vähän ylikin. Lisäksi Vestellin Biopuhdistaja valmistetaan Suomessa.

Meillä jätevesiratkaisu sisältää nyt siis jäädyttävä käymälän sisätiloissa ja ulkoa löytyy vielä Biolanin kuivakäymälä eco ja talouden pesuvedet puhdistetaan Vestellin Biopuhdistajassa. Meille tulleesta Biopuhdistajasta ja Vestellistä voi lukea lisää tämän linkin takaa.

Mikäli asuntomme olisi ollut erilainen, niin yksi mahdollinen toteutus olisi ollut se, että olisi rakennettu kaksoisviemäröinti, jolloin harmaat vedet olisi käsitelty Biopuhdistajassa ja mustat vedet olisi ohjattu suoraan umpisäiliöön. Nyt toteutettu ratkaisu on kuitenkin meidän tontillemme ja asunnollemme se yksinkertaisin.

Matka oli vaiherikas ja epätoivon hetkistä huolimatta varsin opettavainen. Samalla se vei meitä monta askelta ekologisempaan suuntaan asumisessamme.

Iso kiitos Vestellille, Wassikselle ja Kaivuripalvelu J. Levoniukselle erinomaisesti tehdystä työstä ja meidän arkemme pelastamisesta.

Pikkuisemme seurasi vielä viimeiseen asti upean työkoneen lastausta kuorma-autoon.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


6 Comments

  • Anna

    Hei Maria!
    Kiva, kun onnistuit dokumentoimaan näinkin perusteellisesti jätevesiratkaisun rakennusprojektinne, todella mielenkiintoista! Olen itsekin pohdiskellut erilaisia vaihtoja jäteveden pumppaamiselle, meidänkin jätevesijärjestelmämme kaipaa jo pian päivitystä. Ilmeisesti mikään palava kiire meillä ei kuitenkaan ole, joten kiva katsella ja vertailla eri vaihtoehtoja. Tuo pihan mylläys hieman huolettaa minua, mutta toki se antaa myös innostusta lähtemään kunnostamaan pihaa ja varmasti myös uusia ideoita ja inspiraatiota!

    • Luomulaakson Maria

      Pihan mylläys oli oikeastaan plussapuoli näin puutarhaihisenä. Saipa hyvän syyn myllätä vähän lisää ja rakentaa uutta ja toimivampaa. Meilläkin kuitenkin kyseessä vanha piha, joka oli jo pitkälti laitettu edellisten omistajien taholta kuntoon. Nyt pääsi tekemään hyvällä omallatunnolla uutta ja omanlaista.

      Jätevesiratkaisuumme olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä, mutta toki on aina hyvä katsella ja vertailla.

  • Tuula

    Mekin hankimme vanhan omakotitalon täältä Mikkelistä jonka jätevesijärjestelmät ovat aika aikaansa eläneet. Saa nähdä joutuuko uusimishommiin lähivuosina. Mielenkiintoinen tuo biopuhdististaja, millainen se on ollut käytössä?

  • Mari

    Itselläkin alkaa olla rakentaminen siinä vaiheessa, että pitäisi päättää millainen jätevesijärjestelmä ja laitteet asennetaan. Yksi mitä olemme hieman miettineet on Uponor WehoPuts, mutta vielä emme ole lopullista päätöstä tehneet. Nuo alueen/tontin vaatimukset voivat kyllä olla joskus aika rajaavia.

    • Luomulaakson Maria

      Meillä on tosi tiukat rajoitukset tällä alueella. Olemme siis pohjavesialuealla ja Vestelli kattoi kaikki vaatimukset kirkkaasti. Tuosta teidän miettimästänne minulla ei toki kokemusta ole, mutta Vestelliä voin suositella ihan täydellä sydämellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.