Puutarha,  Säleikkö

Uuden-Seelannin pinaattia tilaasäästävästi säleikössä

Tänä kesänä meillä on kasvatettu säleikössä enemmän kuin koskaan ennen. Kurpitsat ja avomaankurkut kiipeilevät uusien kasvimaalattikojen välissä olevissa raudoitusverkoissa, mutta myös Uuden-Seelannin pinaatti eli lamopinaatti päätyi säleikköön kasvatettavaksi.

Uuden-Seelannin pinaattia tilaasäästävästi säleikössä

Kasvata Uuden-Seelannin pinaattia tilaasäästävästi säleikössä

Uuden-Seelannin pinaatti on yksi lempikasvejani. Pidän sen mausta, mutta myös ulkonäöstä ja lisäksi se on oikeasti helppo kasvatettava ja tuntuukin, että satoa tulee vähän niin kuin itsestään.

Tänä vuonna meillä ei kuitenkaan tavalliseen tapaan laitettu tätä ihanuutta kasvamaan siemenistä, koska minulla ei siemeniä ollut eikä ruokakaupassa, josta tilaamme päivittäistavarat, ollut keräilymahdollisuutta näille, vaikka siemeniä valikoimissa olikin. Harmi, mutta toisaalta ei, sillä ostin Uuden-Seelannin pinaatin taimet jo tutuksi tulleelta paikalliselta Lohenojan Luomutilalta (josta olen kirjoittanutkin aiemmin) ja sain jälleen aivan upeita ja vankkoja taimia ihan kotiin saakka tuotuna.

Pinaatit lähtivät hienosti kasvamaan ja varmaa on, että ensi kesänäkin kasvattelen näitä säleikössä. Toki Uuden-Seelannin pinaatti kasvaa hyvin ilman säleikköäkin ja näin varmaan eniten tavataankin tehdä. Se on kuitenkin aikamoinen tilasyöppö retkottaessaan pitkin pituuttaan maassa.

Kun versoja muistaa silloin tällöin käydä kääntelemässä noin metrin korkuiseen säleikköön, kasvaa Uuden-Seelannin pinaatti mainiosti näin ja tilaa säästyy muille kasveille enemmän. Lisäksi säleikkö tuo kasvimaalle mukavaa vaihtelua ja silmäniloa. Se myös jakaa aluetta ja sen avulla voi luodan matalia vihreitä aidanteita.

Osa pinaatin haaroista ei säleikköön nappaa kiinni edes kääntelemällä, mutta se ei haittaa. Säleikköön saa hyvin taivutelluksi kiinni isoimmat versot ja osan sivuhaaroistakin ja loput voivat pudota nätisti molemmille puolille säleikköä tehden Uuden-Seelannin pinaatista hiukan pensasmaisen, mutta silti mukavan hallittukasvuisen kasvin, joka ei vie mahdottomasti tilaa.

Uuden-Seelannin eli lamopinaatin kasvatus

Uuden-Seelannin pinaattia voi esikasvattaa tai kylvää suoraan avomaalle. Se kasvaa näppärästi myös ruukussa tai jopa parvekelaatikkossa, kun muistaa huolehtia kastelusta.

Esikasvatuksen voi aloittaa jo huhtikuussa ja jatkaa aina kesäkuun alkupäiviin saakka. Siemenet voi kylvää kuitenkin suoraan avomaalle jo toukukuun alkupuolelta alkaen kesäkuun alkupuolelle saakka ja tavallisesti tapaankin kylvää siemenet maahan toukokuun alun ja puolen välin tietämillä, mutta toki esikasvatetut taimet nopeattavat sadon saamista ja kasvimaakin vihertää mukavasti paljon nopeammin.

Uuden-Seelannin pinaatti alkaa tavallisesti tuottaa kunnolla satoa heinäkuun puolella. Se ei myöskään vaadi niin paljon vettä kuin tavallinen pinaatti eikä myöskään kuki niin herkästi.

Uuden-Seelannin pinaatti viihtyy meillä erinomaisesti aurinkoisessa paikassaan, mutta tuottaa hyvin satoa myös puolivarjoisessa.

Uuden-Seelannin pinaatista napsiaan käyttöön lehtiä ja latvoja. Sitten vain odottetaan hetki, niin uusia kasvaa taas tilalle. Lamopinaatti sopii niin keittoihin, puuroihin, taikoinoihin, piirakoihin, muhennoksiin sekä tietenkin pakastettavaksi ja kuivattavaksi.

Ensi kesänä ajattelin kasvatela Uuden-Seelannin pinaattia useammassakin kohdassa enkä vain tässä yhdessä laatikon päädyssä.

Säleikkökasvatusta kannattaa ehdottomasti kokeilla.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.