Keittiön suunnittelua
Uusi keittiö on alkanut pikku hiljaa muotoutua. Tosin niin tyytyväinen en raakaversiooni ole, ettenkö haluaisi käydä ihan kaupassa kysymässä kokeneemmalta neuvoa ja ideoita. Toiveissa olisi, että löytyisi jokin parempi, mutta ei kalliimpi ratkaisu. Keittiömme mitat ovat aika haastavat ja valmismallistoista ei oikein ihan sopivia paloja tunnu löytyvän. Tällä hetkellä keittiöön…
Keittiön purkua ja kuivatusta
Viikonloppu oli hyvin työntäyteinen, sillä aiemmin viikolla aloitettu osittainen keittiön lattian purkaminen poiki lisää työtä. Vahinko oli odotettua isompi ja niinpä koko lattia lähti pois ja tällä hetkellä keittiömme paikalla on betonikuoppa. Perustukset eivät tosiaan ole kovinkaan kaunista katsottavaa, mutta sellaisia tuijottelemme ainakin seuraavat kolme viikkoa, jonka jälkeen kaiken pitäisi…
Purkutuomio keittiölle
Viikonloppuna istuin keittiön lattialla ja tuijottelin seiniä. Kävi nimittäin niin, että keittiön poikki mennyt vesiputki poiki purkutuomion. Keittiö siis puretaan pian ja kuivatus kestää ainakin kuukauden ja sitten olisi edessä keittiön jälleenrakennus. Jos pääsemme jouluksi uuteen keittiöön, olemme iloisia. Nyt toukokuussa yllätten alkanut leipomoremonttimme alkaa tuntua mukavalta, vaikka se sotkikin…