Arki

Savustettu keittiö

Tällä viikolla meillä eleltiin taas hiukan jännittävämpiä hetkiä. Tällä kertaa tähän ylenmääräiseen jännitykseen syypää olin minä.

Ties monennenko huonosti nukutun yön jälkeen päätin laittaa paistinpannun liedelle ja paistinpannuun tilkan nestettä. Tarkoitus olisi sitten tehdä aamupalaksi vaihteeksi parsakaalta, joka sattuu olemaan herkkuani. No, niinpä siinä sitten kävi, että muistin yhtäkkiä, että en sitten edellisenä iltana tarkistanutkaan jääkaappiin muuttaneen hapatusruukun vesikaukaloa ja sillä silmän räpäyksellä sitten kipittelin talon toiseen päähän ja luulin laittaneeni levyn pois päältä.

Vesikaukalon tarkistusreissu  pääsi venähtämään ja palatessani keittiöön oli huoneen vallannut aikamoisen sankka savu. No, pikainen sukellus savuun, pannu pois liedeltä ja suunnitus kohti vesipistettä. Tulta ei näkynyt, mutta käryä ja savua oli ihan riittämiin ja loppu päivä sekä seuraava yö tuuleteltiinkin sitten ihan tosissaan. Seuraavana päivänän vähän kevyemmin, koska alkoi olla hiukan viileää, mutta edelleen on mukava, jos ikkuna on enimmäkseen auki.

Savustettu keittiö

Meillä on palovaroittimet. Itse asiassa useampikin kappale, mutta keittiön ulkopuolelle kattoon asennettu hälytin ei kuitenkaan savua “haistanut” sillä niin näppärästi pysytteli savu luvattoman pitkän aikaa keittiön puolella. Vahingosta viisastuneena – sekä pelästyneenä – päätimme nyt asentaa palovaroittimen myös keittiöön, vaikka tiedämmekin, että se tulee huutamaan lähes joka ikinen kerta, kun uuninluukku avataan. Parempi kuitenkin se, kuin tulipalo.

Seuravaa kertaa ei toivottavasti tule, mutta jos tulee, niin mielellämme kuulisimme palovaroittimen piippauksen ennen kuin keittiössä tarvitaan savusukeltajanvarusteet.

Pelastustoimen sivulta voi käydä kätevästi lukemassa vaikkapa sen, kuinka monta palovaroitinta tarvitsee ja miten ne tulisi asentaa, jota ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Palovaroitin on halpa henkivakuutus.

Pitäkäähän huoli itsestänne ja toisistanne. 


web analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


2 Comments

  • Tuija Rajala

    Kyllä toi pelästyttää. Meilläkin on käynyt joskus, niin ettei aina varoitin huuda.
    Mutta tosi tärkeä noi varoittimet ovat.
    Meillä on joka huoneessa paitsi ei keittiössä, kun on puuhella, niin välillä tulee savua ilman tulta 🙂 🙂 Siis ei muista avata peltiä.
    Mutta tuonkin taas hälyttää eteisen tai olkkarin varoitin.

  • Maria/Luomulaakso

    Varmaan sadatellaan vielä monesti tuota keittiössä olevaa hälytintä, sen verran on jo esimakua siitä saatu, mutta parempi näin kuin niin, että ei hälytä ajoissa. 🙂 Onneksi sähköuuni ei kuitenkaan savuttele niiin kuin puuhella – tosin puhella olisi kyllä aivan mahtava lisä keittiöön kuin keittiöön. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.