Laatikkopuutarha,  Puutarha,  Yhteispostaussarja

Pölyttäjäpenkin kunnostusta sekä harkkokasvimaan rakentamista

Tälle vuodelle suunniteltu kasvimaan rakentaminen viivästyi useasta syystä, vaikka hyvät suunnitelmat olikin jo kevään mittaan saatu tehdyksi. Nyt tuntuu, että vaikka päivät ovat pitkiä, niin ilta saapuu aivan luvattoman nopeasti.


Postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa.
Kurkkaa myös Omavaraisuus blogeissa keskusteluryhmä.


Uudet taimet odottavat pihalla pusseissa ja laatikoissa uutta multakotia ja tuntuu tuskastuttavalta odottaa, että aikaa olisi riittävästi laatikoiden rakentamiseen.

Tänäkin vuonna hankimme Lohenojan luomutilan verrattoman upeita ja vankkoja luomutaimia.

Kasvimaata ja siihen liittyviä puutarhapuuhia odotellessa voi onneksi keräillä jo pihallamme erinomaisesti viihtyviä nokkosia ja tehdä lättyjen ja keiton lisäksi vaikkapa makoisaa nokkosperunapuuroa tai suloisen samettista nokkospuuroa. Linkkien takaa löytyy muutama muukin idea nokkospuurolle. Kannattaa kurkata.

Nokkonen sopii muuten ruokalautasen lisäksi myös kirvojen torjuntaan sekä lannoitteeksi (linkin takana ohjeet torjuntakäyttöön sekä lannoitteeseen) Raparperin lehdetkin sopivat kirvojen torjuntaa.

Ehkä ei ole ihan ihme, jos ollaan aavistus jos toinenkin myöhässä aikataulusta, sillä joku (en tunnusta 😀 ) keksi jo tehtyihin suunnitelmiin aivan uusia ulottuvuuksia uuden muurinkappaleen ja hiekkalaatikon myötä. Ja koska harkkojakin riitti niihin, niin mikäs siinä on rakentaessa.

Uusi muuri ja hiekkalaatikko

Muurahaisten syömä laho hiekkalaatikko purkuvaiheessa. Talteen otettin ruuvit, mutterit ja muut käyttökelpoiset osat.
Lapset halusivat välttämättä kokeilla kirveellä hajottamista. 🙂

Hiekkalaatikko olikin jo aika uusia, sillä sen puureunat olivat jo aikasen lahot ja niissä asui valtava muurahaisyhdyskunta, jolle annoimme 24 tuntia aikaa etsiä uutta kortteeria. Tuossa ajassa hajotettu pesä olikin jo reilusti vähemmän kuhiseva ja pääsimme paremmin töihin.

Uusi hiekkalaatikko rakennetaan kasvilaatikoiden tapaan harkoista, joten tätä rakennelmaa eivät muurahaiset ihan heti syö. Ja sitten kun meillä ei enää joskus ole pieniä, jotka hiekkalaatikolla leikkisivät, niin tämä rakennelma muuntuu helposti kasvilaatikoksi tai siten joskus myöhemmin taas hiekkalaatikoksi, jos sellaiselle tarvetta tulee.

Pölyttäjäpenkin kunnostusta

Viime vuonna rakennettu pölyttäjäpenkki on talvehtinut aikamoisen hyvin. Jopa harkkojen reikiin istutetut mansikat ovat nekin suurimmaksi osaksi selvinneet ja aloittaneet kasvun. Multa tosin on koloissa painunut, joten sitä lisäämme niihin tulevalla viikolla.

Tällä hetkellä näyttä siltä, että ainoastaan Loistosaädekukka Kobolt ei talvehtinut toivotulla tavalla tai ainakaan se ei ole toistaiseksi osoittanut niin minkäänlaisia elonmerkkejä. Se kukki ihanan myöhään syksyllä ja toivon, että saan taimia vielä uudelleen, jotta voisin vielä yhden kerran kokeilla niiden kasvattamista vähän paremmalla onnella.

Loistosädekukka viime syksyltä.

Uusia taimia olemme siirtäneet penkkiin vanhasta kukkapenkistä, joka pitäisi pikku hiljaa saada tyhjäksi, mutta tuntuu, että sieltä puukkaa ylös aina vain uutta ja uutta tainta. No, hyvä niin. Kasvimaalaatikoiden ”muurien” juureen mahtuu hyvin kasveja, jotka pitävät sitten maata paikoillaan eikä vesi pääsee sitä sitten samalla tavalla syömään.

Muutama uusi kivilaattakin laiteltiin pienimmäisen kanssa paikoilleen ja nyt kulkeminen penkissä on taas hiukan helpompaa. Onkin ollut ihanaa seurata päivä päivältä, kuinka pölyttäjäpenkki on alkanut herätä eloon talven jälkeen.

Muuta uusi kivilaatta laitettiin paikoilleen pitkäpalkojen lopetellessa kukintaa.

Kasvimalaatikoiden rakentaminen

Kasvimaalaatikot rakennettiin 600x200x200mm kokoisista valuharkoista. Saman kokoisista on tehty myös pölyttäjäpenkkimme ja harkkojen sisällä olevat kolot ovat varsin näppärän kokoisia kasveille. Niinpä tämä koko oli oivallinen myös kasvimaanrakentamiseen.

Ihan aluksi kaivoimme ja tasoitimme maata sekä kaivoimme savea pois, jotta pohja ei routisi ainakaan kovin pahasti. Kaivanto täytettiin hiekalla ja aloimme latoa harkkoja testimielessä. Testiladonta paljastikin, ettei alunperin kaavailtu korkeus ollut ihan paras, joten muutimme suunnitelmaa.

Aikani testiladottuja ”muurilaatikoita” katsellessani mieleeni virisi uusi suunnitelma ja niinpä muurilaatikot saivat pienen sivumuurin jatkeeksi. Se jotenkin mukavasti ryhditti kokonaisuutta ja sitoi osaltaan viime kesän pölyttäjäpenkin ja uudet laatikot yhteen.

Tällä hetkellä olemme ehtineet rakentaa loppuun vasta muurilaatikot eli laatoituksen vieressä olevat laatikot. Kaaviosta puuttuvat vielä uudet suunnitelmat eli uusi muurin pätkä sekä hiekkalaatikko. Ja löytyypä kuvasta virhekin. Vestelli on nimittäin livahtanut hiekkalaatikon paikalle, vaikka se onkin oikeasti hiekkalaatikon vieressä. No, korjataan sitten myöhemmin uuteen kuvaan.

Harkot liimattiin Tytanin ohutsauma- ja kiviliimalla, jonka kanssa onnistuin sen verran sotkemaan, että taidan irrotella liimanjämiä käsistäni vielä ensi kesänäkin. Suosittelen käyttämään käsineitä, koko ajan.  Tavara on nimittäin aikamoisen tarttuvaa, tahmeaa ja kertakaikkisen vaikeasti irroitettavaa. Tulipa opituksi ja tämä oppi todellakin tulee käyttöön, kun pääsemme ensi viikonloppuna liimaamaan suorakaiteenmuotoisia laatikoita sekä hiekkalaatikkoa.

Olen oikeastaan aika tyytyväinen tämän viikonlopun tuloksiin. Vaikka meillä ei ollut koko viikonloppua aikaa rakentaa, niin ehdimme liimata muurin ja muurilaatikot, testilatoa hiekkalaatikon ja suunnitella hiukan tarkemmin loppuja neljää laatikkoa.

Huomenna alkaa todenteolla nyt liimattujen laatikoiden täyttö. Pohjalle vielä lisää haravointijätettä juuri esteen päälle ja sitten kompostia ja multaa. Siinä on sitten kasvien hyvä kasvaa. Maltan tuskin odottaa, että pääsen istutuspuuhiin!

Muurilaatikot ilta-auringossa multasäkkiarmeijan vielä odottaessa käyttöä.

Myös nämä blogit osallistuivat yhteispostaukseen ja kertoivat suunnitelmistaan ja kuulumisistaan:

Vyöhyke 1

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/06/01/villivihannesten-ja-muun-alkukesan-sadon-hyodyntaminen

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kesakuu2020/

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/06/kuupuutarhurin-tuholaisten-torjunta_1.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/06/myyrasota.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/2020/06/01/suuntanaomavaraisuus-kesakuun-kiireet/

Ku ite tekee https://www.kuitetekee.com/2020/06/01/puutarha-satoa-jo-alkukesasta/

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-6/

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/06/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-6.html

Luontoannelifestyle https://www.luontoannelifestyle.com/blogi/?p=108

Caramellia https://caramellia.fi/kesakuu2020/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/06/suuntana-omavaraisuus-osa-6-miten-satoa.html

Villakotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=4636

Airo ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2020/05/suuntana-omavaraisuus-2020-kesakuu.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=20103

Vyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/06/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Vyöhyke 5

Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=1079


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


11 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.