Puutarha,  Yhteispostaussarja

Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia

Pohdin pitkään tämän kuukauden Omavaraisuus blogeissa-ryhmän aiheenantoa ja koska pohdin sitä pitkään onnistuin hetkeksi sen unohtamaankin. Kuukauden ensimmäinen maanantai pääsi niin sanotusti yllättämään. Oman bloginsa, itsensä tai bloggaamisaiheensa esittely tuntui yllättävän vaikealta.

Luomulaakso sai alkunsa

Luomulaakso-blogia olen kirjoittanut aina vuodesta 2008 saakka, tosin hiljaisempiakin bloggaamisvuosia on välissä vietetty, koska ensi sijaisesti olen (erityislapsi)perheen äiti ja aika ei kaikkeen vain riitä.

Jo ihan alkuaikoina teemana olivat puutarha, ympäristö, ruoka ja tietenkin lapset, joita nykyisin on kolme ja ihan pian blogin startattua tuli mukaan myös luomuruoka, sillä meidän lapsillemme luomun lisääminen ruokavalioon oli merkittävä seikka. Luomuun siirtymisen myötä lasten iho- ja suolisto-oireet paranivat ja elämänlaatu parani merkittävästi. Sillä polulla olemme olleet siitä pitäen, vaikka se ei aina ihan helppoa ole ollutkaan. Vuosien varrella on mukaan tullut entistä enemmän myös erityislapsiperheen arki, joka tällä hetkellä vaikuttaa elämäämme suuresti. Viime syksynä minusta tuli yhden lapsemme omaishoitaja.

Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia

Olen asunut koko ikäni Uudellamaalla. Lapsuuteni vietin maalla, jossa samoilin metsissä ja sain ensimmäisen kosketuksen omavaraisuuteen, sillä kasvatimme mm. koko vuoden perunat ihan itse. Myöhemmin muutin keskemmällä asutusta ja sen jälkeen, reilun kymmenen vuotta sitten kuntaan, joka on tullut tunnetuksi mm. Trumpin päistään. Muuton yhteydessä saman katon alle muutti myös äitini, joten meitä on nyt kolme sukupolvea samojen seinien sisäpuolella. Äitini on isosti mukana arjessa ja sijaistaa minua tarvittaessa myös omaishoitajana. (Hiukan lisää blogista ja minusta voi halutessaan lukea myös täältä.)

Muuttaessamme talomme kaipasi kipeästi kaikenlaista isompaa ja pienempää remonttia. Muutimme sisään ja alkoi loputon työmaa, joka ei ole vieläkään tullut päätökseen ja olen jo oikeastaan luopunut toivosta, että niin edes kävisi. Luulen, että miehenikin jakaa tämän saman aatoksen kanssani.

Tuntuu, että jokin uusi kaaos iskee aina, kun edellisestä päästään. Yhdessä vaiheessa se oli keittiön katkennut vesiputki, joka sysäsi kaiken pois raiteiltaan, kun keittiö purettiin perustuksiin saakka, kuivatettiin ja rakennettiin uusiksi. Putkiremontti oli tehty jo nelisen vuota aiemmin ja olimme ajatelleet, ettei niistä nyt ainakaan tarvitsisi hetkeen olla huolissaan. Toisin kävi. Viimeksi yllätyskriisi taisi nousta katostamme, joka kaipasi kipeästi pikaista apua, kun aistihuoneremontin yhteydessä pari vuotta sitten paljastui, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi. No, onneksi sekin on nyt kunnossa. Ei muuta kuin odottamaan, mitä uutta voisi sattua. Ainakaan elämä ei ole ehtinyt käydä yhtään tylsäksi ja pollyannamaisen positiivisella asenteella kaikesta löytyy se mukavakin puoli!

Ensi kesälle on taas kovat odotukset, mutta nähtäväksi jää ehdimmekö tehdä kaiken sen mitä pitäisi ja haluaisimme. Jätevesiremontti nimittäin pisti etupihan sen verran uusiksi, että takapiharemontti jäänee ainakin hetkeksi toiseksi. Onneksi takapihan kompostialue ja ulkohuussi toimivat nyt jo aika mukavasti, vaikka hienosäätöä toki vielä vaativat, jotta arki sujuisi hiukan jouhevammin. Toiveissa olisi saada vedetyksi alueelle valaistusta talvea varten ja jos huussiin saisi lämmityksen, niin systeemi ei jäätyisi edes niillä kovimmilla pakkasilla. Toimintavarmuus huussissa on kuitenkin aika iso asia.

Kymmenen vuotta sitten rakenneltiin kasvimaita ja puutarhakompostia yhdessä lasten kanssa.

Ruokaa omasta puutarhasta mutkien kera

Jos talo on vaatinut töitä, niin on myös puutarha. Alun perin tontilla oli vain kriikunapuu ja pari marjapensasta sekä ihanan iso raparperipuska. Toki myös puita kuten koivuja, tammia ja vaahtera sekä muutama mänty, joista iso osa on menneiden vuosien myrskyissä kaatunut.

Mäntyjen menetys hiukan harmittaa – etenkin yhden, sillä se oli Oravaisen lempipuu. Orava oli todella kesy ja se tuli monesti kurkkimaan ikkunamme taakse. Harmillisempana puolena oli ehkä se, että – kuten kuvasta näkyy – orava tapasi käydä myös mansikkamaallamme napsimassa marjoja. Se söi niitä aika tavalla, mutta annettakoon anteeksi. Suloisuudella pääsee pitkälle enkä hennonut ajaa sitä poiskaan. Surullista oli, kun se yhtäkkiä lakkasi käymästä puun kaatumisen jälkeen.

Muutettuamme aloimme istuttaa lisää marjapensaita, jotka nekin ovat kokeneet kovia vuosien saatossa, kun niitä on jouduttu kaivelemaan ylös milloin mistäkin syystä. Yleensä se on jotenkin liittynyt viemäriin tai jätevesiratkaisuun, joiden parissa olemme kokeneet ehkäpä ne syvimmät epätoivon hetket. (Jätevesiremontistamme ja sen ratkaisuista voi lukea lisää täältä.) Tänä kesänä pensaat toivottavasti istutetaan sellaiselle paikalle, jossa saavat lopunikänsä ollakin.

Omenapuita olemme istuttaneet myös. Ensimmäisenä vuonna silloiset koiramme söivät ne tosin poikki. Tullessamme pihalle puista oli todellakin jäljellä noin 30 cm runkoa, toisista vain 10 cm. Näin oli tehty useammalle puulle. Voin sanoa, että en todellakaan ollut kovin riemuissani nähdessäni koirien suorittaman puutarhanhoidon. No, uudet omenapuut alkoivat pikkuhiljaa vallata jalansijaa ja saivat ympärilleen lisäksi kunnolliset verkot, jotta koiramme ei niitä uudelleen söisi. Jänikset eivät puitamme vaivaa edes talvisin, sillä piha-alue, jossa omenapuut ovat, on aidattu niin koirien kuin lastenkin vuoksi, jotta eivät joutuisi autotielle. Yksi paremmassa kunnossa oleva syöty puu siirrettiin paikalle, johon se sattui mahtumaan. Se oli muistaakseni Melba ja on tehnyt meille jo jokusen omenankin.

Koirien syömä puu tuottaa hedelmää.

Tapaamme myös kylvää kaikenlaisia vihanneksia ja perunoita. Joudumme tosin kasvattamaan niitä laatikoissa, joita olemme rakennelleet pihallemme. Tontissamme on nimittäin yksi pahanlaatuinen vika. Asumme kalliolla ja vaikka maata riittää osassa pihaa hyvin puille, niin toisilla pakoilla osuu lapio kallioon jo muutaman sentin jälkeen. Ja kiviä – niitä on enemmän kuin kukkapenkinreunoja!

Ei ehkä ihan ihanteellinen asuinpaikka ihmiselle, joka nauttii puutarhasta, mutta paikka toimi muuten moneltakin kantilta katsottuna. Olemme me tosin joskus pohtineet, että “korvenpaan” olisi mukava päästä. Siellä olisi täydellinen hiljaisuus ja rauha, mutta myös pidempi matka kauppaan, terapioihin, lääkäriin ja työpaikalle. Ehkäpä nykyinen omakotitalo on ihan hyvä kompromissi ja emme me nyt onneksi kuitenkaan millään modernilla asutusalueella asu!

Myös kasvisten viljelyyn koiramme ovat tuoneet oman tassunjälkensä. Yksi vuosia sitten meillä olleista tapasi kaivaa pihan täyteen kuoppia. Se söi myös juuria ja silmuja. Sekään ei ollut ihan niitä parhaita juttuja ja muutaman kerran jälkeen tulimme siihen tulokseen, että koiratarhakin voisi olla paikallaan, jotta saisimme syksyllä syödä itse mm. lehtikaalit ja ruusukaalit sekä porkkanat, joita etenkin nykyinen vanhempi koiramme tuntuu suorastaan rakastavan. Samainen kaveri myös ryöstää keittiöstä ennemmin kaalinpään kuin vastapaistetun kanan. Ja kaivoipa ja söi samainen karvaturri myös yhtenä vuonna kaikki istuttamani perunat. Kyllä tuon kaverin kanssa on saanut harmaan hiuksen jos toisenkin, mutta kommellukset unohtuvat, kun se kiipeää syliin, painaa päänsä jalkaani vasten ja nukahtaa, vaikkei ihan sylikoirakokoa enää vuosiin olekaan ollut.

Vaikka viljely näin tavattomasti välillä takkuaakin, niin suurin hankaluus on kuitenkin se, että meiltä puuttuu yhä maakellari. Pakastimet, jääkaappi, säilöminen kuivaamalla ja jonkinlaista kellarinkorviketta ajava varasto/autotalli eivät vain ole sama asia ja sen myötä tulee raja vastaan siinä, kuinka omavarainen voi olla. Yrttien ja yleensä pinaatinkin suhteen tilanne on kuitenkin jo aika mainio ja siitä jaksan olla iloinen. Molempia meillä nimittäin käytetään aika paljon, joten se on ihan rahallistakin säästöä eikä pelkästään hyvää mieltä oman maan antimista, joka toki sekin on iso asia.

Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia

Voisi sanoa, että Luomulaakso on suloinen sekoitus isoäidin aikaista arkea leipäjuurineen ja aidoista raaka-aineista valmistettuine ruokineen unohtamatta kuitenkaan niitä nykyajan hömpötyksiä netflixeineen ja arkea helpottavine koneineen. Erityislapsiperheen arki ei ole ruusuilla tanssimista, mutta niistä hyvistä hetkistä jaksaa paremmin nauttia, kun haudutuspata nököttää keittiön nurkassa, jossa myös uusi viilisatsi on tekeytymässä, sillä välin kun reilun vuoden ajan perheeseemme kuulunut älytön robotti-imuri huristelee olohuoneen lattiaa pölyttömämmäksi.

Kevään tullen elämä siirtyy taas enemmän ulos ja puutarhaan. Vuodenajat näkyvät keittiössä ja puutarhassa ja rytmittävät osaltaan erityislasten värittämää arkea, jossa on opittu joustamaan vähän kaikessa.


Samaan aiheeseen pureutuivat myös:
Farmer to bee, Urban Farming kaupunkiviljely, Tsajut, Sarin puutarhat, Maalaiskaupungin piha, Laura eli Javis, Ku ite tekee, Metsäläisten elämää, Riippumattomammaksi, Korkeala, Saman otavan alla, Airot ulapalla, Villa Koira, Torpan Tyttö, Caramellia, Villa Kotiranta, Alussa oli Vehkosuo, Kohti laadukkaampa elämää, Rakkautta ja maanantimia, Iso-Orvokkiniitty, Jovelan talopäiväkirja, Mrs Sinn, Pienen pieni FarmiHarmaa torppa



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




31 Comments

  • Emma

    Voi apua, voin kuvitella miltä ne omenapuun pätkät ovat tuntuneet! Odottelen jo jonkinmoisella kauhulla mitä meidän puolivuotias koira keksii kunhan lumet sulaa. Kaikenlaisten keppien katkominen kiinnostaa ja tokihan sellainen keppi, missä on vähän tuttua hajua mukana, on erityisen kiinnostava… Voi tosin olla, että myyrät ovat jo katkoneet valmiiksi kinosten alle hautautuneet taimet, mutta toistaiseksi voi elää toivossa. Huonekasvien kanssa on käynyt kato, joten tavallaan on huojentavaakin kuulla että myös jollain toisella on ollut samanlaisia tilanteita koirien kanssa. Rakkaita arjen apulaisia <3

  • Harmaan torpan emäntä

    Olipa kiva lukea esittely, vähän niinkuin tutustuisi vaikka netin välillä vain lukeekin 🙂 Mäkin olin alusta asti sitä mieltä, etten voi asua torpassani ilman kellaria. Maaperä oli lisäksi pelkkää tasamaata, mutta yhden puun alta löysin entisten omistajien kaatopaikan ja tämä paljastui vanhaksi perunakuopaksi ja siihen sitten aloin useamman kesän ajan pikku hiljaa rakentamaan kellaria, mutta kallio onkin hieman haasteellisempi maaperä. Mitenköhän paljon maata sais etanadynamiitilla kesän aikana louhittua 😀

    • Luomulaakson Maria

      Ihana löyty tuo perunakuoppa! Olisipa täälläkin edes sellainen, mutta eipä ole. Maakellari (erittäin huonokuntoinen tosin) itse asiassa on ollut, mutta jäi paloitellun tontin toiseen osaan. Kaiholla sitä aina välillä katselen ja tuumin joskos joskus meilläkin.

      Ja samaa tuumin minäkin. On ollut mukava tutustua toisiin omavaraistelijoihin näin postausten kautta. 🙂

  • Sanni / Riippumattomammaksi

    Jotenkin löysin niin paljon yhtä sun toista samaistuttavaa tästä tekstistäsi! Pöydältä ruokaa kähveltävine koirineen kaikkineen 😀 Meillä mennään myös tuolla samalla filosofialla siinä, että nykymukavuuksiakin kotoa saa löytyä, eikä omavaraisemman elämäntavan tarvitse ihan askeesia tarkoittaa kuitenkaan. Kyllä se Netflix niin paljon pelastaa, kun täytyy vaikka ruoka saada tehtyä ja lapset pyörivät jaloissa, että aika paljon pitäisi minulle maksaa, jotta siitä luopuisin 😀

    Olipa ihana tutustua paremmin teidän porukkaan tämän tekstin kautta <3

    • Luomulaakson Maria

      Kiitos, Sanni. <3

      Omavaraisuus voi tosiaan olla kovin erinäköistä. Eikä se todellakaan tarkoita, että nykymukavuudet pitäisi unohtaa. Netflixilläkin on paikkansa arjessa ja elämään mahtuu monenlaisia asioita. Ja hauskaa, että teiltäkin löytyy persoonallisia koiria. 😀

  • Satu

    Olen lukenut jätevesi-postauksiasi monesti ja palaan varmasti taas niihin. Ne ovat tällä hetkellä blogissasi niitä asioita, jotka vastaavat suoraan tiedon tarpeeseeni. Ihanaa, kun jaksoit kirjata homman niin hyvin ylös kaiken muun kiireen keskellä 🙂

    • Luomulaakson Maria

      Ihan mahtavaa kuulla, että jätevesipostauksista on ollut iloa! Aika oli yksi rankimpia elämässämme, kun moni asia pyöri tuon jäteveden ympärillä. Onneksi se ratkesi lopulta parhaalla mahdollisella tavalla. 🙂

  • Korkealan viheltäjä

    Maakellari on nyt monella ollut esillä. Se on jännä kun kasvattaa itse ruokaa alkaa kaipaamaan maakellaria sen säilöntään. Toki se on ymmärrettävää koska siellä ne juurekset säilyvät helpoiten ja ”halvimmin”.

    • Luomulaakson Maria

      Näin se taitaa olla. Mietimme yhdessä vaiheessa kylmiötäkin, mutta se oli lopulta aika hinnakas vaihtoehto eikä ihan niin toimiva meille. Saas nähdä saadaanko se maakellari vielä joskus pihaan vai jääkö vain haaveeksi.

  • Susa

    Voi apua mitä koiran temppuja. Meillä on 6 kk pentu kotona enkä oikein osaa päättää mitä pitäisi mistäkin aidata ja mitä sen aidan pitäisi pitää sisällään vai pitäisikö sen pitää ulkona? Kanat, kalkkunat, koira ja lapset ovat kasvimaalla pahempia tuholaisia kuin kirpat ja kaalikärpäset yhteensä. Omena puista ei onneksi tarvitse enää huolehtia, sillä jänis söi ne jo viime viikolla.

    • Luomulaakson Maria

      Näinpä! Tosin meillä kokemusta vain koirista, lapsista ja naapurin kissoista, mutta melkein kaikilta on nyt saatu viljelykset suojatuksi. Nyt taidetaan sitten vain odotella niiden kirppojen ja kaalikärpästen invaasiota. 😀

  • Hanne

    Kiva tutustua elämäänne. Hah noi koirat! Kun viime kesänä vuohet tuhosivat täällä kaiken, ajattelin, että ei ikinä enää vuohia, mutta ehkä koira… Nyt pitänee harkita sitä koiraakin vielä vähän tarkemmin :D.

  • marketta

    Aina välillä pelkään, että tyttären koira nappaa puuntaimista kiinni ohi mennessään. Mutta vielä ollaan selvitty vahingoitta!

    Omavaraistelu ei todellakaan tarvitse tarkoittaa missään kurjuudessa elämistä. Jokainen tavallaan!

  • Jovelan Johanna

    Teidän luomulaakso kuulostaa todellakin suloiselta sekoitukselta kaikkea mukavaa!

    Mainitsit, että puutarhanne on kallioista pohjaltaan, sama täällä, hyvin pitkälti. Meillä on kasvatuslaatikoita, mutta puiden ja monen muun sijoittelussa on jouduttu menemään sen mukaan, mihin ylipäätään saa laitettua jotain syvemälle. Sitten on joitain sellaisia alueita, joissa ei oikeen kannata mennä kasvatuslaatkolla, koska tarvitaan vähän enemmän sitä tilaa vaikka pituuden osalta. Esimerkkinä vaikka meidän puutarhavadelmarivi, joka piti saada tiettyyn paikkaan. Siihen kallioisuuden ja kivisyyden haasteeseen tehtiin ratkaisu pintaviljelyllä, josta on nyt puhuttu paljon. Kun ei voi mennä alas, mentiin ylös ja luotiin vadelmille paikka olkivallien keskelle nostettuun multavalliin. Se on toiminut tosi hyvin, ja eritoten viime kesänä, kun oli niin paahteisen kuumaa ja kuivaa. Reuna- ja pohjaoljet piti kosteutta yllä.

    • Luomulaakson Maria

      Hups. Olipa mennyt ohi tämä kommentti. Anteeksi. <3

      Meilläkin on isompia kasveja jouduttu istuttamaan sinne minne ovat parhaiten sopineet. Kalliota on aika hankalaa alkaa siirtää, vaikka puutarhavisio kuinka kärsisi "väärin" sijoitetuista kasveista. 😀 Kuulostaa hyvältä tuo teidän olkivallisysteeminne. Ehkäpä sellaista voisi harkita meillekin jonnekin.

  • Ilona / Torpan Tyttö

    Minulta puolestaan löytyy maakellari, mutta se joutuu nyt harmillisesti seisomaan joutilaana kun oma hyötyviljelyni rajoittuu hyvin pieneen ja ne antimet mahtuvatkin sitten vaikka jääkaappi-pakastimeen. Maakellarini pitäisi myös ensi tilassa kunnostaa jos sitä aikoo käyttää – kaikki puuosat ovat homeessa ja ovet vähän rempallaan – vielä kun olisi joku joka osaisi tuollaisia asioita tehdä niin ehkä edistyisikin asiat 😀

    • Luomulaakson Maria

      Voi itku. Olipa mennyt ohi tämä kommentti. Anteeksi. <3

      Maakellari on kyllä ihana. Toivottavasti saaatte omanne kunnostetuksi. Kukapa tietää, ethkä tulevaisuudessa vilejelette enemmän ja tunkua riittäisi kellariin asti! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.