Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

Keskiaikapuku vuosien takaa

Vuosia vuosia sitten kävin vielä keskiaikaseurassa. Se jäi pitkälti kuvioista, kun ensimmäinen lapsi syntyi, vaikka  kyllä kerran tai pari sen jälkeen vielä tapahtumissa kävin. Harrastus jäi, mutta rakkaus historiallisiin vaatteisiin säilyi ja jäi elämään.

kuva_korut01

Tuohon aikaa pukusuunnittelu ylsi myös koruihin ja jokainen kuvan koruista on hankittu jonkin tietyn puvun yhteydessä – paitsi rannekoru, jonka olen saanut lahjaksi.

Tämä puvun kanssa olen käyttänyt eniten Uhtuan sotkaa, mutta myös Setukaisten kääty on ollut tämän puvun asusteena.

Perniön sormus käy ihanasti kaikkien keskiaikapukujen kaveriksi samoin kuvan Hattemala-aihe rannekoru. 

keskiaika02

Itse asun esikuvana toimi houpplelande, joka oli muodissa 1300-1400 luvuilla. Siitä oli olemassa useampaa erilaista versiota ja taitaapa se olla juuri se asu, jota usein miten lasten satukirjoissakin keskiaikaan sijoittuvissa tarinoissa kuvataan ja samaisessa kuvassa lon yleensä myös  1300-1400 luvuilta tuttu päähine hennin.

keskiaika04

Houpplelanden hihat oli useasti leikattu kauniin kuviollisiksi reunoista ja  pukuja myös koristettiin turkiksin. Omassa puvussani on oikaistu paljon, mutta vyön kera se näyttää hyvin aikakautiselta. Vyötä ei valitettavasti enää ole, sellaisen kyllä tekisi helposti uudenkin, mutta olen itse asiassa tuuminut, että koska tähän pukuun uppoaa metritolkulla kangasta enkä sitä oikeastaan koskaan enää käytä, niin sen voisi purkaa ja tehdä siitä ihan toisenlaisen asun. Kangas nimittäin toimisi vallan mainiosti vaikka mihin muuhunkin!

keskiaika01

Hihoissakin on kaksinkertainen kangas, sillä sisävuori on samaa kuin ulkopuolinen kangas, mutta mustaa. Leveyttäkin hihoilla on ihan kiitettävästi, sillä jos nostan käteni suoraksi sivuille niin hihat yltävät aina lattiaan saakka.

Huomasinpa kangasvarastoja penkoessani, että samaa kangasta löytyy viininpunaisena vielä pieni pätkä. Voi siis olla, että näiden kuvien jälkeen tämä asu kokee isohkon muodonmuutoksen. 🙂

Luulen, että puvun kaikki osat saisivat uuden elämän jossain toisessa puvussa. Tekoturkisreunakin on sen verran sopivina palasina, että siitä saa vielä tehdyksi melkein mitä vain!

Puku on todella painava ja kun on tämä yllään heilunut koko päivän, niin olkapäät ovat totaalisen kuolleet ja vaatteiden vaihdon jälkeen on aivan alaston olo, sillä nykyaikaiset vaatteet eivät paina edes sokeripussin vertaa!

keskiaika03
Niin ja hihojen ja helmojen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne jäävät yllättävän helposti auton oven väliin ja kun on yöllä ajamassa keskiaikatapahtumasta kotiin niin saattaa huomata, että poliisilla olisi pikkuisen asiaa. Hymyssä suin sain maininnan, että autoni oven välistä roikkuu hyvä pätkä helmaa!  😀


click tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.