Ihanuuksien Inkivääri – luomu- ja herkkukauppa Hämeenlinnassa
100 viittomaa lapsen elämään kurssi toi mahdollisuuden tutustua Hämeenlinnan luomutarjontaan. Raatihuoneenkadulla sijaitseva Luomu- ja herkkukauppa Inkivääri toi raikkaan tuulahduksen keväiseen päivään. Inkivääri sijaitsee ihanasti kauniiden vanhojen rakennusten syleilyssä Hämeenlinnan kaupungin sydämessä eli samalla, kun käy täyttämässä ruokakaapin, pääsee ihailemaan myös historiaa.
Ulkoakin päin Inkivääri oli varsin mukavan oloinen ja nopeasti kävi ilmi, että kaupasta löytyy pieni rauhallinen nurkkaus mielenkiintoisella lukemistolla varustettuna. Siinä olisi hyvä siemailla kauppiaan hauduttamaa teetä ja ihmetellä maailman menoa. Mukavan kotoinen ja rauhallinen soppi, jossa lepuuttaa väsyneitä jalkoja kaupungilla kävelyn jälkeen.
Asiakkaita kauppaan tupsahteli tasaiseen tahtiin. Erityisen suosittuja tuntuivat olevan erilaiset irtomyynnissä olevat herkut, joita Inkiväärissä onkin todella laaja valikoima. Itsekin poimin mukaan kauan etsimiäni luomuriisimuroja, sillä niitä en ole kovinkaan monesta paikasta onnistunut löytämään. Riisimuroja taas on hauska lisäillä myslin joukkoon tuomaan erilaista suutuntumaa.
Omat ostokseni koostuivat tällä kertaa lähinnä herkuista, koska niistä oli tällä hetkellä pulaa, mutta kyllä joukkoon eksyi muutama ihan oikeakin ruokatuote. Kylmähyllystä poimin mukaani Saloniemen juustolan vuohenjogurttia, jota lapset olivat kärttäneet kokeiluun jo hyvän tovin ja päätyipä koriin mausteita ja Bionan harissaakin.
Kaupasta löytyi myös pakastinkaappi, jossa komeili mm. ihana rivi Jymy-luomujäätelöitä sekä mehukkaan oloisia kukonpoikia.
Valikoima Inkiväärissä on todella laaja. Itseasiassa olen harvoin nähnyt vastaavanlaista liikettä. Kaikki liikkeessä myytävät tuotteet eivät ole luomua, mutta suuri osa on. Myös Reilun Kaupan tuotteita sekä GMO-vapaita tuotteita löytyi mukavasti. Hyllyt notkuivat herkuista, jotka olisi ollut mukava nostaa ostoskoriin!
Sisustus on ihanan kotikutoinen ja hauskoja yksityiskohtia löytyy sieltä täältä. Hienoa, että viitsitään tehdä itse asioita eikä hankkia kaikkea valmiina.
Todella suloisia olivat ikkunalla roikkuvat pienet ”esittelylavat”, jotka näyttivät varsin somilta niin kapan ulkopuolelta kuin sisäpuoleltakin ja toivat mukavasti halutut tuotteet hyvin esille.
Inkiväärin ehkä silmiinpistävin ominaisuus on teevalikoima. Niitä riittää ja luulenpa, että Inkivääri onkin teenjuojan paratiisi. Vaihtoehtoja on niin paljon, että valitseminenkin menee vaikeaksi. Hauska kuitenkin niin! 🙂 Alla olevaan kuvaankaan eivät kaikki teet vielä mahtuneet vaan toisella seinällä kohosi vielä mahtava hyllyllinen toisenlaisia teepaketteja ja löytyypä kaupasta myynnistä irtoteetäkin!
Inkiväärin valikoima myöskin kosmeetiikan saralla on hyvä ja löysinpä hyllystä nekin tuotteet, joita itse useimmiten käytän ja ison liudan muitakin. Edustettuna on niin kovassa suosiossa paistatteleva Madara kuin supisuomalainen Ole Hyväkin. Hyllystä löytyy myös laaja valikoima Frantsilan yrttisiä ihanuuksia, brittiläinen faith in nature ja monia muita. Myöskin erilaisia kodinpuhdistusaineita löytyi kattava valikoima toisesta hyllystä.
Irtotuotteita Inkiväärissä riittää. Se onkin ehkä yksi kaupan hauskimmista puolista, sillä itse ainakin tykkään, kun pääsen valitsemaan isoista astioista ja täyttämään ihania rapisevia paperipusseja kaikenlaisilla herkkuilla. Inkiväärissä on todella laaja valikoima erilaisia pähkinöitä ja hedelmiä sekä vielä kirjat, joista on helppoa ja hauskaa selata tietoa, jos kohdalle sattuu jokin tuntemattomampi herkku. Tosin kyseisiä kirjoja on kyllä hauska selata ihan muutenkin ja aina onnistuu löytämään jonkin uuden nippelitiedon jo tutuksi luulemastaan naposteltavasta. Olisipa tuollainen kirja omassakin hyllyssä!
Irtotuotteita on niin paljon, että piti ihan kävellä rivit muutamaan kertaan läpi, jotta tiesi (ja muisti!!!) mitä kaikkea olikaan valittavana. Harmi, että ihan kaikkia herkkuja ei kotiin voinut viedä kerralla! Mieli olisi kyllä tehnyt, sillä pähkinät näyttivät todella herkullisilta ja mukaan oli ihan pakko ostaa pistaasipähkinöitä, joista meidän lapsemme pitävät aivan erityisen paljon cashewpähkinöiden lisäksi. Ei siinä kauan mennyt, kun pähkinät olivat olleet ja menneet. Hyviä olivat!
Koko aikana en jaksanut lopettaa ihmettelemästä kuinka laaja valikoima todella oli ja kuinka hienosti ne oli saatu kaupan seinien sisäpuolelle sovitettua. Luulenpa, että täällä kaupassa on pakko käydä uudelleeen. Josko vaikka kesällä pistäytyisimme siellä ihan koko perheen voimin, sillä ajattelimme, että lapsista voisi olla hauskaa käydä ihmettelemässä kesäisen Hämeenlinnan nähtävyyksiä.
Kauppias on muuten asia, joka kruunaa hyvän kaupan ja Inkiväärissä sekin asia oli kohdillaan. Pian kaksi vuotta nykyisellä nimellä toimiva kauppa on lämminhenkinen puoti, jossa on mukava pistäytyä ostoksilla tai siemaisemassa kupponen teetä ja samalla voi rupatella mukavia huumorintajuisen kauppiaan, Hanna-Leena Rajamäen kanssa.
Luomu- ja herkkukauppa Inkivääristä saa ison osan päivittäisistä elintarvikkeista. Kukapa tietää, ehkä jonain päivänä sieltä saa ihan kaiken. Mikäpä olisi ihanampaa kuin lämminhenkinen kivijalkapuoti kauniissa Hämeenlinnassa, asiansa osaavan, varsin idearikkaan kauppiaan hellässä huomassa.
Inkiväärin tapaisia kauppoja soisi olevan enemmänkin. Yksi todella huono puoli Inkiväärissä kuitenkin on: se on nimittäin hirvittävän harmillisen kaukana meiltä! 😀
Tällainen oli Ihanuuksien Inkivääri, luomu- ja herkkukauppa historiallisen Hämeenlinnan sydämessä.
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.