Arki,  Lapset,  Lemmikit

Hei hei, Muru

Kesäkuu on ollut raskas sairaalajaksoineen päivineen, mutta kulunut viikko on ollut raskain kaikista, sillä menetimme rakkaan koiranpentumme, Murun. Suru on suuri ja edelleen on vaikea käsittää, ettei meillä enää ole Murua.

Hei hei, Muru

Enää ei kukaan kiipeä multavuoren päälle tähystämään pihaamme lähestyviä vieraita tai luikahda ruokapöydän tuolien istuinosalle ryömimään, vaikka tuoli on työnnetty pöydän alle ja tilaa on sangen vähän. Kukaan ei hauku uhkaavasti lähestyvää robottipölynimuria tai nuole vesipisaroita sääristä suihkun jälkeen.

Muru tuli meille viime syksynä ensisijaisesti juuri poikani ystäväksi. Monta ihanaa muistoa ehti näinä kuukausina tulla. Monta hymyä ja naurua. Sitä vain olisi toivonut, että aikaa olisi ollut enemmän, niin että muistoja olisi ehtinyt kertyä kokonaisen elämän verran. Nyt kaikki loppui niin äkisti.

Tuska, jonka poikani kasvoilla näin oli sanoinkuvaamaton. Se pohjaton suru ja kaipuu, joka silmistä heijastui oli jotain, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Se syntyy, kun joutuu saattamaan ystävänsä viimeiselle matkalle. Ja ystävä Muru pojalleni oli. Ystävä, joka lohdutti huonona päivänä ja iloitsi hyvänä. Pyyhki pois kyyneleet. Rakasti aina ja ehdoitta. Diagnooseista huolimatta.

Poikani piteli Murua eläinlääkärissä viimeiseen saakka, kyyneleitään pidätellen. Hyvästeli hiljaisesti ja kantoi autoon. Hän kantoi ystäväänsä vielä viimeisen matkankin ja laski pihallemme kaivettuun hautaan.

Sinne me peittelimme Murun ruohomaton päälle, poikani paitaan käärittynä, pää raparperinlehtityynylle laskettuna.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.