Elintarvike,  Kokemuksia luomu-/ekotuotteista

Arctic Warriors – Suomen Supersankarit

Arctic Warriors - Suomen Supersankarit

Arctic Warriors kiinnosti minua etenkin kahdesta syystä.

Ensinnäkin sen tuotteet ovat ihanan innovatiivisia, pullollaan herkkuja ja ravinteita luonnosta. Nokkonen, ruusujuuri ja väinönputki on laitettu hauskaan pakettiin, joka toimii ihan sellaisenaan, mutta myös smoothiessa, puurossa ja jäätelössäkin – Luomulaakso testasi ja hyvää tuli. 🙂 Arctic Warriors on ihanan erilainen tuote!

Toinen syy kiinostukselle oli se, että Arctic Warriors sijaitsee Narkaudessa – kolmisenkymmentä kilometriä Rovaniemeltä, jossa olen viettänyt monen monituista kesää Mummin ja Papan luona. Lapilla onkin aina erityinen paikka sydämessäni ja sama koskee kaikkea, joka Lapin suunnalta maailmalle ponnistaa. Kukapa tietää, ehkä joskus eläkepäivillä muutamme sinne ja vaeltelemme metsissä ja soilla lakkoja ja puolukoita poimien – ihan niin kuin Pappani aikanaan teki.

Kokeilussa meillä oli Energinen hunajashotti sekä Taistelija geelishotti. Hunajaisista herkuista pitävä perhe rakastui ensi maistamisella aurinkoiseen Hunajashottiin – se taisi olla aika arvattavaa. Hunajainen koostumus vain osui ja upposi niin kovaa, että muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Koskaan eivät ruusujuuri ja nokkonen ole maistuneet näin ihanilta! Kaikkein yrttivastaisinkin kaveri söisi tämän hymy huulillaan!

Mutta voi! Miksi pakkaus on niin pieni! Näitä pitäisi myydä perhekoossa, tukkupakkauksessa, jättierissä – mikä tahansa vaihtoehto, joka olisi isompi kuin nykyinen!

Tänä talvena ollemme sairastelleet jonkin verran. Johtunee varmaankin siitä, että cocktailistamme jäi vielä uupumaan Arctic Warriorsin kuuluisa Puolustaja. Eihän sitä pelkällä Energialla ja Taistelijalla pahiksia voiteta – kyllä kunnon Puolustajaakin tarvitaan. Vielä on siis kokeiltava tuota Supersankareiden viimeisintäkin sisarusta.

Älkäähän syökö kaikkia, että meillekin jää!

Arctic Warriors


shopify analytics ecommerce



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.