Eko,  Ruoka,  Ruokahävikki

Appelsiinien aikaan

Appelsiinit ovat yKuva_appelsiinitlaatikossa1ksi lempihedelmistäni. Tilakaupasta meille kotiutui viime viikolla noin 20 kiloa maailman herkullisimpia veriappelsiineja, jotka sujahtivat kovin vaivattomasti isoon jääkaappiimme säilöön. Iso jääkappimme mahdollistaakin ison hedelmätilauksen tekemisen.

Appelsiinisatsia katsellessa mieleen pujahti ajatus tehdä itse hillottuja appelsiinin kuoria, mutta ajatus kasvoi vielä siitä. Tajusin, että suurta määrä hillottuja appelsiinin kuoria ei voi säästää. Moni ohje kehotti säästämään kotitekoiset viileässä ja sitä tilaa ei ole varaa käyttää appelsiinin kuorille. Niinpä ajatus jalostui ja viikko sitten ensimmäinen satsi raastettua appelsiinin kuorta päätyi kuivuriin.

Toki hieno raaste kuivuu huoneenlämmössäkin, mutta nopeammin satsin saa purkkiin, jos kuivattaa raasteen joko uunissa tai hyötykasvikuivurissa. Meidän pieneen keittiöömme ei edes mahdu jättämään peltejä roikkumaan pöydille, joten nopeampi käsittelytapa on järkevämpi ratkaisu.

Samalla päätin hyötykäyttää myös mandariinien kuoret. Ohjeistin lapset pesemään mandariinit hyvin ja kuorimaan ne mahdollisimman isoina palasina, jotta jatkokäsittely helpottuu. Ruokailuveitsellä raaputtelin  liiat valkoiset osat irti kuorista ja suikaloin  veitsellä ja heitin herkut kuivuriin. Keittiökin lämpeni mukavasti hyötykasvikuivurin huristessa keittiön nurkassa. Nytkin kuivurissa on taas satsi molemmanlaisia kuoria. Tuoksu on muuten aikamoisen ihana!

Kuva_appelsiininkuori1

 

Tulevaisuudessa ajattelin kokeilla keitellä noista mandariinin kuorista hillottuja mandariininkuoria. Aika näyttää millainen lopputulos niistä tulee, mutta uskoisin, että viimeistään liottamalla kuivattuja suikaleita ensin vedessä ja keittämällä niitä sitten sokerissa ja vedessä saisi toivotunlaisen lopputuloksen. Ainakin riittävän hyvän ellen  ihan täydellistä.  Jos ei onnistu niin sitten käytän mandariinin kuoret jauheena pikkuleivissä, kakuissa ja leivissä. Ja sopiihan se toki myös ruuanlaittoon! Moneen tagineenkin sopii  hyvin heittää joukkoon sitrushedelmän kuorta!

Kuva_appelsiininkuori2jpg

Kuorten kuivaaminen jatkunee kodissamme vielä hyvän aikaa sillä sitrushedelmävarasto on vielä hyvän kokoinen eikä talven sitrushedelmäkauden loppu ole ihan vielä käsillä. Hyvä niin, sillä into hankkia sitrushedelmiä on nyt suurempi kuin ennen – mikäli se on mahdollista…. 🙂 Tuntuu mukavalta, kun nyt kuorikin menee talteen ja on jalostunut matkalla erikoisherkuksi. Biojätteenä kuori on toki ilahduttanut kasvimaitamme, mutta onhan se mukava, kun hyllyssä nököttää purkkeja pullollaan oransseja ihanuuksia. Luulenpa, että ensi viikonloppuna lähtee kokeiluun ensimmäinen satsi pikkuleipiä, joiden mausteeksi sujahtaa itsekuivattuja appelsiininkuoria ja jos aika riittää niin voipi olla, että tulee kokeiltua hillotuja mandariinin kuoriakin. On se vaan mukava juttu, kun nyt varastossa on aina appelsiinin kuorta! Sitä on aina tavannut tarvita juuri silloin, kun kaapissa ei ole yhtään ainoaa hedelmää tai niitä on ollut liian vähän.

Nyt vain kaikki kipin kapin kuivaamaan sitrushedelmien kuoria myöhempää käyttöä varten! Homma on hauskaa ja kaupan päälle saa vielä ihanan, tuoksuvan kodin.

 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.