Ambronite – juotava superateria
Minulle tarjottiin mahdollisuutta testata Ambroniten juotavaa ateriaa. En usko kuuluvani Ambroniten varsinaiseen kohderyhmään, mutta koska tuote on luomulaatuinen (ja luonnollisestikin GMO-vapaa), ei sisällä ylimääräisiä ja on ns. puhdas olin utelias sitä kokeilemaan. Ambronite sopii myös vegaaneille ja on valmistettu Suomessa
Elämäntilanteeni ei vaadi pikaisia aterioita, vaikka nopeasti syöminen pitääkin suorittaa, sillä nuorimmaisemme ei kauan pöydässä aikaile, joten omakin ruokahetki on nopea. Nyt puutarhakiireiden keskellä oli kuitenkin hyvä kokeilla Ambronitea ja nauttia sen helppoudesta.
Ambronite on jo ehtinyt niittää mainetta maailmalla ja mm. TIME Magazine on kirjoittanut siitä sekä kotoinen Hesarimme.
Joitain ateriankorvikkeita olen melkein parikymmentä vuotta sitten kokeillut, joten jonkinlainen ennakko-oletus oli Ambroniteakin kohtaan. Koskaanhan ei ateriankorvike ole sama kuin oikea ateria, mutta hätätilanteessa ja kiireessä voi ateriankorvikekin olla tarpeen, vaikka itselleni ajatus onkin varsin vieras.
Ambronite toimi lupauksiensa mukaan ja pikaisen veteen sekoittamisen (sekoittaminen piti muuten tehdä todella tehokkaasti tai nesteeseen jäi jauheesta klönttejä eikä koostumus ollut halutunlainen) jälkeen hörppäilin ateriaa ja pääsin jatkamaan mullan kärräämistä. Maistiaiset jaoin myös muulle perheelle annoksestani ja makuraadin mielipiteet jakautuivat aika dramaattisesti. Omat makunystyräni eivät olleet järin innoissaan Ambroniten aika vihreästä mausta, mutta ei se pahaakaan ollut. Tuumin kuitenkin, että tuunaamalla tuotetta vaikkapa jollain hedelmällä olisi maku enemmän sellainen, josta itse pidän ja niinpä puristin joukkoon appelsiinimehua ja johan maistui! Juoma on kaiken kaikkiaan hyvin smoothien kaltainen.
Makuasiat ovat aina makuasioita eikä niistä sovi kiistellä. Jonkun herkku ei välttämättä maistu toiselle lainkaan ja taas toisin päin. Sen huomasin jo oman perheeni kohdalla, sillä meidänkin kuuden hengen otoksella löytyi mielipide jos toinenkin ja se vaihteli aina totaalisesta herkusta siihen, että juoma jäi lasiin. Vain kokeilemalle selviää sitten oma mielipide.
Luomulaakso sai testipussin ohessa myös alekoodin tarjottavaksi lukijoille, joten naputtelemalla ostoskorissa alennuskoodin LUOMULAAKSO10 saat 10% alennuksen Ambroniten verkkokauppasta. Suosittelen kokeilemaan, jos tarvetta juotaville aterioille on. Hyvä juttu, että tällaisiakin tuotteita alkaa löytyä luomulaatuisena.
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.