Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

”Vintagea”

Vaatekaapin siirtyminen muutama satavuotta eteenpäin jatkuu. Keskiaika on jo niin….. keskiajalta! Kaupasta tarttui muutama viikko sitten mukaan pakka kuvassa näkyvää kangasta, josta olisi tarkoitus ommella ensin hame ja sitten vielä puserokin ja jos oikein hyvin käy niin riittää siitä vielä liiviinkin, jonka ajattelin ommella sitten joskus…

Hameen palaset on jo leikattu ja seuraavaksi pitäsii alkaa ommella, kun vain remontilta ehtisi. Tuntuu, että tällä hetkellä tapahtuu liian monta asiaa yhtä aikaa ja koko ajan on kiire. Toisaalta kaikki tekeminen tällä hetkellä on mukavaa!

Puseronkin ajattelin ommella mahdollisimman pian. Olisi ihan mukavaa saada kokonainen puku aikaan. Kankaan  sininen on mukavan raikas ja valkoinen kirkastaa sinistä entisestään. Edessä olisi myös puuvillaisen alushameen ompelu, sillä taftinen on aika ikävä kesällä – ainakin ilman puuvillaista kerrosta.

Jokunen viikko sitten aloitin yöpaidan ompelun ja testikappale yläosasta on jo tehty, mutta aikaa saattaa yöpaita loppuun saakka ei näillä näkymin vielä ole. Ehkä sitten syksymmällä, koska nyt olisi mukava saada ihan noita hameita ja puseroita valmiiksi. Ja jonain päivänä minä vielä hankin sen säädettävän sovitusnuken, jota olen useaan otteeseen käynyt eräässä verkkokaupassa kuolaamassa. Sen avulla kaavaton ompelu olisi edes himpun helpompaa eikä tarvitsisi yrittää neulailla ja saksia itseään! 😀


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.