Uusien kasvimaalaatikoiden suunnittelua

Tänään on mittailtu, pohdittu ja tuumittu. Uusien kasvimaalaatikoiden suunnittelua on tehty ihan ajan kanssa ja nyt pitäisi olla valmista. Siis suunnittelun osalta. Viime kesänä etupihalta kaatunut ja kaadettu kaksi haarainen mänty muutti niin tila- kuin valo-olosuhteitakin niin merkittävästi, että nyt pihalle mahtuu ainakin kolme uutta laatikkoa! 🙂 Uusien alta täytyy tosin siirtää toiseen paikkaan ainakin yksi vähän pienempi laatikko, sillä puun kaaduttua tilan muotokin muuttui ja nyt laatikot pitää järjestää vähän toisella tavalla, jotta niitä mahtuu mahdollisimman monta. Ihanaa saada lisää kasvatustilaa! Ja se puolestaan tietää lisää ruokaa omalta maalta! Olemme taas askelen – joskin hyvin pienen – lähempänä omavaraisuutta. 🙂

Ajattelin, että tällä viikolla, viimeistään viikonloppuna saisimme haettua tarvittavat laudat sahalta. Osa materiaaleista on jo olemassa, mutta lisää tarvitaan, jotta saadaan laatikoista sellaiset kuin pitää. Maaliakin onneksi löytyy vielä omasta takaa ja laatikot käsitelläänkin ulkopuolelta samalla tavalla kuin talommekin niin ei synnyt riitasointuja. 

Talven jäljiltä laatikot näyttävät siltä, että niille ei tekisi pieni pesu pahaa, mutta se saa vielä hetken odottaa, sillä kevätsateet rummuttanevat maata vielä sen verran innokkaasti, että laatikonpesu tässä vaiheessa vuotta menisi lähinnä hukkaan. Niinpä se työ saa vielä odottaa ja käytämme ajan järkevämmin.

Koiramme on ollut onnellinen siitä, että monta päivää olemme käytännössä asuneet pihalla. Se itse rakastaa auringonpaisteista keväistä puutarhaa ja loikoilee auringon lämmittämissä heinikoissa – sekä kasvimaalaatikoissa. Yksi sen lempipuuhista on juosta kukkapenkkiä pitkin, kuten kuvasta näkyy. Tuntuu kuin koiramme pitäisi monta metriä pitkää maakaistaletta henkilökohtaisena kuntoratanaan ja juokseekin sitä pitkin varsin tyytyväisenä. Nyt se ei vielä haittaa, mutta jahka saan kukkapenkin taas kuntoo ja kaikki kukat ovat nousseet niin sitten alkaa ottaa päähän tuo ainainen penkissä juoksentelu. No, se ehkä laantuu hiukan, kun saan loput reunuskivet paikoilleen, koska penkkiin ei sitten enää voi vain juosta suoraan kuten nyt, kun melkein kaikki reunuskivet ovat vielä poissa.

Oma pikkuapulaiseni on ollut varsin touhukas pikkuapulainen ja nyt lumien mentyä hän onkin innokkaana juoksennellut pihaa ympäri, tutkinut kolon jos toisenkin ja tuntuu, että elinpiiri on laajentunut aikatavalla sitten talven, jolloin arkailtiin milloin mitäkin. Tuosta ei ole enää tietoakaan vaan pikkuinen touhottaa tekemään kaikenlaista. Varmaan helpottaa asiaa sekin, että hanki, jossa oli vaikea pysyä pystyssä on poissa.  Mukavahan tuota touhua on katsella. 🙂

Keväisen pihan myötä on myös uusia tukiviittomia opittu. Nuorimmaiseni osaa nyt viittoa ulos, takki ja kengät – tosin paprika ja kengät tuppaavat välillä menemään sekaisin ja välillä hän pyytääkin saada laittaa jalkaansa paprikat. Viittomat ovat kovin samankaltaiset. Hauskaa meillä on molemmilla ja  poika nauraa melkein kippurassa hersyvää nauruaan. Onhan se aika hauskaa, jos aikoo mennä paprikat jalassa pihalle. 😀

Isommat pojat odottavat, että saadaan tehtyä pois kaikki tylsät hommat eli maanmuokkaus, haravointi ja sen sellaiset. He odottavat sitä hetkeä, että pääsemme istutuspuuhiin. Tosin myös laatikoiden rakennus on hauskaa ja vanhempi poikani odottaakin, että pääsee nakuttelemaan nauloja paikoilleen uusien laatikoiden seiniin. Onhan se totta, että haravointi ja pihan yleinen siistiminen eivät vain vedä vertoja sille, että pääsee peittelemään siemeniä mullalla, kastelemaan ja odottelemaan ensimmäisiä taimen alkuja, jotka puikkaavat ylös mustasta mullasta. Se on aika mahtava tunne ja täytyy myöntää, että juuri tuota odotan eniten itsekin. Niin monen hiljaisen puutarhavuoden jälkeen on pakko tehdä kaikki se, mitä on kaivannut niin pitkään. Se pitää tehdä juuri nyt, tänä kesänä, koska sitä kaikkea on ollut niin kova ikävä.

Tänä kesänä ajattelimme istuttaa ainakin karhunvatukkaa. Sitä varten on tehty jo alustavia suunnitelmia, jotta se ei leviäisi ihan hallitsemattomana puutarhassa, mutta voi olla, että sen kanssa joutuu silti tuskailemaan, koska lintuja tuskin voi estää syömästä marjoja ja levittämästä siemeniä. No, niiden kanssa on sitten vain elettävä ja oltava onnellinen, että saamme lisää karhunvatukantaimia. Onneksi kaiken voi aina siirtää niin halutessaan.

Tänä vuonna mennään vielä pienellä linjalla taimikasvatuksen suhteen ja muutenkin taidan panostaa enemmän noihin, joita ei tarvitse esikasvattaa. Silti en aio jättää kasvihuoneitakaan tyhjilleen vaan kasvatamme osan taimista itse ja loput etsitään taimitarhalta. Toimii se niinkin, joskin se ei kyllä tunnu ihan samalta kuin omantuotannon taimet. Siitä vain puuttuu se jokin, mutta nyt pitää olla iloinen siitä, että pääsee kuitenkin kuopsuttelemaan tuoksuvaa multaa.

Puutarhan menneestä kukkaloistosta saimme taas uusia pilkahduksia, kun keväisen keltaiset krookukset nostivat päänsä muuten vielä mustaan kukkapenkkimme. Onneksi koiramme ei ole vielä tallonut näitä tassuillaan. 🙂

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.