Puutarha,  Taimikasvatus

Puutarha ikkunalaudalla…tai olohuoneen nurkassa

Kevät tuntuu antavan odottaa itseään aivan turhan pitkään. Lunta tuli viikonloppuna paksusti ja vaikka tiaiset huutavatkin jo titityytään niin muuten ei kovin keväiseltä tunnu. Taimikasvatus on kuitenkin jo kovassa vauhdissa ja samalla alkoi mielessä itää ajatus olohuoneen nurkkaan nousevasta puutarhasta. Muutama vuosi sitten hankitut kasvivalot ovat olleet pitkästä aikaa kovassa käytössä. Muutama vuosi sitten kasvatin ikkunalaudalla useampaa yrittiä. Sitten koko homma syystä tai toisesta jäi ja lamput laitettiin kaapin perälle varastoon.

Paprikat ja chilit tuottavat satoa valoisalla ikkunalaudalla, samoin salaatit ja yrtit. Todennäköisesti moni vihanneskin kasvaisi parvekelaatikossa ikkunalaudalla ilman suurempia ponnistuksia. Miten olisi retiisit, punajuuret ja pienet porkkanat? Ja tomaattia ja kurkkuakin olisi mukava kokeilla. Uteliaisuus voitti ja maahan laitetiin eilen illalla Tiny Timiä ja kasvuhuonekurkkua. Netistä googlettamalla löytyi muutamia kokeiluja aiheesta suomeksi, englanniksi sitten enemmän. Katsotaan kuinka meidän kokeilun kanssa käy.

Lapset rämpivät tänään hangen läpi hakemaan pinosta muutaman parvekelaatikon. Homma oli isompi kuin olisi aluksi luullut, koska poika-parat tuntuivat hukkuvan lumeen! Lumikengät olisivat olleet tarpeen!


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.