Pörriäisten paratiisi
Tänä kesänä ei pölyttäjiä, perhosia tai muitakaan pörriäisiä ole pahemmin näkynyt. Ei ainakaan samalla tavoin kuin aiempina kesinä, jolloin sai pelätä niittykukkien vallanneella pihallamme aina sitä, että astuisi jonkin sortin pisteliään kaverin päälle.
Tänä kesänä on kuitenkin saanut ihan rauhassa talsia niin apiloiden kuin muidenkin päältä ilman pelkoa jalkapohjaan tuikkaavasta pikkukaverista.
Nyt on ollut reilun viikon verran oikeasti lämmintä. Jo vähän ennen sitä alkoi yrttimaa kukkia. Mintut, oreganot ja timjamit levittävät suloista tuoksuaan, joten sinne löysivät kaiken sortin lentäjätkin. Kasvimaalaatikossa olevat yrtit tärisivät kuin olisi ollut maanjäristys meneillään, sillä jokainen kasvi oli täynnä pölyttäjiä! En ole koskaan nähnyt vastaavaa, vaikka ainahan kukkiva yrttimaa on houkutellut jos jonkinmoisia pörriäisiä. Ei kuitenkaan tällaisia laumoja! Myös perhoset ovat löytäneet tiensä yrttimaalle sekä muutamaan kukkimaan jätettyyn retiisiin.
Tätä olin vähän toivonutkin, kun päätin antaa yrttimaan kukkia enkä ole kerännyt sieltä pahemmin satoa. Meillä on vielä hyvin yrttejä varastoissa ja voinpa minä nuo kerätä kukkimisen jälkeenkin. Toiset väittävät maun menevän pilalle, jos yrtit pääsevät kukkimaan, mutta ovat nuo minulle kelvanneet vielä senkin jälkeen, kun suloiset pikkukaverit ovat ensin saaneet osansa. 😊
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.
4 Comments
Minna
Me olemme myös keränneet yrttejä käyttöön vielä kukkimisen jälkeenkin. Ihan hyvältä on maistunut!
Maria/Luomulaakso
Kyllä se maku tosiaan on ihan hyvä tuolloinkin. En oikein ymmärrä tuota minulle alunperin opetettua ohjetta kerätä yrtit ennen kukkimista. Hassua olisi hukata hyvää satoa vain siksi, että on kukkinut. Ja kyllä niitä kukkia ihan ilokseen katseleekin. 🙂
60luvunnahkahousut.com
Meillä kävi sama juttu. Koko kesä meni pörriäisiä odotellessa, ei näkynyt eikä kuulunut mutta kun helteet tulivat niin pörriäisetkin sen mukana. Hyönteishotelliinkin muutti jotain asukkaita. 🙂 Meillä myös yrtit kukkii ja käytän usein myös kukkia salaatissa.
Maria/Luomulaakso
Kukat on mahtavia salaateissa. En olekaan muuten käynyt kurkkimassa meidän ötökkähotellia hetkeen. Pitääkin huomenna muistaa. 🙂