Arki,  Joulu

Paras joulu ikinä

Jouluvalmistelut ovat pyörähtäneet vallan mainiosti käyntiin. Raakatorilta tilatut luomupunajuuret ovat pakastimessa keitettynä ja kuutioituina odottamassa. Pian niiden seurana ovat myös porkkanakuutiot. Jouluvalmistelut ovat huomattavasti helpompia, jos ei tarvitse ihan kaikkea tehdä viime tipassa. Ja tänä vuonna ollaan ainakin jo varsin hyvällä mallilla.  Toki tekemistä silti on yllin kyllin ennen kuin pöytä notkuu herkuista ja kaikki on valmista.

Paras joulu ikinä

Jouluvalmistelut ovat vuosien varrella tulleet aina vain tärkeämmiksi. Viime vuosi olikin ehkä ensimmäinen aika normaali joulu meillä pitkään aikaan. Sitä ennen oli hyvin erilaisia jouluja – sellainenkin joka  vietettiin varsin synkissä tunnelmissa, kun pieni vauvamme oli kuollut kohtuun ja vaikka vauvan lopulta saimmekin syliin saakka, niin sitten alkoi sairastelukierre.

Noina vuosina joulun merkitys nousi aina vain suuremmaksi ja nyt, kun vihdoin tuntuu siltä, että asiat alkavat olla järjestyksessä ja voimavarat tallella väsymyksestä huolimatta niin totta kai ne suunnitelmatkin aina vain kasvavat. Ehkä sitä yrittää korvata menneitä jouluja, kun on pitänyt selviytyä puolella teholla ja tyytyä siihen, mitä on jaksettu tehdä.

Tänään tein valmiiksi jo joulun kauppalistan – siis sen, jossa lukee ne viimeiset ruokatarvikkeet kuten kermat rosollin kastikkeeseen ja omenat. Listan kirjoittaminenkin kertoi, että ollaan varsin hyvässä vaiheessa jo ja aikaa pitäisi sitten jäädä kaikeille kivalle niin kuin pipareille ja sen sellaisille! Ehkäpä innostumme tänä vuonna piparitalonkin taas rakentamaan! Tai sitten emme. Parasta kuitenkin on, että voimme sen tehdä, jos niin päätämme eikä tarvitse miettiä asioita sen mukaan, minkä jaksaa toteuttaa.

Tästä joulusta tulee paras joulu ikinä! 🙂


shopify analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


6 Comments

  • Johanna

    Teillä on ollut rankkoja jouluja. Hieno juttu, että nyt on kaikki niin hyvin. Itse asiassa mulla on aika samat fiilikset, vaikka tietysti eri syistä. Mutta uskon myös, että tästä joulusta tulee kaikkien aikojen joulu! 🙂

    Mukavaa viikonloppua! <3

    • Maria/Luomulaakso

      Onhan noita ollut. Onneksi nyt näyttää niin paljon valoisammalta kaikki. 🙂 Eikä se joulu loppujen lopuksi ole kiinni koristeista tai ruuista tai mistään sellaisesta. Kyllä kaikki on hyvin silloin, kun saa olla niiden kaikkein tärkeimipien ihmisten kanssa.

      Ihanaa sunnuntaita, Johanna. <3

  • Niina

    Ikävät joulut jäävät aina niin vahvasti mieleen, ja ne muistot tulee iloisia muistoja vahvemmin aina pintaan. Onneksi lapset tekevät joulun ja heidän ansiosta on yleensä ihan mukavaa, vaikka valmistelut ja muut ei menisikään niin suunnitelmien mukaan. Itse täällä jo haaveilen omasta jouluherkustani: aurajuusto-punajuuripaistoksesta. 🙂

    • Maria/Luomulaakso

      Onneksi on takana myös paljon iloisia muistoja. 🙂 Lapset tosiaan tekvät joulua ihan vain olemassaolollaan. Silmät kirkkaina ja loistavina odottavat joulua.

      Kuulostaa herkulliselta tuo sinun aurajuusto-punajuuripaistoksesi, mutta ei kai noilla aineksillä voikaan syntyä kuin hyvää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.