Puutarha,  Taimikasvatus

Multakuorma ja viimeiset taimet kasvatukseen

Ensi viikolla se sitten tapahtuu. PihKuva_taimet1aan tulee rekkalastillinen multaa ja iso projekti pääsee alkuun. Uudet kasvimaalaatikot ovat seisseet paikoillaan viime syksystä lähtien. Olivat muuten viimeinen iso homma, jonka tein ennen keskenmennyttä raskautta. Tänä vuonna ne tarvitsevat hiukan maalia ulkopintaan, jotta ovat kauniimpia katsella.

Viimeisen viikon aikana suunnitelmat ovat saaneet lisää mutkia matkaan. Viime kesän kurpitsasadosta innostuneena ajattelin laittaa ainakin kaksi uutta kurpitsamaata! Paikat on jo katsottu valmiiksi. Toista varjostaa hiukan yksi mänty, mutta sen elinkaari on kääntymässä lopun puolelle vuoden parin sisällä, joten siitä ei tarvitse hirveästi murehtia.

Ensi viikolla poistuu myös kasvimaan päälle Tapaninpäivän myrskyssä kaatunut puu. Viime viikonloppuna anopin kanssa pohdittiin, josko tilalle voisi istuttaa jotain ja nyt ajatuksissa olisikin laittaa kalliolle kasvamaan mustaselja. Päätin pitää sen kurissa leikkaamalla ja jos kasvi siitä sitten kovin pahastuu niin ei voi mitään. Sitten ollaan ilman seljaa. Toinen kaunis kasvi tuolla paikalla olisi pihlaja, mutta se kasvaa myös todella suureksi ja epäilen (mitään sen paremmin tietämättä), että pihlaja ei taida olla kovin kaunis, jos leikkaan sitä samalla lailla kuin seljaa. Kaatuneen männyn vieressä oli kasvamassa pieni pihlajantaimi ja nyt onkin pohdittu, jos sen voisimme pelastaa ja siirtää jonnekin muualle kasvamaan. Alkaa vain olla se tosiasia vastassa, että pihaamme ei enää kovin montaa puuta voi laittaa tai sitten pitää alkaa karsia alkuperäistä puustoa ja se ei tule kysymykseen! Suuret, vanhat koivut ovat ehkä parasta, minkä tiedän. Ne ovat ihanan tuuheita, naavaisia rungoltaan ja antavat vilvoittavan varjon kesäkuumalla. Koivu. <3

Eilen ja toissa päivänä  kylvin kurpitsoiden siemenet. Tällä hetkellä kasvatuksessa on parisen kymmentä tainta, mutta voi olla, että tänään laitan muutaman lisää – niin herkullisia kurpitsat ovat olleet. Tietenkin vaarana on, että jossain vaiheessa taimia todella on liikaa, mutta sitten täytyy puhkaista nurmikkoon reikä, lykätä kompostia kuoppa täyteen ja laittaa taimi siihen. Ei puutarhanhoidon tarvitse olla aina niin tarkoin suunniteltua! Ja hyviä taimia ei vain sovi heittää menemään! Eihän?


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.