Miksi me syömme luomua - koulussakin

Espoolaisäitien taistelu paremman ruuan puolesta on noussut otsikoihin. Ihan ajan tasalla en ole tapahtumista, sillä aika ei ole riittänyt kaikkien mutkien seuraamiseen, mutta se nosti mieleeni oman taisteluni lastemme terveyden puolesta muutama vuosi sitten.

Meidän lapsemme syövät luomua. Mitään ruoka-ainetta ei ole postettu, mutta kaikki on todellakin luomua ja voin kertoa, että luomun saatavuus seitsemisen vuotta sitten oli kurjempi, kuin mitä se tänä päivänä on. Siinä vaadittiin välillä roppakaupalla salapoliisin taitoja, jotta pöytään saatiin vaihtelua ja päästiin maistelemaan erilaisia makuja.

Ennen kuin siirryimme luomuun lapsemme kärsivät jatkuvasti ihottumista ja suolisto-oireista. Päivästä toiseen jatkuva väsymys ja huono olo olivat raastavia. Ensin poistimme ruokavaliosta kaikki lisäaineet, mutta se ei muuttanut tilannetta ratkaisevasti, mutta hiukan kuitenkin. Monen monituista paikkaa saimme ravata läpi ennen kuin saimme tarvitsemamme avun. Se oli rankkaa aikaa ja vanhoja tekstejä lukiessani pystyn muistamaan oman tuskani ja kiukkuni, kun asiat eivät selvinneet ja mikään ei ratkennut. Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen oli hirveän turhauttavaa, mutta se oli tehtävä.

Minä tulen aina ensimmäisenä olemaan äiti ja puolustamaan lapsiani ja heidän tulevaisuuttaan.

Alusta asti oli selvää, että koulut ja muut vastaavat eivät voi tarjota lapsillemme ruokaa ja pyysimmekin, että saisimme laittaa lapsille oman ruuan mukaan. Useammasta paikasta meille väitettiin, että kouluun ei saa tuoda omia ruokia ja kouluruokaa on pakko syödä, sama koski myös päivähoitoa ja esikoulua. Se tuntui hirveän väärältä ja kohtuuttomalta. Myös se tuntui pahalta, että meidän vanhempien havaintoja lapsemme tilanteesta vähäteltiin ja joskus jopa ihan suoraan pilkattiinkin. Päivähoito, esikoulu, koulu – mikään niistä ei voi lapsille, etenkään yksittäiselle lapselle, luomu tarjoilla ja erityisruokavalioon tarvitaan aina lääkärintodistus, jos kyse ei ole uskonnollisista syistä.

Emme kuitenkaan koskaan vaatineetkaan, että lapsemme saisivat ruokaa koulusta. Pyysimme vain, että meidän lapsemme saisi tuoda mukanaan ruuan, josta ei sairastu. Tilanne meni niinkin pitkälle, että jouduimme vakavissamme pohtimaan kotikoulun mahdollisuutta ja blogin kommenttiosiossa vilahtelivat humoristiset heitot uuden uskonnon perustamisesta, koska uskonnolliset syyt kelpaavat syyksi erilaiseen ruokavalioon. Nuo olivat niitä ihanan keventäviä hetkiä, jotka auttoivat jaksamaan valtavan roskavuoren yli. Kuraa satoi niskaan ja yksi äiti ei ihan kaikkeen pysty – ei vaikka isäkin oman apunsa kekoon kantoi.

Monen monituista kertaa olimme omakohtaisesti kokeilleet, lastemme tietämättä, vaihtaa ruoka tavallisesti tuotettuun. Lopputulos oli aina sama. Oireet palasivat. Toiseksi vanhin lapsemme kärsi suurimmat oireet kokeilumme nimissä. Onpa hän joutunut ensiapuunkin kasvojen turvottua. Pääasiallisin oire oli kuitenkin polvitaipeet ja sääret, jotka menivät rikki ja verivanat vuotivat kohti nilkkoja. Silti meille sanottiin, että olemme väärässä ja havaintomme mitätöitiin. Verivanoja oli kuitenkin aika vaikea kuvitella.

Nyt, monta vuotta myöhemmin voin sanoa, että läpi käymämme taistelu oli kaiken sen vaivan arvoista. En ole hetkeäkään katunut kaikkea sitä, mitä jouduin käymään läpi saadakseni lapsillemme mahdollisuuden syödä ruokaa, josta he eivät sairastu. Loppujen lopuksi meillä oli kuitenkin matkassa roppakaupalla onneakin, sillä kriittisimmällä hetkellä löytyi oikea ihminen, joka kuuli hätämme ja erotti olennaisen epäolennaisesta.

Se, että oikeus tuoda oma ruoka meiltä ensin järjestelmällisesti evättiin, aiheutti esimerkiksi sen, että yksi lapsistani ei koskaan saanut tarvitsemaansa kuntoutuksellista päivähoitoa. Se kismittää kyllä, sillä siitä olisi ollut valtavasti apua lapsen tilanteessa. Tämä on ikävä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun oikeuksia lähdetään polkemaan. Se, että joku piti tiukasti kiinni omista näkemyksistään esti lasta saamasta apua, joka hänelle kuului. Se on hirveän surullista ja tavattoman väärin.

Se on nyt kuitenkin mennyttä ja olemme onnellisia siitä, että nykyinen koulu ja sen henkilökunta ovat avarakatseisempia tai ainakin osaavat suhtaua asiaan oikein ja pitää henkilökohtaiset mielipiteet, jos heillä sellaisia on, ominaan.

Kahdella lapsellamme on lääkärintodistukset. Kolmannellekin ilmeisesti täytyy vastaavanlainen paperi tulevaisuudessa hankkia, jotta asiat sujuisivat yksinkertaisemmin. Todistuksissa lukee, että vanhemmat ovat valmiit ruuan lapsille valmistamaan ja ruokavalio, jota noudatamme ei ole haitallinen lapsille. Tällä paperilla on uskomaton mahti, mutta sen saaminen oli hirveän työn takana. Turha paperi on siinä mielessä, että oikeasti sellaista ei edes tarvitse. Silti katson, että se on hyödyllinen, sillä lääkärintodistus oikoo mutkia kummasti ja tasoittaa asioita muutenkin ja lopettaa turhan vatvomisen joidenkin ihmisten kohdalla.

Meidän lapsemme syövät ihan joka päivä tavallista ruokaa, luomuna, omista ruokatermoksistaan.

Postaukseen jatkoa täällä.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.