Puutarha,  Yhteiset asiat

Linnunpönttöjä ripustamassa

Viikonlopusta osahan meillä kului Tampereen Supermessuilla, mutta toisena päivänä ehdittiin pihalle kevätpuuhiin.

Haravointia emme vielä paljon ole tehneet ja sitä riittää tulevalle viikolle ja ehkäpä vielä seuraavallekin riippuen haravoijien innostuneisuudesta.

Sunnuntaina  saimme leikattua viimeiset omenapuut sekä ripustettua kolme uutta linnunpönttöä puuhun, vaikka vesisade ehtikin yllättää ja muutti tikapuut hiukan liukkaiksi. Hengissä kuitenkin selvittiin ja nyt lintusilla on kolme uutta kotia asutettavaksi. Kolme pönttöä odottaa vielä kokoamista, mutta ajattelimme, että ensi viikon aikana nekin saataisiin kasaan ja ripustettua puihin.

Nyt ripustamamme pöntöt eivät ole itse tehtyjä vaan ostimme ne Supermessuilta Allun pesäpöntöt-kojulta ja mukana tulivat kaikki tykötarpeet, jotta pöntön puuhun sai laitetuksi.

Linnunpönttöjä ripustamassa

Lapsista nämä olivat hauskempia kuin lautapöntöt, joten nyt puissamme onkin tällaisia ”puunrunko” pönttöjä iso osa. Muutama lautapönttö on ennestään ja pari tehtiin tänä vuonna lisää. Saavatpahan ainakin linnut valita mieleisensä asunnon, kun on niin monta erilaista tarjolla. 😀

Tänään ajattelin kasata yhden pöntön taaperon kanssa, mutta ripustamiseen taidan ottaa isommat avuksi. Luulenpa, että taapero ei ole kovin kummoinen apu, jos pitää varmistaa, että tikapuut varmasti pysyvät pystyssä ja minusta tuntuu, että maahan mätkähtäminen ei ole se kaikkein hauskin juttu – voi olla, että sellaisen tapahtuman jälkeen jäävät puutarhahommat hetkeksi jollekulle toiselle hoidettavaksi. Meidän pihamme on aika epätasainen, joten tikapuuvahti on hyvä olla olemassa, jotta vältytään mahdollisilta onnettomuuksilta.

Kun saamme viimeisetkin pöntöt ripustettua ensi viikolla, on pihallamme sitten  yhdeksän pönttöä.  Enempää ei taida mahtua – paitsi, jos linnut suostuvat elämään ihan vierekkäisissä puissa.

Oletko sinä jo ripustanut pönttöjä linnuille?  Ja jos olet, niin oletko rekisteröinyt ne Ylen miljoona linnunpönttöä-sivulla? Sivuilta löytyy myös ohjeet linnunpöntön rakentamiseen. Ja jos rakentaminen ei innosta niin moni verkkokauppa, tavaratalo ja rautakauppa myy valmiita pönttöjä.

Nyt kaikki mukaan rakentamaan tai ostamaan linnuille ainakin yksi koti!

kuva_linnunpontto02



shopify site analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.