Arki,  Rakentaminen/ Remontointi/ Sisustus

Leipomoremontti ja muutama kuva

Leipomon remontti jatkuu. Tällä kertaa piti käydä noutamassa materiaalia avohyllyjä varten. Tähän tarkoitukseen päätimme toissa iltana yhteistuumin hankkia liimapuulevyä, koska sitä myytiin kaikenpuolin sopivan kokoisena ja tällä hetkellä aika on sen verran kortilla, että mahdollisimman oikeankokoiset palat ovat iso plussa.

Niinpä päätimme äitini kanssa, lasten ollessa koulussa, hurauttaa hakemaan kyseiset levyt valmiiksi viikonloppua varten. Toiveissa nimittäin olisi, että silloin hylly olisi kasassa ja pääsisin maalaamaan ja lakkaamaan sitä sitten käyttökuntoon. Sen jälkeen vielä olisi muutama osa, jotka vaativat huomiota ja rakentelua.

Leipomoremontti ja muutama kuva

Remonttimme ei sinänsä ole suuren suuri. Ja kyse on nyt tosiaan leipomostani eli tilasta, joka rakennettiin jokunen vuosi sitten huoneeseen, joka on toiminut jos jonkinlaisessa tarkoituksessa aikaisemmin.

Edellinen asukas piti sitä “kesämökkinä”, jossa oli kuulema mukava istuskella saunan jälkeen ja katsella ikkunasta ulos ja olipa heillä samassa tilassa mankelikin.

Meidän kahdeksan asumisvuoden aikana tila on muuntunut aina tarpeen mukaan. Ihan aluksi se oli lintuhuoneena, jossa undulaattini ja neitokakaduni pääsivät lentelemään, mutta myöhemmin se tarvittiin muuhun tarkoitukseen ja lintujakaan ei meillä enää ole.

Leikkihuoneena se palveli useamman vuoden, kun lapset olivat pieniä. Toisella lapsella oli nimittäin tapana heräillä yöllä ja jos lelut olivat siinä lastenhuoneessa tyrkyllä, niin silmät jäivät takuuvarmasti auki ja neljän aikaan aamuyöstä löysimme pikkuisemme maatilapuuhista lehmien ja possujen keskeltä, muutaman ralliauton huristellessa Elias pelastuslaivan ohitse. Sanomatta lienee selvää, että lelut ja lapsi samassa huoneessa yöaikaan ei ollut toimiva juttu. Niinpä jo edes mennyt lintuhuone muuttui leikkihuoneeksi.

Syyskuussa vuonna 2011 osasta huonetta tehtiin pienempi leipomo ja toiseen päähän laitettiin eteinen pienen eteisemme jatkoksi. Leipomolle oli järkyttävän suuri tarve, sillä vaikka talossa on hyvin tilaa muuten, niin keittiö ei syystä tai toisesta todellakaan ole suuren suuri vaan kammottavan pieni emmekä oikein vieläkään ymmärrä, kuinka edelliset asukkaat saivat mahdutettua sinne pirtinpöydän – tosin ei sinne sitten mitään muuta mahtunutkaan. Hyvä, kun pystyi pöydän ympäri kävelemään.

leipomo1
Vanha pikkuleipomo

Nyt tilanne muuttui leipomon eduksi ja leipomon jääkaappi ja pakastin vievät kaappien ohella vanhan pikkuleipomon osion ja suuremmalle puolelle levittäytyy nyt kolmimetrinen leivontapöytä, pari seinäkaappia sekä toivottavasti ensi viikonlopun jälkeen myös pieni avohyllykkö ja magneettiset seinätelineet veitsillekin pitäisi vielä ruuvailla seinään.

Pikkuleipomon puolelle jäivät edelleen nuo seinäkaapit ja seinäkaappeja vastapäätä on suuri jääkappimme. Seinäkaappien alle siirrettiin arkkupakastin ja sen vieressä on yksi alakaappi, joka on seurannut meitä ensimmäisestä yhteisestä kodistamme lähtien. Sen päälle pitäisi tosin saada vielä oikean kokoinen pöytälevy, mutta toistaiseksi tullaan toimeen vähän liian pienellä eikä ihan niin kauniilla levyllä, joka kuitenkin ajaa asiansa ja sen päälle sain mukavasti laskettua jäätelökoneen, jota ei nyt enää tarvitse kaivaa kaapin perältä. Kaapin uumenissa olevaa konetta ei tule koskaan käyttäneeksi niin paljon kuin niitä, jotka ovat helpommin saatavilla.

kuva_leipomohylly

Uuteen leipomoon on saatu jo muutama mukava yksityiskohta. Yllä olevan kuvan roikkuva hylly pitää vielä maalata valkoiseksi, mutta ajattelin tehdä sen samalla, kun avaan maalipurkin avohyllykköä varten ja pääsen sitten samoilla sotkuilla ja pensselin pesemisillä.

Ikkunalle rakentelin eilen myös alla olevan kuvan vihreän somistuksen. Eli naksin pihdeillä IKEAn tekokasvin osiksi ja tuikkailin niitä hyvin kapeaan ikkunan väliin. Lapset pitivät lopputuloksesta kovasti ja pikkuinen onkin juoksennellut kodinhoitohuoneen lyhdyn ja tämän ikkunan väliä puinen jakkara kainalossaan. Molemmissa kohteissa kuuluu varsin äänekäs VAU! 🙂

kuva_leipomoikkuna1


shopify visitor statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


8 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.