Joulu,  Kreikka/Välimeri,  Naposteltavat,  Ruokakorin Reseptit

Kreikkalaiset Mantelikarkit

Mantelikarkit ovat yksi meidän lasten herkkuja! Mikään ei estä tekemästä näitä myös pähkinöistä. Meillä on kokeiltu hasselpähkinöitäkin, mutta niistä ei tykätty lainkaan niin paljon kuin manteleista.

Kreikassa tällaisia karkkeja valmistetaan myös, mutta  siellä laitetaan joukkoon monesti myös jotain väriä – yleensä punaista.

Kreikkalaiset Mantelikarkit

Kreikkalaiset Mantelikarkit

2 dl kuorimattomia manteleita
vajaa 1dl sokeria
hiukan vettä

1. Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna poreilla. Varo, ettei pala! Muista sekoitella.
2. Kun neste alkaa olla haihtunut ja massa on muuttunut tahmeaksi, paksuksi puuroksi on se valmis kaadettavaksi kuumuutta kestävälle alustalle. Itse käytän uunipannua.
3. Kaada massa ja sekoita sitä voimakkaasti. Huomaat, että sokeri alkaa kuivua ja muuttua vaaleammaksi. Anna jäähtyä.

Ensimmäisenä jouluna laitoin lapsille mantelikarkit Autot-sarjan metallirasiaan, sillä se oli silloinen suosikkihahmo.  Purkit löytyivät jouluaattoaamuna joulusukasta.

Kuvat:Pixabay


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.