Haasteet / Listat

Elämä musiikkina-blogihaaste

Jo hyvä tovi sitten heitti Kaiken takana on äiti-blogin Hanski minulle elämäni musiikkina-blogihaasteen. Kevään ja kesän remonttien alettua ehdin sen jo hetkeksi unohtaakin (Anteeksi, Hanski. <3 ), mutta nyt aivoihin ilmeisesti jo mahtuu vähän muutakin kuin maalipurkkeja ja sen sellaista, vaikka remontit vielä kesken ovatkin.

kuva_disney

Haasteen ideana on siis etsiä itseään kuvaava laulu Youtubesta jokaisen tuossa listassa olevan otsikon alle  ja julkaista listapostaus blogissa. Ja mukaan haastetaan ainakin muutama mielenkiintoinen bloggaaja, jonka kappalelistauksen haluaa päästä näkemään. 🙂

Omat kappaleeni olen osittain varustanut saatesanoin, koska…no, se nyt on vain vaikeaa laittaa mitään ilman saatesanoja. 😀 Musiikki on aina ollut minulle tärkeä osa ja jo pelkästään yhden kappaleen valitseminen oli vaikeaa. Siksipä venytin sääntöjä välillä ja lisäsin pari kappaletta. 😀

Kappale syntymävuodeltani:

Laulu, jota äitini minulle lapsuudessani lauloi:

Muuta musiikkia, jonka muistan lapsuudestani:

Kappale ensimmäiseltä omistamaltani tallenteelta:

Kappale ensimmäiseltä itse hankkimaltani tallenteelta:

Musiikkia teini-ikäni tuskasta:
Tätä kysymystä jouduin todenteolla pohtimaan, koska en millään onnistunut keksimään musiikkia teini-ikäni tuskasta. En ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuohon aikaan kuuntelin paljon Disney-elokuvien musiikkia, Enyaa ja muutamaa muutakin. Teini-ikä sen sijaan tuo mieleeni ehkä ensimmäisenä nämä kappaleet ja toisaalta kyllä kai ne jollain tavalla ainakin teini-iän pohdintaan ja itsensä etsimiseen sopivat.

Lempimusiikkiani viiden vuoden takaa (ja yhäkin):

Laulu, joka kuvaa viimeisintä parisuhdettani:

Elämääni tällä hetkellä kuvaava laulu:

Remonttia on ollut keväästä alkaen niin paljon, että aamusta iltaan on puuhaa riittänyt. Mikäs sopisikaan teemaan paremmin kuin tämä! 😀

Elämässäni tärkeintä asiaa tai henkilöä kuvaava laulu:

Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille:

Ja tämän kappaleen omistan Kaiken takana on äiti-blogin Hanskille. Kappale on yksi rakkaimpia itselleni ja toivon, että hänkin siitä pitäisi edes vähän. 🙂

Itse haastan mukaan seuraavat blogit, joiden musiikkivalinnat kiinnostavat minua kovasti:

Yrtteily
Lumiomena
Belle Epoque Wedding Diary
Tuulentupa

Ja kysymyksethän ovat nämä:

Kappale syntymävuodeltasi.

Laulu, jota äitini lapsuudessani minulle lauloi.

Musiikkia, jonka muistan lapsuudestani.

Kappale ensimmäiseltä omistamaltani tallenteelta.

Kappale ensimmäiseltä itse hankkimaltani tallenteelta.

Muusiikkia teini-iän tuskasta.

Lempimusiikkiani viiden vuoden takaa.

Laulu, joka kuvaa viimeisintä parisuhdettani.

Elämääni tällä hetkellä kuvaava laulu.

Elämässäni tärkeintä asiaa tai henkilöä kuvaava laulu.

Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille.

Kappale, jonka omistat hänelle, jolta haasteen sait.



shopify site analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


10 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.