Haasteet / Listat

Blogihaaste: Viisi ajatusta bloggaamisesta

Luomulaakson tapaan Keski-Uudenmaan blogeihin kuuluva Villa Kotiranta pyöräytti mukavan haasteen käyntiin ja koska bloggaaminen on yksi rakkaimpia harrastuksiani, niin pakkohan tähän oli tarttua.

BLOGIHAASTE: Viisi ajatusta bloggaamisesta

1. Mistä aloitin ja mitä odotin?

Aloitin bloggaamisen vuosia sitten. Taisi olla vuosi 2008, jos en ihan väärin muista. Maailmalla puhuttiin silloinkin ilmastonmuutoksesta ja samaan aikaan lasteni erityistarpeet nostivat päätään, ihan niin kuin nytkin. Tarvitsin kanavan purkaa asioita kirjoittamalla ja blogi tuntui heti alkuun kovin hyvältä tavalta siihen, vaikka alun perin olinkin tuuminut, etten sellaista koskaan aloita. Ehkä ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Yleensä tuon suustaan päästettyään saa huomata tekevänsä juuri sitä, mitä niin vannoin olevansa tekemättä.

En ole aivan varma, mitä tuolloin odotin. Luulen, etten erityisemmin mitään muuta kuin paikkaa, johon kirjoittaa, jäsennellä ajatuksia ja puhua asioista, jotka olivat lähellä sydäntä. Sitten heti perään vertaistukea, jota blogin kautta sai helpommin kuin mitään muuta reittiä. Nykyään se on kaikkea tuota ja paljon muuta.

Kuva:Pixabay

2. Mikä on muuttunut matkan varrella?

Matkan varrella on tapahtunut paljon ja pariinkin otteeseen olen ollut kuopata koko blogini, mutta rakkaus kirjoittamiini asioihin sekä itse kirjoittamiseen ja sanoihin sai aina palaamaan takaisin.

Blogialustani vaihtui muutama vuosi takaperin Bloggerilta pois, hankin oman verkkotunnuksen ja WordPress toimii nyt blogin pohjana.

Bloggaaminen on muuttunut kymmenessä vuodessa, mutta on se pitkälti samanlaistakin. Moni kymmenen vuotta sitten seuraamani blogi on hiljentynyt, mutta uusia on tullut tilalle ja ihaninta muutoksissa on ollut ehkäpä se, että syntyi Keski-Uudenmaan blogit eli Kublo, jonka kautta on voinut tarvittaessa jakaa ajatuksiaan bloggaamisen suhteen. Bloggaaminen voi nimittäin välillä olla todella yksinäistä touhua, joten on mukava, kun löytyi paikka, johon kuulua. Voisipa sanoa, että Kublo on vähän niin kuin toinen perhe.

3. Minkä voimin jaksan? Mikä inspiroi bloggaamisessa?

Minulla taitaa olla niin, että bloggaamisen voimalla jaksan arjen. Toki joskus on koettu blogiväsymystäkin ja tuntuu, ettei kirjoittamisella ole mitään merkitystä ja tuntuu, ettei kestä lukea riviäkään omaa tekstiään – miksi siis kukaan muukaan sitä haluaisi lukea?

Siltikin sitä aina palaa tekstin ja blogin ääreen. Hengittämään kirjaimia, sanoja ja lauseita. Halu kertoa luomusta, erityislapsista, ekologisuudesta ja ihan vain siitä arjesta iloineen ja suruineen, vie mukanaan ja jos on ollut tauko kirjoittamisessa, olo alkaa tuntua levottomalta ja kaipuu näppäimistön ääreen on melkein käsin kosketeltava. Ilman blogia en varmasti jaksaisi sitä arkea, jonka keskellä olen.

Blogihaaste: Viisi ajatusta bloggaamisesta
Kuva:Pixabay

4. Löytämäni bloggaamisen kääntöpuolet?

Kääntöpuoli on stressaava. Jos en ole ehtinyt kirjoittaa, niin kuin olen toivonut, tunnen piston sisälläni. Tunnen pettäneeni suunnitelmani, itseni ja ehkäpä lukijanikin. Tunnen, etten ole tehnyt sitä, mitä olin luvannut. Ajan kanssa opin ja osittain opettelen edelleen sopivaa rytmiä vaativan arjen keskellä, sillä etusija on kuitenkin aina lapsilla ja vaikeimpina aikoina blogi joutuu ja on joutunutkin väistymään taka-alalle.

Toinen ikävä puoli on se, että ajoittain saa viestejä tai kommentteja, joita ei niin välittäisi lukea. Se lienee nykyään aika arkipäivästä somessa, mutta niin ei saisi olla. Kenelläkään ei ole oikeutta laukoa ties millaisia kommentteja toisille ihmisille. Some tuntuu madaltavan kynnystä käyttäytyä huonosti ja se on surullista. Kyllä minusta somessa pätevät samat säännöt käyttäytymisen suhteen kuin missä tahansa muuallakin. Huonolla käytöksellä ei luoda kuin pahaa mieltä kaikille ja tuskinpa se sanojan oma olokaan on pahemmin prosessissa parantunut. Mielipiteitä saa olla, mutta ero onkin siinä, kuinka mielipiteensä ilmaisee.

5. Miettimisen arvoiset kysymykseni jokaiselle bloggaamisen aloittamista harkitsevalle?

Itse ajattelen, että bloggaaminen kiteytyy aika pitkälti muutamaan asiaan.

1. Miksi haluat aloittaa blogin?

2. Millaisen blogin haluat luoda?

3. Mitä odotat bloggaamiselta?

Jos vastaukset näihin kysymyksiin ovat sellaiset, että jalat pysyvät maanpinnalla, niin silloin ollaan hyvällä pohjalla, mutta jos toivoo elokuvien tapaan jotain suurempaa glamouria ja kuuluisuutta, niin sitten ehkä kannattaa miettiä vielä pari kertaa ja ehkäpä suunnata jollekin toiselle alalle.

Toki bloggaamisessakin on juhlavammat hetkensä, mutta enimmäkseen se on kuitenkin aika arkista touhua. Glamourin määrä riippuneen toki hiukan blogin aiheestakin. Omat bloggaukseni liikkuvat maanläheisesti niin jätevesiremontin, erityislapsiperhearjen kuin uusien luomutuotteidenkin parissa, niin ei se nyt kovin hohdokasta aina ole.

No, uusi luomutuote on aina hehkutuksen paikka ja luomutilalla käynti sekin on ihana kokemus. Ja arjestakin löytyy niitä pieniä kimaltelevia hetkiä. Blogini taitaa kuitenkin sisältää enemmän sellaista arjenglamouria, jossa tarvitaan ennemminkin kumisaappaita kuin korkokenkiä ja sellaisesta harvemmin blogimaailmassa haaveillaan.

Bloggaamisessa, niin kuin ehkäpä kaikessa muussakin, kannattaa kuunnella omaa sisintään ja olla uskollinen omille arvoilleen.

Arjen glamouria.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

  • Rouva Sana

    Mitä! Oletko sinä blogannut jo kymmenen vuotta? En ole oikein koskaan hahmottanut tai ymmärtänyt sitä. Mieletön aika. Hyvä sinä!

    Kirjoitit mielenkiintoisia ajatuksia bloggaamisesta. Ne sopisivat minkö tahansa bloggaamisen oppikirjan esimerkeiksi aloittaville bloggaajille. Tämä harrastus ottaa, mutta niin paljon myös antaa. Onneksi.

    Sisällöntuottamisen iloa <3!

    • Luomulaakson Maria

      Niin se aika vain menee. 🙂 Välillä oli hiljaisempaa kautta enkä paljon kirjoitellut, mutta kymmenen vuotta tässä silti ollaan kirjoiteltu. Kiva kuulla, että postaus olisi sellainen, joka auttaisi aloittelevia bloggaajia.

      Ja sitä samaa sisällöntuottamisen iloa sinulle. <3 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.