Aurinko pilkisti jo
….ja sehän tarkoittaa, että on aika aloittaa kevätsiivous!
Muutamat viimeiset päivät ovat vaikuttaneet niin keväisiltä, että kevätsiivouskärpänen pääsi puremaan pahasti ja niinpä päätin aloittaa puunaamisen eilen keittiöstä. Tuli kiipeiltyä kaikki katonrajassakin olevat kipot ja kapot, jotka nyt loistelevat niin, että melkein häikäisee – lienee ihan hyvä juttu, kun tuo aurinko ei tänä aamuna enää samalla lailla pilkistelekään.
Tänä vuonna merkittävintä kevätsiivouksessa lienee se, että kaikki ei ekopesuaineet ovat loppuneet viimeistä tilkkaa myöten. Viimeiset pisarat kestivätkin aikamoisen kauan, koska ekologiset pesuaineet syrjäyttivät ei ekot ja viimeinen pullollinen roikkui kaapissa todella kauan. Onneksi se saatiin loppuun. Hyvä suihkupullo siitä kuitenkin jäi jäljelle ja huolellisen pesun jälkeen pullotinkin siihen sitten jotain ihan muuta. Pullon päällä on iso teippi, johon on kirjoitettu, mitä pullossa nykyisin on. Kelpaisi ehkä Tukesillekin! Tai sitten ei, kun sisusaineluotteloa en viitsinyt pullon kylkeen raapustaa. 😛
Tänään ajattelin jatkaa, vaikka aurinko pysytteleekin tiiviistii pilvien takana. Linnut kuitenkin sirkuttelvat pihalla jo keväisesti, räystäistä tippuu vesi ja koiramme aloitti jo parisen viikkoa sitten talvikarvan pudottelun. Seuraava karvanlähtöaika onkin sitten totuttuun tapaan heinäkuussa.
Kaikki merkit kuiskuttelevat kevään olevan jo nurkan takana ja täytyyhän kaiken olla valmiina ensimmäisiä lämpimämpiä auringonsäteitä varten. Ihanaa kevään odotusta kaikille!
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.