Arjen keskellä, uuden edessä sekä pieni ilmoitus

Viimeisen viikon aikana meillä on tapahtunut enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. Kuvioissa on  mukana niin iki-ihana SI-terapeuttimme kuin liuta muitakin rautaisia ammattilaisia ja nyt näyttäisi siltä, että alkaisi tapahtua ja paljon.

Paluu juurille

Syksy on ollut itselleni aina hyvästien aikaa. Se on värikäs siirtymä kohti talviunta ja tähtitaivasta. Aika, jolloin puutarha nukkuu ja kirjoittaja minussa saa enemmän aikaa ja tilaa. Tänä vuonna se on paljon muutakin. Se on tavallaan uuden alku, vaikka vasta matkalla ja tienhaarassa olemmekin. Eikä asiakaan ole aivan uusi, vaikka vielä osittain tuntematon onkin.

Tavallaan olen tullut palanneeksi blogini juurille, sillä yksi syy sen perustamiseen oli lasten elämässä esiin tulleet erityistarpeet ja niiden kanssa eläminen. Vertaistuki on iso asia arjen haasteiden keskellä.

Arki. Se on meillä juuri nyt ehkä raskaampaa kuin koskaan ennen, mutta samalla myös jollain ihmeellisellä tavalla kevyempää. Tieto siitä, mistä kaikki johtuu tekee asiasta helpomman.

Uusia diagnooseja ei vielä ole, on vain veikkauksia, vaikkakin aika vahvoja sellaisia. Riittävätkö havaitut asiat diagnoosin asti sitten, kun tutkimuksiin asti päästään, on toinen juttu. Saattavat hyvin riittääkin, mutta sen päättää sitten joku toinen ammattilainen aikanaan.

Nyt eletään kuitenkin arkea, jossa tehdään muutoksia, vaikka rutiinit ja arkirytmi ovatkin aina olleet meille hyvin oleellisia ja arkea turvaavia, niin nyt nimettyjen asioiden valossa haluan käydä kaiken läpi uudelleen ja hienosäätää arkeamme lisää, jotta rutiineista ja niiden myötä arjen ennakoitavuudesta saadaan kaikki mahdollinen apu irti. Se auttaa meitä kaikkia.

Tämän lisäksi tarvitsen aikaa lukea ja sisäistää monta sataa sivua tekstiä, sillä nyt tarvitsee kerrata vanhaa ja oppia uutta, saada lisää työkaluja ja ymmärrystä arkeemme, jotta voin auttaa lastani parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi on jo olemassa hyvä pohja, jonka päälle on kaikkea helpompi lähteä rakentamaan. Näin tein jo silloin, kun ensimmäiset diagnoosit saatiin kymmenisen vuotta sitten. Halusin lukea kaiken mahdollisen aistiyliherkkyyksistä, jotta voisin nähdä maailman lasteni silmin. Nyt edessä on vastaavanlainen episodi ja ainakin tällä hetkellä se tuntuu laajemmalta ja kaikin tavoin isommalta kuin aikaisempi rupeama.

Huoli on suuri, vaikka ei kyse maailmanlopusta olekaan eikä asia meille ihan yllätyksenä tulekaan. Silti mahdollinen diagnoosi asettaa meidät uuden eteen ja tuosta uudesta on tutkittava kaikki polut ja mutkat, jotta voi taas mennä eteenpäin. Ja vaikka diagnoosia ei koskaan tulisikaan, niin asia on silti olemassa ja vaikuttaa arkeemme, joten sen kanssa eläminen vaatii uusien asioiden omaksumista sekä meiltä että lähipiiriltämme.

Nyt asia, joka joskus vuosia sitten oli vielä pieni sivuhuomautus lääkärinlausunnossa ei nimittäin sitä enää ole, vaan oikea asia, joka on huomioitu, otettu tosissaan ja alettu tehdä asian eteen jotain, joka muuttaa asiat tavalla tai toisella paremmiksi.

Päätös hetken hiljaisuudesta

Tuohon matkaan tarvitsen hiukan aikaa. Siitä syystä olen päättänyt, että suunnilleen parin viikon ajaksi saa blogini jäädä taka-alalle enkä uskalla luvata tuona aikana ainoatakaan päivitystä.

Veikkaan, että Instagramin puolella ilmestyy kuvia kuitenkin, sillä selaan sitä monesti iltaisin, kun nollaan aivojani ja käyn kurkkaamassa, mitä kaikille kuuluu. Se on oma pieni hetkeni arjessa.

Juuri nyt minua tarvitaan kotona ehkäpä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja vaikka kirjoittamista ja luomua rakastankin, niin olen aina ensisijaisesti äiti.

Oikein ihanaa syksyn alkua kaikille ja nähdään jälleen parin viikon päästä.

Halauksin,
Maria

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.