Sadonkorjuuta ja odotusta

Kesä meni aivan luvattoman nopeasti ohi. Syksyn kirpakat ilmat ovat jo kietoneet puutarhan syliinsä ja viimeisiä sadonrippeitä keräillään talteen. Ei meillä tänä kesänä paljon ruokaa kasvatettu, mutta jotan kuitenkin. Viinimarjat on kerätty jo aikaa sitten, kriikunat muutama viikko takaperin, samoin viinirypäleet, joita ei kyllä vielä montaa tullut. Maa-artisokat saavat olla maassa vielä ensimmäisiin pakkasiin saakka ja osan keräämme vasta keväällä, maan lämmettyä. Varret katoavat monesti talven aikana pupujen suihin.

Viikonloppuna pojat keräsivät pinaatit, joita olikin kasvanut taas ihan niin paljon, että koko talveksi riittävät. Porkkanat ovat vielä maassa. Ne eivät ole kovin suuria tänä vuonna, sillä  pojat vastasivat niiden hoidosta yksin ensimmäistä kertaa ja kesäiset leikit tuntuivat vievän huomion pois porkkana-reppanoilta, jotka kärsivät kasvukautensa aikana niin kuivuudesta kuin tulvistakin. Joka tapauksessa kesä oli pojille hyvin opettavainen ja ensi kesän porkkanasato lienee siis jo parempi. Joskus kantapään kautta oppiminen on ihan hyvä sekin.

Huomasin, että muutama raparperi on vielä takapihalla törröttämässä. Jospa vielä saataisiin herkullinen piirakka tai parikin.  Raparperi on niin ihana herkku, että sitä soisi kasvavan pihalla enemmänkin ja ehkäpä ensi kesänä sen määrää voisikin lisätä. Pari mahdollista kasvupaikkaa on jo mielessä!

Muutenkin ajatukset ovat siirtyneet jo ensi kesään. Pitää suunnitella monta asiaa ja päättää mitä taimikasvatetaan. Voi olla, että osa kasveista ostetaan taimina, koska uskallan veikata, että reilun vuoden ikäisen ikiliikkujan kanssa voivat taimet kokea aika kovia eikä kukaan jaksa olla jatkuvasti varjelemassa ikkunan edessä houkuttelevasti keikkuvia taimihyllyjä.

Ajattelin, että ensi kesänä voisin siirtää yrtit toiselle puolelle taloa. Se on aurinkoisempi ja yrttejä on helpompi hakea sieltä käyttöön ja nykyiselle yrttimaalle voisi laittaa kesäkurpitsaa kasvamaan. Siellä niitä on myös helpompi kastella. Ehkä yhden kesän tauko puutarhasta on ollut ihan hyväkin. On ollut paremmin aikaa huomata paikkoja, jotka kaipaisivat muutosta.

Syksy on minusta aina tuntunut jotenkin surulliselta, mutta jostain syystä tänä vuonna se ei siltä tunnu. On kuin olisi alkamassa jakso, jolloin saa levätä luvan kanssa ja rakentaa pesää. Olemmekin vauvan kanssa nyt vähän uneliaampia kuin aikaisemmin ja käperrymme monesti yhdessä päiväunille. Luonto ympärillämme puhkeaa viimeiseen kukkaan, puhaltaa kaikki kirkkaat värit hehkumaan lehtiin yhdessä auringon kelmeiden säteiden kanssa. Ja pian puut ovat paljaat, heiluvat syystuulen armoilla ja odottavat pakkasta ja lunta viitakseen. Tänä vuonna odotan talvea.

Odotan, että pääsemme kävelylle vauvan kanssa. Kuuntelemme lumen narskuntaa kenkien alla, ihmettelemme kasvoille leijailevia lumihiutaleita. Kurkkaamme tummaa talvista taivasta, jossa tuhannet valopilkut tervehtivät meitä. On kuin me molemmat kokisimme kaiken uutena.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.