Unelmien ekokylät – kurkistuksia suomalaiseen ekoyhteisöasumiseen

Ekokylät ovat aina kiinnostaneet ja villeimmissä unelmissani olen kuvitellut joskus sellaisessa asuvani. No, nykyinen elämäntilanne ei ehkä sitä salli ja enpä voi sanoa, että olisin halukas muuttamaan omasta kodistani pois ja jättämään puutarhani, vaikka se kovin kurjassa kunnossa monelta osin juuri nyt onkin.

Unelmien ekokylät – kurkistuksia suomalaiseen ekoyhteisöasumiseen  herätti uteliaisuuteni  ja innolla sukelsin lukemaan kotimaisista ekokylistä ja nauttimaan kirjan värikkäästä kuvituksesta.

Unelmien ekokylät-kirjan kuvitus on realistista – vaikkakin ajoittain hiukan unenomaista, kun ekokylien arjessa sekoittuvat uusi ja vanha.  Suvi Elo on tehnyt varsin hyvää työtä ja samaa voi sanoa toki Kirsi Haapamatin tekstistä. Kokonaisuudessaan Unelmien Ekokylät on mielenkiintoinen sekä ajatuksia herättävä kokonaisuus ja se sai pohtimaan yhteisöasumista monelta eri kantilta.

Unelmien  Ekokylät on hyvä läpileikkaus kahdeksasta suomalaisesta ekokylästä ja mukaan on saatu ihanasti liitettyä myös ekokyliin muuttaneiden ihmisten tarinoita. Kirja on mieleenpainuva ja rehellinen lukukokemus kylien arjesta sekä kaikesta siitä, mikä saa ne pyörimään. Kirjassa pureudutaan hyvin avoimesti ihmisten ennakkoluuloihin ekokyliä kohtaa ja kerrotaan myös  ekokylien arjen ongelmakohdista.

Ekokylässä asuminen ei ole pelkkää unelmaa vaan myös tympeää arkea savipaakkuineen ja ihmissuhdesotkuineen. Ratkaisevaa on, kuinka noihin ongelmiin suhtaudutaan ja miten ne saadaan ratkotuiksi. Loppujenlopuksi ekokylä on kuin suurperhe ja kaupan päällisiksi saa myös suurperheen ilot ja surut. Onneksi niitä iloja on kuitenkin enemmän. 🙂

Edelleen minussa asuu pieni ekokylistä unelmoija, mutta olen myös käsittänyt, että en todennäköisesti tulisi pidemmän päälle viihtymään sellaisessa yhteisössä, jossa pitää asua liian vieri vieressä. Voi olla, että kaipaan omaa rauhaa ja tilaa enemmän kuin moni muu ekokylästä unelmoiva. Tosin sellainen vaihtoehto, jossa ihmisellä/perheellä on ekokylässä oma asunto tai mökki kuulostaa kuitenkin toimivalta ja mahdolliselta ratkaisulta omalla kohdallani. Siinä on se tarvittava oma rauha, seinät ympärillä ja ovi, jonka sulkea perässään. Tällaisiakin ekokyliä Suomesta löytyy. Taitaa itse asiassa olla niin, että kahta samanlaista ekokylää ei olekaan, vaikka samankaltaisuuksia toki löytyy. Hyvä niin.

Tajusin myös, että oma perheeni sisältää yhteisöasumista, tosin hyvin pienessä mittakaavassa. Perherakenteemmehan on poikkeava siitä, mihin nykyaikana on totuttu, koska äitini on osa perhettämme ja asumme saman katon alla. Työt on jaettu perheen kesken ja jokainen tekee sitä, mihin pystyy ja mitä osaa. Kaikilla perheenjäsenillä on omat vastuualueensa. Kai me jonkinlaisesta ekoyhteisöstäkin kävisimme, sillä tavoite on kasvattaa mahdollisimman paljon ruokaa omalla kasvimaalla, kierrätys on kunniassa ja yritämme säästää luonnonvaroja siellä, missä suinkin voimme. Jollain tasolla pieni sisäinen ekokyläläiseni siis jo asuu yhteisöllisesti ja ekoilee. Silti jaksan haaveilla edes kyläilystä ekokylässä, jotta pääsisin paremmin tutustumaan niiden arkeen ja toimintaan. Ehkä vielä jonain päivänä…Nyt tyydyn vain selailemaan kirjaa uudelleen ja uudelleen.

Ekokylä on minusta aina aika huima saavutus, sillä yhteisössä asuttaessa itsekkyys on syytä unohtaa ja tilalle päästää kaikkien yhteinen etu. Kuinka se onnistuu nykymaailmassa, jossa itsekkyys loistaa olemassaolollaan melkein asiassa  kuin asiassa? Miten nykyihminen soveltuu yhteisöasumiseen?

Kirjassa käsiteltiin sitä, miten jotkut etenkin ekokylien alkuaikoina hakeutuivat ekoyhteisöihin vääristä syistä. Ekoyhteisöön muuttaminen on suuri elämänmuutos ja sellaisia on huono tehdä, jos ei todella tiedä, mihin päänsä on pistämässä ja mitkä päätöksen seuraamukset ovat. Myöskään elämän suurissa myllerryksissä ei kannata tehdä elämää mullistavia päätöksiä.  Huonosta päätöksestä kärsii niin yhteisöön liittyjä kuin itse yhteisö. Onneksi alun kompastelun jälkeen myös ekoyhteisöt huomasivat, ettei uusia ihmisiä voi eikä pidäkään toivottaa suoraan tervetulleeksi vaan ensin on syytä järjestää koeasuminen. Tämä pelastaa kaikki osapuolet isommilta ongelmilta. Aloittelevat ekokylät oppivat asioita välillä kantapään kautta, mutta kukapa meistä aina suoraan tietäisi, mikä se paras ratkaisu on.

Ekokylän onnistunut perustaminen on upea saavutus ja oivallinen esimerkki siitä, miten  yhteen hiilen puhaltaminen voi muuttaa maailmaa ja ihmisten elämää. Luulen, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos ekokylien ulkopuolinen elämä olisi enemmän ekokylämäistä ja ihmiset välittäisivät ja arvostaisivat niin toisiaan, ympäristöään kuin itseäänkin.

Nostan hattua jokaiselle ekokyläläiselle.

 

Kirja saatu arvostelukappaleena.

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.